Peter Pan (vuoden 2003 elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peter Pan
Peter Pan -elokuva.jpg
Ohjaaja P. J. Hogan
Käsikirjoittaja J. M. Barrie (kirja)
P. J. Hogan (elokuva)
Michael Goldenberg (elokuva)
Tuottaja Patrick McCormick
Säveltäjä James Newton Howard
Pääosat Jeremy Sumpter
Rachel Hurd-Wood
Jason Isaacs
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures (USA, Kanada, UK, Ranska, Etelä-Amerikka, Australia, Uusi-Seelanti)
Columbia Pictures (kaikki muut maat)
Ensi-ilta 2003
Kesto 113 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 100 000 000 USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Peter Pan on vuonna 2003 valmistunut yhdysvaltalainen seikkailuelokuva, jonka on ohjannut P. J. Hogan. Elokuva perustuu J. M. Barrien 1900-luvun alussa kirjoittamaan samannimiseen lastenromaaniin ja -näytelmään. Peter Panin tarinasta on useita elokuvasovituksia, mutta Hoganin elokuvaversio on uskollisin alkuperäisteokselle.lähde? Ainoa täysin leikkaamaton julkaisu on Yhdysvaltain DVD-julkaisu.

Elokuvan idea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka elokuvan katsotaan olevan sovituksista lähinnä Barrien tarinaa, se korostaa kuitenkin alkuperäisteosta suoremmin Peterin ja Wendyn välistä rakkautta.

Peter Pan on kerran kotoaan karannut esiteini-ikäinen poika, joka ei halua kasvaa aikuiseksi, ja on asunut tuntemattoman ajan toisessa maailmassa nimeltä Mikä-Mikä-Maa, jossa kukaan ei vanhene päivääkään, ja jonne pääsee vain lentämällä ( onnellisten ajatusten ja keijupölyn voimalla) toiseen tähteen oikealta ja suoraan aamunkoittoon.

Matkoillaan syntymäkaupunkiinsa Lontooseen Peter on ajan kuluessa kerännyt Mikä-Mikä-Maahan kavereikseen poikia, joista pian sukeutui Kadonneet Pojat. Kadonneet Pojat pitävät Peteriä yhtä aikaa ystävänä ja jonkinlaisena isähahmona. Mutta Peter on käynyt hieman yksinäiseksi.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alussa näemme, kuinka Peter maleksii illalla salaa Wendyn kodin lastenhuoneen ikkunalla katselemassa ja kuuntelemassa kuinka Wendy kertoo seikkailutarinaa veljilleen, mutta perheen lapsenvahtina toimiva koira ajaa hänet pois.Alussa nähdään myös esimerkki siitä mitä aikuiset odottivat vanhaan aikaan lapsiltaan.Wendyn täti ei halua wendyn ryhtyvän kirjailijaksi joksi tämä tahtoo.Täti haluaa että wendy menisi hyviin naimisiin ja olisi vähemmän veljiensä kanssa.

Seuraavalla matkallaan, jolla hän tarinoiden kuuntelemisen sijaan on tullut keskellä yötä vain ihastelemaan nukkuvaa Wendyä, hän onnistuu hukkaamaan varjonsa lastenhuoneeseen. Seuraavana iltana hän palaa etsimään varjoaan, tällä kertaa keijuystävänsä kanssa. Varjonmetsästyksen aiheuttaman metelin tähden Wendy herää, ja Peter ja Wendy ihastuvat heti toisiinsa. Mutta kun Peterin keijuystävä Helinäkin sattuu rakastamaan poikaa, on seurauksena kolmiodraama.

Vähän romanttisten hetkien ja kohelluksen jälkeen Peterin onnistuu houkutella Wendy veljineen mukaansa Mikä-Mikä-Maahan ja Wendystä tulee Kadonneiden Poikien 'äiti'. Seikkailuun mahtuu miekkataisteluja merirosvojen kanssa, jännitystä, romanttisia hetkiä, iloja ja suruja ja melkoista dramatiikkaa ja taianomaista tunnelmaa, , unohtamatta salaisen suudelman voimaa. Lopuksi kadonneet pojat saavat kodin Darlingin perheen luota paitsi kaksi : Peter ja Sintti. Sintti saa kodin Wendyn Millicen tädin luota, mutta Peter jää mikä-mikä-maahan.Tämä elokuva siis tulkitsee rakastetun lastenkirjan kertomuksen tavalla, josta aikuisetkin saavat paljon irti.

Tämä elokuva on uskollinen alkuperäiselle tarinalle, jossa kaikki lapset kasvavat isoiksi, paitsi yksi.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilta-Sanomien Harri-Ilmari Moilanen arvioi, että parhaiten seikkailussa toimivat digitekniikalla ja tehosteilla luodut kommellukset. Visuaalisesta loistokkuudesta huolimatta "pikku pottereille" suunnatussa elokuvassa ei hänestä ole erityistä fantasian lumoa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri-Ilmari Moilanen: Elokuvat. Ilta-Sanomat, 2009, nro 15.8., s. 54.