Olga Bergholtz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Olga Bergholtz vuonna 1930.

Olga Fjodorovna Bergholtz (ven. О́льга Фёдоровна Бергго́льц; 16. toukokuuta (J: 3. toukokuuta) 1910 Pietari13. marraskuuta 1975 Leningrad) oli venäläinen neuvostorunoilija.

Olga Bergholtz syntyi lääkärin perheeseen. Ensimmäiset teoksensa hän julkaisi 15-vuotiaana. Vuonna 1926 hän liittyi nuorten proletaarikirjailijoiden Smena-ryhmään.[1] Vuonna 1930 Bergholtz valmistui Leningradin yliopiston filologisesta tiedekunnasta. Hän työskenteli journalistina Kazakstanissa ja Leningradissa, julkaisi useita lastenkirjoja ja kuvauskokoelmia. Ensimmäiset runokokoelmat ilmestyivät vuosina 1934 ja 1936.[2]

Stalinin vainojen aikana Bergholtz vangittiin joulukuussa 1938, mutta vapautettiin syyttömänä seuraavan vuoden heinäkuussa.[3] Hänen ensimmäinen aviomiehensä Boris Kornilov menehtyi vankeudessa.[2] Vuonna 1940 Bergholtz hyväksyttiin NKP:n jäseneksi.[4]

Leningradin piirityksen aikana Bergholtzin lähes päivittäiset radioesiintymiset tekivät hänestä kaupungin puolustajien urhoollisuuden, kärsivällisyyden ja toivon symbolin. Hänen runoelmansa ja runokokoelmansa Fevralski dnevnik (”Helmikuun päiväkirja”, 1942), Leningradskaja poema (”Leningrad-runoelma”, 1942), Leningradskaja tetrad (”Leningrad-vihko”, 1942), Leningrad (1944), Pamjati zaštšitnikov (”Puolustajien muistolle”, 1944), Govorit Leningrad (”Täällä Leningrad”, 1946) ja Tvoi put (”Sinun tiesi”, 1945) kuvaavat avoimesti ja vilpittömästi piiritetyn kaupungin arkea. Yhdessä Georgi Makogonenkon kanssa Bergholtz laati elokuvan Leningradskaja simfonija (”Leningrad-sinfonia”, 1945) käsikirjoituksen. Hänen sanansa ”Ketään ei ole unohdettu, mitään ei ole unohdettu” on kaiverrettu Piskarjovkan hautausmaan graniittiin.[5] Bergholtzin toinen aviomies, kirjallisuudentutkija Nikolai Moltšanov kuoli nälkään piirityksen aikana.[2]

Vuonna 1950 Bergholtz sai Stalinin palkinnon runoelmasta Pervorossijsk. Tragedia Vernost (”Uskollisuus”, 1954) kuvaa Sevastopolin puolustusta vuosina 1941–1942. Pääteoksenaan kirjailija piti vuonna 1959 ilmestynyttä proosakirjaa Dnevnyje zvjozdy (”Päivän tähdet”). Myöhemmistä runokokoelmista merkittävin on Bergholtzin lähes kolmenkymmenen vuoden ajan kirjoittama Uzel (”Solmu”, 1965).[6]

Runoilija on palkittu Leninin ja Työn punaisen lipun kunniamerkeillä.[4] Hänet on haudattu Sutelan kirjailijahautausmaalle.[5]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Talvi – kesän pelätin. Leningrad: Kirja, 1935.
  • Runoja teoksessa Neuvostolyriikkaa 4. Suom. Pentti Saaritsa. Tammi, 1986.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 165–166. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
  2. a b c Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 97. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  3. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 168. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
  4. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 3, s. 206. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
  5. a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 83–84. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  6. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 172–173. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]