Magdeburgin ryöstö

Magdeburgin piirityksen eteneminen huhtikuussa 1631. Kaupungin puolustajat (merkitty punaisella) pyrkivät pitämään yhteyden auki Ruotsin armeijaan rakentamalla sarjan redutteja kohti etelää Elben itärannalle. Huhtikuun loppuun mennessä Tillyn armeija (keltainen) oli kuitenkin vallannut suurimman osan kaupunginmuurin ulkopuolisista varustuksista.

Magdeburgin ryöstö tapahtui 20. toukokuuta 1631 kolmikymmenvuotisen sodan aikana, kun Johann Tillyn johtama katolinen armeija piirityksen jälkeen valtasi ja ryösti Magdeburgin kaupungin. Ajan tavan mukaista oli, että rynnäköllä vallatut kaupungit ryöstettiin, mutta Magdeburg oli poikkeuksellinen tapaus. Kaupungin ryöstö esitettiin ympäri Eurooppaa katolilaisten tekemänä tahallisena protestanttien joukkomurhana. Kostonkierre Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin ja Tillyn armeijoiden välillä huipentui Magdeburgissa, ja kolmikymmenvuotinen sota muuttui pysyvästi raaemmaksi ja vahingollisemmaksi siviiliväestölle.

Magdeburgin strategista merkitystä on vaikea yliarvioida. Se hallitsi Elben pohjois–etelä-suuntaista jokiliikennettä, eikä sen pohjoispuolella ollut yhtään siltaa, jota pitkin olisi joen voinut ylittää. Kaupungin hallinta mahdollisti liikkumisen Elben yli tai jokea pitkin, ja se oli siis portti armeijoille länsi–itä- ja pohjois–etelä-suunnassa.

Piiritys alkaa

Magdeburg piirityksen aikana huhtikuun lopulla. Takana Elben vastarannalla kaupunkia pommitetaan tykistöllä ja etualalla katolilaisten ratsuväki johdattaa jalkaväkeä joen ylittävää siltaa suojaavan linnoituksen valtaamiseen. (Matthäus Merianin myöhempi väritetty kuparipiirros)

Maaliskuussa 1631 ruotsalaisilla oli mahdollisuus kohdata Johann Tilly kenttätaistelussa katolilaisten vallattua Neubrandenburgin, mutta tilaisuus kuivui kokoon Kustaa II Aadolfin epäröinnin vuoksi. Alipäällikkönsä Gottfried Heinrich Pappenheimin ehdotuksesta Tilly siirtyi seuraavaksi piirittämään Magdeburgia. Katolilaiset olivat estäneet kaupungin yhteydet ulkomaailmaan jo marraskuusta 1630 lähtien, mutta nyt Tilly ryhtyi toimeen tarkoituksenaan vallata kaupunki.

Tilly tiesi, että Kustaalla olisi vaikeuksia tulla kaupungin avuksi läpi puolueettomien Brandenburgin ja Saksin, ja Kustaa halusikin kunnioittaa mahdollisten tulevien liittolaistensa puolueettomuutta. Vastoin ruotsalaisten odotuksia piiritys eteni nopeasti, ja huhtikuun alussa suurin osa kaupungin ulommaisista linnoituksista oli jo vallattu. Kustaa koetti kiinnittää Tillyn huomion toisaalle valtaamalla Frankfurtin Oderjoen varrella, mutta sekin kääntyi vastoinkäymiseksi, kun Kustaan palkkasoturit 13. huhtikuuta ryöstivät Frankfurtin.

Frankfurtin valtaus ei saanut Tillyä hylkäämään Magdeburgin piiritystä. Toukokuussa Kustaa aloitti neuvottelut Saksin ja Brandenburgin vaaliruhtinaiden kanssa päästäkseen etenemään ja auttamaan piiritettyä kaupunkia. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet tarpeeksi nopeasti, ja aamulla 20. toukokuuta Magdeburgin puolustus luhistui. Vaikka Kustaa olisi päässyt auttamaan kaupunkia, hän olisi joutunut kohtaamaan omaansa vahvemman katolisen armeijan ilman liittolaisia ja luultavasti hävinnyt taistelun.

Magdeburgin valtaus

Magdeburgin ryöstö 1631.

Tilly oli jo valmis luopumaan piirityksestä, mutta alemmat päälliköt suostuttelivat hänet vielä yrittämään kaupungin valtausta rynnäköllä. Gottfried Pappenheim johti vallooni- ja kroaattiratsuväkensä rynnäkköön, ja joukot valtasivatkin kaupungin ja aloittivat ryöstelyn. Muu katolinen armeija seurasi perässä, ja alkoi silmitön hävitys ja verilöyly. Kaupungin sytyttivät tuleen todennäköisesti puolustajat ja hyökkääjät eri puolilta, ja koko Magdeburg paloi. Silminnäkijän mukaan Pappenheimin ratsuväki oli raainta: he raiskasivat naisia ja sitoivat heitä hevostensa jalustimiin, keihästivät lapsia ja heittivät niitä tuleen. Pappenheim itsekin kuvaili jälkeenpäin tuhoa kauheimmaksi sitten Troijan ja Jerusalemin hävityksen.

Kaupunki poltettiin kokonaisuudessaan, vain tuomiokirkko säästyi. Kaupunkilaisia raiskattiin, ryöstettiin, tapettiin, ja heiltä kiristettiin lunnaita. Tuhoa jatkui useita päiviä. 20 000:ta asukkaasta jäi henkiin 5 000, ja ruumiita ajettiin parin seuraavan viikon ajan Elbeen. Tuhansia kaupunkilaisia pelastui linnoittautumalla tuomiokirkkoon ja viereisen luostarin puutarhaan. He tulivat ulos suojapaikastaan vasta monen päivän päästä, jolloin heidän henkensä päätettiin säästää. Ryöstön jälkeen kaupungista ei ollut mitään jäljellä, ja suurin osa henkiinjääneistä joutui muuttamaan pois. Ennen kolmikymmenvuotista sotaa Magdeburg oli Saksan tärkeimpiä kaupunkeja, mutta sodan jälkeen kaupungissa oli jäljellä vain muutama sata asukasta, ja vasta 1800-luvulla asukasluku palasi sotaa edeltäneelle tasolle.

Tilly oli aikonut käyttää Magdeburgia armeijansa huollon tukikohtana, mutta saikin haltuunsa rikkaan kaupungin sijasta hyödyttömän kivikasan. Tillyn vaihtoehdot olivat vähissä, kun Kustaa eteni armeijansa kanssa Magdeburgin pohjoispuolelle. Hävittyään kaksi ratsuväkitaistelua Burgstallissa ja Werbenissä ja huomattuaan, ettei kykenisi kohtaamaan ruotsalaisten linnoitettuja asemia pohjoisessa, Tilly joutui 29. heinäkuuta kääntymään etelään saadakseen armeijansa huollon järjestettyä. 25. elokuuta Tilly hyökkäsi Saksiin ja eteni Merseburgia ja Leipzigia kohti. Uhattu vaaliruhtinas Juhana Yrjö I solmi 2. syyskuuta Kustaan kanssa sopimuksen Ruotsin ja Saksin armeijoiden yhdistämisestä, ja uusi armeija lähti Elbeä etelään kohdatakseen Tillyn taistelussa, joka käytiin Breitenfeldissä 17. syyskuuta 1631.

Triviaa

• Magdeburgin tapahtumat häiritsivät harrasta katolilaista Johann Tillyä vielä kuolinvuoteella.
• Saksan kielessä oli pitkään ryöstön jälkeen käytössä verbi magdeburgisieren, joka tarkoittaa täydellistä tuhoamista tai tuhotyötä.
• Magdeburgin ryöstön jälkeen syntyi protestanttien keskuudessa käsitys Magdeburgin oikeudesta, jonka perusteella myöhemmin kolmikymmenvuotisessa sodassa surmattiin antautuvia ja armoa pyytäviä katolilaisia.
• Kuuluisa magdeburgilainen Otto von Guericke selvisi Magdeburgin ryöstöstä hengissä.

Lähteet

• Antila, Olavi & Tetri, Juha E.: Hakkapeliittain jäljillä. Suomalaiset Euroopan sotakentillä. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2001. ISBN 951-566-075-0.
• Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. London: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1. (englanniksi)
• Sveriges krig 1611–1632. Band IV. Stockholm: Generalstaben, 1937. (ruotsiksi)