Tunnuslause
Wikipedia
Tunnuslause eli motto on lause tai hokema, josta aatteellinen, uskonnollinen tai muu kampanja tai liike tunnistetaan. Kuuluisia tunnus- tai iskulauseita ovat mm. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo, joka on Ranskan suuren vallankumouksen aikainen iskulause ja Ranskan nykyisen tasavallan tunnuslause.
Tunnuslauseen kaltainen voi olla sotilaallisessa toiminnassa vaihtuva taistelutunnus tai tunnussana. Myös kaupalliset viestit voivat sisältää tunnuslauseen kaltaisen toistuvan viestin. Tälloin puhutaan mainoslauseesta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Motto
Motto on ryhmän tai järjestön tavoitteita tai tarkoitusta kuvaava lause. Monilla valtioilla, yliopistoilla ynnä muilla organisaatioilla on oma mottonsa.
Suomessa mottoja ei kuitenkaan juurikaan ole harrastettu, eikä esimerkiksi kansallista mottoa ole. Säännön vahvistavana poikkeuksena on Turun yliopiston motto, "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle".
Vuonna 1936 komitea ehdotti moton "Vapaa vankka vakaa" lisäämistä Suomen vaakunan yhteyteen. Esitystä ei kuitenkaan hyväksytty.
Helsingissä Vanhan ylioppilastalon julkisivussa lukee "Spei suae patria dedit", isänmaa antoi toivoilleen.
[muokkaa] Aatelissukujen tunnuslauseita
»Puhtain asein puhtaan asian puolesta»
(Mannerheimin kreivillisen suvun tunnuslause)
[muokkaa] Kaupallisia mainoslauseita eli sloganeita
Sanalla "Slogan" yleensä tarkoitetaan mainoslausetta, eli lausetta joka kertoo tuotteen mahdolliselle ostajalle millainen tuote on. Mainoslause voi myös olla tuotteen mielikuvan luontia. Tunnettuja kaupallisia sloganeita ovat mm. Nokian "Connecting People" ja Niken "Just do it".
[muokkaa] Uskonnollisia tunnuslauseita
Tässä merkissä olet voittava!
- Kristinuskoa tarkoittava tunnuslause, jonka Rooman keisari Konstantinus Suuri näki unessa tehden sen jälkeen kristinuskosta valtionuskonnon.
[muokkaa] Valtiollisia tunnuslauseita
Kaikkien maiden proletaarit (tai vaihtoehtoisesti proletariaatit), liittykää yhteen
- Vanha työväenliikkeen järjestäytymistä ja työväenluokan kansainvälistä solidaarisuutta kuvastava iskulause, joka oli Neuvostoliiton tunnuksena. Alkuaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisen manifestin loppukehotus.
Isänmaa tai kuolema! Patria o muerte! (espanjaa)
- Eteläamerikkalainen vallankumouslause, Kuuban kansallinen motto
Monesta yksi (E pluribus unum)
- Yhdysvallat, tarkoittaa osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota.
Moninaisuudessaan yhtenäinen (In varietate concordia), latinaa
- Euroopan unioni, tarkoittaa sen jäsenvaltioiden moninaisuutta.
Yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja (Ein Volk, ein Reich, ein Führer), saksaa
- Kansallissosialistinen Saksa tarkoittaen Saksan kansaa, kolmatta valtakuntaa ja Adolf Hitleriä johtajana.
[muokkaa] Poliittisia iskulauseita
Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa! El pueblo unido jamás será vencido!
- Latinalaiseen Amerikkaan levinnyt chileläinen kansanrintaman iskulause, joka on peräisin Sergio Ortegan alun perin Quilapayún-yhtyeelle kirjoittamasta laulusta. Pinochetin vallankaappauksen jälkeen laulu tuli kuuluisaksi Inti-Illimanin levytyksenä.
Koti, uskonto ja isänmaa
- Konservatiivisen oikeiston tunnus, jota Suomessa ovat käyttäneet Kokoomus ja IKL.
Deus, Pátria e Familia (Jumala, Isänmaa ja perhe)
- Portugalin Salazarin Estado Novon aikainen tunnuslause.
Tutto nello Stato, niente contro lo Stato, nulla fuori dello Stato (Kaikki valtiossa, ei mitään valtiota vastaan, ei mitään valtion ulkopuolella)
- Italian fasistien tunnuslause.
Kinder, Küche, Kirche (lapset, keittiö, Kirkko)
- Yksi varhaisimmista natsien motoista, jota Saksassa vielä joskus käytetään ivallisesti kuvaamaan naisten asemaa yhteiskunnassa.
[muokkaa] Vaalilauseita
[muokkaa] Suomalaisia vaalilauseita
[muokkaa] Eduskuntavaalilauseita
Jo riittää!
- Sosiaalidemokraattien vuoden 1948 kuuluisa vaalilause, jonka tavoitteena oli aiheuttaa vaalitappio SKDL:lle, mikä onnistuikin.
Osaa ja uskaltaa
- Kansanedustaja Outi Ojalan vaalilause, jonka Arto Lahtikin otti käyttöön presidentivaalissa 2006.
Nyt tarvitaan tuomari!
- Eduskunnan nykyisen puhemiehen Sauli Niinistön vaalilause eduskuntavaaleissa 1987
[muokkaa] Presidentinvaalilauseita
Koko kansan presidentti!
- Mauno Koivisto 1982 presidentinvaaleissa tarkoittaen sitä, että myös ei-sosialistiset äänestäjät voivat äänestää sosiaalidemokraattia presidentiksi
- Tarja Halonen 2006 tarkoittaen, että myös muut voivat äänestää vasemmistolaisena pidettyä presidenttiehdokasta
Maa tarvitsee presidentin!
- Matti Virkkunen 1968 tarkoittaen, ettei Urho Kekkonen ole oikea presidentti. Myöhemmin myös Raimo Ilaskivi 1994 esivaalikampanjassaan tarkoittaen, että porvarilliseen maahan pitäisi saada porvaripresidentti sosiaalidemokraatin jälkeen.
Paras mies presidentiksi!
- Veikko Vennamo
- variaatio Oikea mies presidentiksi Timo Soini 2006
Työväen presidentti
- Sauli Niinistön tunnuslause, jonka tarkoituksena on rohkaista myös vasemmistolaisia äänestämään Kansallisen Kokoomuksen asettamaa ehdokasta tai ehkäisemään vasemmistolaisesti ajattelevia äänestämästä oman puolueensa ehdokkaan sijaan sosiaalidemokraattista ehdokasta vuoden 2000 presidentinvaalien tapaan.