Metsäimarre
| Metsäimarre | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Loikkokasvit Cystopteridaceae |
| Suku: | Pikkuimarteet Gymnocarpium |
| Laji: | dryopteris |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris) on pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja lehtimetsävyöhykkeillä varsin yleinen pehmeälehtinen saniainen. Laji on tavanomainen koko Suomessa.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsäimarre kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Kasvin maavarsi on pitkä ja hento, väriltään musta ja kiiltävä. Lehden ruoti on 2–3 kertaa lavan pituinen, kalju tai harvasuomuinen. Vaaleanvihreät lehdet ovat yksittäin, lehden lapa on kalju tai joskus harvaan nystykarvainen, pituuttaan leveämpi, kolmiomainen ja kahteen kertaan parilehdykkäinen. Kolmiomainen tyvilehdykkä on melkein lehden kärkiosan kokoinen. Pikkulehdykät ovat pitkulaisia ja pariosaisia tai parijakoisia. Itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja katesuomuttomia. Metsäimarteen itiöt kypsyvät Suomessa heinä-elokuussa.[2]
Metsäimarre voi risteytyä idänimarteen (G. continentale) kanssa.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsäimarteen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan aivan läntisimpiä ja eteläisimpiä osia lukuun ottamatta. Esiintymisalue jatkuu läpi keskisen Venäjän Tyynellemerelle saakka. Pohjois-Amerikan puolella lajia tavataan Alaskasta Kanadan kautta Grönlantiin asti.[3] Suomessa metsäimarre on yleisimpiä saniaislajeja ja sitä tavataan koko maassa.[4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsäimarre kasvaa kosteissa kangasmetsissä, lehdoissa, soistuneissa metsissä ja korvissa. Sitä tavataan myös kosteilla kallioilla ja louhikoissa.[2] Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat esimerkiksi mustikkatyyppiin kuuluvat tuoreet kankaat. Laji viihtyy hyvin varjoisissa paikoissa, missä monilla muilla kasveilla on kasvuvaikeuksia.[5] Metsäimarre ei sovi eläinten ravinnoksi, joten se säästyy kasvupaikoillaan villieläinten näykkimiseltä.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Christenhusz, M., Bento Elias, R., Dyer, R., Ivanenko, Y., Rouhan, G., Rumsey, F. & Väre, H.: Gymnocarpium dryopteris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 53.
- ↑ Den virtuella floran: Ekbräken (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.10.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2011: Metsäimarteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.
- ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 151.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2022: Metsäimarteen levinneisyys Suomessa.
- Pohjolan kasvien pauloissa: Gymnocarpium dryopteris - metsäimarre
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris)
- Valokki - nettikasvio: Metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris)
| ||||||||||