Palkkakatto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Palkkakatolla tarkoitetaan tietyissä ammattiurheiluliigoissa sitä summaa, jonka joukkue voi enintään käyttää pelaajien palkkoihin. Palkkakaton tarkoitus on pitää seurojen kulut kurissa, sekä estää rikkaiden seurojen dominointi rahan voimalla.

Palkkakattoa käyttävät liigat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • NHL
  • NFL
  • MLS
  • NLL
  • CFL
  • NBA
  • myös useissa alempien tasojen liigoissa käytetään palkkakattoa.

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NHL:n palkkakatto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NHL:ssä palkkakatto oli käytössä sen alkuvuosina muun muassa 30-luvun laman aikana. Tuolloin katto oli 62 500 yhdysvaltain dollaria per joukkue ja suurin sallittu yhden pelaajan palkka 7 000 dollaria. Palkkakatto otettiin uudelleen käyttöön kaudeksi 2005–2006. Tuolloin joukkueen palkkakatto oli 39 miljoonaa ja yhden pelaajan maksimipalkka 7,8 miljoonaa. Palkkakatto on kuitenkin noussut joka kauden jälkeen. Esimerkiksi kaudella 2010–2011 katto oli 59,4 miljoonaa dollaria yksittäisen pelaajan palkan ollessa maksimissaan 11,88 miljoonaa. Kauden 2013-2014 palkkakatto on 64,3 miljoonaa dollaria.

Palkkakaton yhteydessä käyttöön tuli myös palkkalattia. Aluksi lattia oli 55 % katosta, mutta se muutettiin myöhemmin olemaan 16 miljoonaa dollaria kattoa pienempi summa. Näin ollen esimerkiksi kaudella 2010–2011 jokaisen joukkueen oli käytettävä pelaajiin vähintään 43,4 miljoonaa dollaria.

Pelaajalle maksettava palkka ja palkkakattoon vaikuttava summa, cap hit, ovat eri kokoiset. Varsinkin rahakkaampia sopimuksia tehdessä saatetaan eri kausilta maksaa huomattavastikin erikokoisia summia, jotta cap hit pysyisi kohtuullisena.

Kaudella 2013–2014 eniten tienaa Nashville Predatorsin Shea Weber, jonka palkka on 14 000 000 dollaria.

Cap hit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cap hit on urheilun ammattilaissarjoissa käytetty termi summasta, joka pelaajan palkasta lasketaan palkkakattoon. Cap hit lasketaan pelaajan sopimusvuosien palkkojen mukaan sisältäen mahdolliset bonukset. Näin ollen cap hit on yleensä lähellä palkoista laskettavaa keskiarvoa.

Cap hitiä pyritään "kiertämään" niin sanotuilla etupainotteisilla sopimuksilla, joissa pelaajalle voidaan ensimmäisiltä sopimuskausilta maksaa moninkertaisia summia viimeisiin verrattuna. Esimerkiksi NHL:ssä tähän ollaan puututtu Ilja Kovaltšukin ja New Jersey Devilsin sopimuskikkailujen jälkeen. Tuossa tapauksessa Devils tarjosi Kovaltšukille sopimusta, jossa hän olisi 17 vuoden sopimuksen ensimmäisten kymmenen kauden aikana tienannut 9,5 miljoonaa dollaria kaudessa, ja lopuilta seitsemältä kaudelta saanut yhteensä 7 miljoonaa dollaria. NHL kuitenkin hylkäsi sopimuksen, sillä liigan mielestä se kiersi liigan palkkakattosääntöä. Tapauksen jälkeen NHL muutti cap hitin laskentatapaa vaikeammin kierrettäväksi.

Esimerkki cap hitin laskemisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Timosella on kaudesta 2007–2008 alkanut sopimus Philadelphia Flyersin kanssa. Kahdelta ensimmäiseltä kaudelta Timonen tienasi 8 000 000 dollaria, kahdelta seuraavalta 7 000 000 dollaria kahden viimeisen sopimuskauden palkkojen ollessa 5 000 000 ja 3 000 000 dollaria. Koska sopimukseen ei sisälly bonuksia, lasketaan cap hitiksi suoraan palkkojen keskiarvo, joka on tässä tapauksessa 6 333 333 $.