Michael Shernoff

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Michael Shernoff (31. maaliskuuta 195117. kesäkuuta 2008) oli avoimesti homoseksuaalinen psykoterapeutti, jonka erikoisalaa oli seksuaalivähemmistöihin kuuluvien mielenterveys. Hän kirjoitti merkittäviä julkaisuja HIV:n ja AIDS:in ennaltaehkäisystä ja homoseksuaalien mielenterveydestä.

Shernoff syntyi Queensissä, New Yorkissa, ja kävi New Yorkissa koulunsa. Hän valmistui Binghamtonin yliopiston Harpur Collegesta ja sai vuonna 1977 maisterin arvon sosiaalityöstä State University of New Yorkissa, Stony Brookissa. Shernoff tarjosi mielenterveyspalveluja avohoitopotilaille Manhattanilla ja opetti vuosina 19912001 Hunter Collegessa. Vuodesta 2002 vetäytymiseensä (2006) saakka hän kuului Columbian yliopiston Sosiaalityökoulun henkilökuntaan. Vuosina 19972004 hän oli mielenterveysasiantuntijana netin HIV-/AIDS-aiheisella TheBody.com-sivustolla.

Shernoff myös työskenteli vapaaehtoisena Gay Men's Health Crisis -järjestölle. Hänet itsensä todettiin HIV-positiiviseksi vuonna 1982, mutta hänelle ei kehittynyt AIDS:in oireita, ja hänen kuolemansa Manhattanilla vuonna 2008 johtui haimasyövästä.

Bibliografia [muokkaa]

  • Michael Shernoff ja William Scott, toimittajat, The Sourcebook on Lesbian/Gay Health Care (1988)
  • Michael Shernoff, toimittaja, Counseling Chemically Dependent People With HIV Illness (1992)
  • Walt Odets ja Michael Shernoff, toimittajat, Second Decade of Aids: A Mental Health Practice Handbook (1995)
  • Michael Shernoff, toimittaja, Human Services for Gay People (1996)
  • Michael Shernoff, toimittaja, Gay Widowers: Life after the Death of a Partner (1997)
  • Michael Shernoff, toimittaja, AIDS and Mental Health Practice: Clinical and Policy Issues (1999)
  • Michael Shernoff ja Raymond Smith, HIV Treatment: Mental Health Aspects of Antiviral Therapy (2000)
  • Michael Shernoff, Without Condoms: Unprotected Sex, Gay Men and Barebacking (2005)

Shernoff julkaisi myös monia artikkeleita ja oli mukana laatimassa pamflettia When a Friend Has AIDS, joka käännettiin useille kielille.

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai tietoja siihen on haettu vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Michael Shernoff