Malline:Valitut palat/2017/42

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muhammad Ali (alkuperäiseltä nimeltään Cassius Marcellus Clay Jr., 17. tammikuuta 1942 Louisville, Kentucky3. kesäkuuta 2016 Scottsdale, Arizona) oli yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä. Ali oli ammattilaisten raskaansarjan kolminkertainen maailmanmestari, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista nyrkkeilijöistä ja merkittävimmistä urheilijoista. Hän otti nimen Muhammad Ali käyttöön vuonna 1964 käännyttyään islaminuskoon, mutta ehti sitä ennen käyttää myös nimeä Cassius X.

Amatöörinyrkkeilijänä Ali voitti kultaa keskiraskaassa sarjassa Rooman olympialaisissa vuonna 1960. Siirryttyään ammattilaiseksi hän hallitsi raskaan sarjan maailmanmestaruutta kolmeen otteeseen. Ensimmäisen maailmanmestaruutensa hän voitti teknisellä tyrmäyksellä Sonny Listonista vuonna 1964. Hän kuitenkin menetti tittelin vuonna 1967 voittamattomana kieltäydyttyään osallistumasta Vietnamin sotaan. Ali menetti myös nyrkkeilylisenssinsä, jonka vuoksi hän otteli seuraavan kerran vasta vuonna 1970. Paluunsa jälkeen hän voitti maailmanmestaruuden takaisin George Foremanilta 1974. Hänestä tuli ensimmäinen raskaansarjan maailmanmestari Floyd Pattersonin jälkeen, joka on kyennyt voittamaan kerran menettämänsä mestaruuden takaisin. Vuonna 1978 hän menetti mestaruutensa Leon Spinksille, mutta voitti sen takaisin uusintaottelussa, jonka jälkeen hän ilmoitti lopettavansa nyrkkeilyn. Hän teki kuitenkin paluun ja hävisi vuonna 1980 maailmanmestaruusottelussa Larry Holmesille.


201620172018
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52