Metsäkorte

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metsäkorte
Metsäkortteen kevätverso, joka on alkanut haaroittua.
Metsäkortteen kevätverso, joka on alkanut haaroittua.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Luokka: Kortemaiset Equisetopsida
Lahko: Equisetales
Heimo: Kortekasvit Equisetaceae
Suku: Kortteet Equisetum
Laji: sylvaticum
Kaksiosainen nimi
Equisetum sylvaticum
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Metsäkorte Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsäkorte Commonsissa

Metsäkorte (Equisetum sylvaticum) on monivuotinen, yhtäläisitiöinen sanikkainen, jota tavataan yleisenä lähes koko pohjoisella pallonpuoliskolla.[1] Se on noin 30–50 cm korkea ja kasvaa monilla erilaisilla kasvupaikoilla. Se on hyvin yleinen Suomessa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkortteen haarovia kesäversoja.
Metsäkortteiden kesäversojen kasvusto.

Metsäkorte tekee kaksi versoa, kevät- ja kesäverson. Punaruskeiden kevätversojen latvaan muodostuu käpymäinen itiötähkä, jossa itiöpesäkkeet ovat perällisten kuusikulmaisten kilpien alapuolella. Itiöt valmistuvat Suomessa touko-kesäkuussa, jonka jälkeen tähkä perineen kuihtuu. Pian kevätversoihin alkaa kasvaa haarakiehkuroita, ja ne muuttuvat vähitelleen latvattomien kesäversojen kaltaisiksi.[2]

Metsäkortteen kesäversojen varret ovat vaaleanvihreitä, tähkättömiä ja kasvavat 30–50 cm korkeiksi. Varsi on pysty mutta usein viistolatvainen, karhea, nivelikäs ja uurteinen. Varressa on matalia harjuja 10–18 kappaletta. Onton, 1–4 mm paksun varren keskiontelo on noin puolet koko varren läpimitasta, ja sitä ympäröivät pienet sivuontelot. Kiehkuroina kasvavat lehdet ovat vaatimattomat, yhdiskasvuiset ja muodostavat hammaslaitaisen tupen. Tupet ovat väljiä ja vihertäviä. Osin yhdyskasvuisia hampaita on 3–6, ja ne kasvavat leveähkönä, punaruskeana liuskana. Kesäversoon kasvaa runsaasti ohuita, runsashaaraisia haaroja. Haarakiehkurat ovat tiheitä ja muodostavat varteen vaakasuoria, reunoilta alaspainuneita kerroksia. Kasvin alkeisvarsikko on kaksikotinen, maanpäällinen, liuskainen ja väriltään vihreä.[2][3] Metsäkorte lisääntyy itiöiden avulla, mutta pääasiallisesti se käyttää leviämiseen laajaa juurakkoaan, joka saattaa painaa jopa 100 kertaa enemmän kuin maanpäällinen kasvusto.[4]

Metsäkorte muistuttaa lehtokortetta (E. pratense). Helpoin tapa erottaa lajit toisistaan on kesäversojen haarat. Metsäkortteella on runsaasti haaroja ja ne ovat runsashaaraisia, kun taas lehtokortteella haarat ovat haarattomia.[2][5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkortetta tavataan Britteinsaarilta ja Ranskasta itään läpi Keski- ja Pohjois-Euroopan. Eteläisimmät esiintymät ovat Pohjois-Espanjassa ja Pohjois-Balkanilla. Levinneisyysalue jatkuu yhtenäisenä Siperian läpi Tyynellemerelle saakka. Pohjois-Amerikassa lajia tavataan Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvaltojen pohjoisosissa.[1] Suomessa metsäkorte on hyvin yleinen laji koko maassa.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkorte viihtyy karuissa ja rehevissä korvissa, kosteissa ja soistuvissa metsissä ja niityillä, tienvarsilla ja -penkereillä, pellonojissa sekä pelloissa.[2][7] Lajia tavataan tuntureillakin vielä alapaljakan korkeudella.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halkka, Antti ym.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Skogsfräken Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.9.2011. (ruotsiksi)
  2. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 41, 43.
  3. a b Oulun kasvit 2005, s. 149.
  4. Equisetum sylvaticum
  5. Lahokallion luontopolku (Lohja), s. 26 Viitattu 14.9.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Metsäkortteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 14.9.2011.
  7. Kotimaan luonto-opas 1994, s. 17.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]