Mauno Hartman
Mauno Runar Hartman (5. heinäkuuta 1930 Turku – 18. heinäkuuta 2017 Hollola)[1][2] oli suomalainen kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan suurista hirsirakennelmistaan. Hän opiskeli Ateneumissa ja ulkomailla 1950-luvulla.[3] Hartman työsti suurikokoiset teoksensa perinteisin puurakentamisen menetelmin tapeilla ja kiiloilla. Hän teki myös pienoisveistoksia puusta sekä piirroksia, grafiikkaa ja maalauksia.[4] Hartman teki hirsiset lavasteet Joonas Kokkosen oopperaan Viimeiset kiusaukset.[5] Hartmanin suurin puuveistos, 18,5 metriä korkea Stockhimmel, on Volvon pääkonttorissa Göteborgissa.[6] Yli 100 kotimaista yhteis- ja ryhmänäyttelyä, 54 ulkomaista ryhmä- ja yhteisnäyttelyä sekä 46 yksityisnäyttelyä.[7]
Hartman antoi suuren määrän omia teoksiaan Lahden kaupunginmuseon hoitoon. Itella julkaisi keväällä 2010 postimerkkisarjan, jossa Hartman oli mukana.[8][9]
Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Opetusministeriön kuvataidepalkinto 1965[10]
- Valtion taidekilpailun palkinto 1965 ja 1968[10]
- Valtion taidepalkinto 1969[10]
- Helsingin juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1972[10]
- Hämeen läänin taidepalkinto 1973[10]
- Pro Finlandia -mitali 1977
- Staatsheater-mitali (Wiesbaden) 1981[10]
- Hollolan taidepalkinto 1988[10]
- Itämeren maiden biennaalin ensimmäinen palkinto 1989[10]
- Prinssi Eugen -mitali 1992[10]
- Professorin arvonimi 1988.[10]
Omaelämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hartmanin omaelämäkerta Minä Manu Hartman, kuvanveistäjä ilmestyi keväällä 2005 Mauno Hartmanin säätiön julkaisemana. Kirjan tekstisisällön ovat kirjoittaneet Mauno ja Pirkko Hartman, jälkisanat on kirjoittanut Ateneumin intendentti Leena Ahtola-Moorhouse. Ulkoasun on suunnitellut professori Tapani Aartomaa. Kirjan kuvitus esittelee Hartmanin hirsiveistoksia sekä pienimuotoisia teoksia ja maalauksia. Kirjan tekstit on hieman lyhentäen käännetty englanniksi.
Teos Minä Manu Hartman, kuvanveistäjä oli yksi vuonna 2005 Suomen kirjataiteen komitean palkitsemista tietokirjoista ja se sai Grafian Vuoden huiput 2005 -kilpailussa kunniamaininnan.[11]
Kuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Laatokan puolustajien hautamuistomerkki, 1961, Parikkala. -
Troijan hevonen, 1999, Lahti.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Grünn, Emma: Kuvanveistäjä ja professori Mauno Hartman on kuollut Yle Uutiset. 18.7.2017. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 19.7.2017.
- ↑ Kuolinilmoitus Helsingin Sanomat 30.7.2017 s. C 13
- ↑ Kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Turku TV Plus – Kuvanveistäjän tarina 2011. Turku TV. Arkistoitu 31.5.2015.
- ↑ Lahden Museo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Mauno Hartman (kotisivut) maunohartman.com. Arkistoitu 16.5.2010. Viitattu 23.7.2013.
- ↑ Kotisivu maunohartman.com. Arkistoitu 30.5.2015.
- ↑ Veikko Halmetoja: Puu on ihmistä lähellä. Helsingin Sanomat, 5.7.2010, s. B4.
- ↑ Itella/Posti: Kotimaisia veistoksia postimerkkivihkossa. posti.fi. 2010. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h i j Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 160. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ Omaelämänkerta (kotisivut) maunohartman.com. Arkistoitu 31.5.2015. Viitattu 23.7.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mauno Hartman Kansallisgallerian kokoelmissa
- Mauno Hartmanin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
| ||||||||||||||||||||||
