Lolita (pukeutuminen)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lolita-tyyliin pukeutunut tyttö Harajukussa, Tokiossa.

Lolita-tyyli on japanilainen tyttöjen ja nuorten naisten katutyyli, joka on yleistynyt 2000-luvulla myös länsimaissa. Lolita-tyylin keskeisin periaate on pukeutua lapsenomaisesti ja nukkemaisesti. Tyyli korostaa söpöyttä ja sievyyttä eikä ole tarkoitettu erotisoivaksi. Lolita-tyylistä voidaan erottaa lukuisia alatyylejä kuten gothic lolita, sweet lolita ja guro lolita.

Sisällysluettelo

Tyyli [muokkaa]

Lolita-tyyli perustuu hameisiin ja mekkoihin, joissa on lähes aina leveä helma ja pituus yleensä noin polvien kohdalle. Lolitan asusteisiin kuuluvat erilaiset päähineet, korut ja pitsikäsineet. Yleisimpiä kampauksia ovat korkkiruuvikiharat. Peruukit, joissa kiharat pysyvät omia hiuksia helpommin, ovat myös suosittuja. Ehostus on yleensä nukkemaisen hillitty. Mukanaan Lolita saattaa kuljettaa mukanaan esimerkiksi päivänvarjoa, käsilaukkua tai jopa nukkea.

Tyylin lähtökohtia ja tärkeimpiä vaikutteita ovat viktoriaanisen aikakauden ja rokokoon lastenvaatteet ja posliininuket. Japanissa tyyli on lähinnä nuorten sunnuntaihuvia, sillä koulupuku rajoittaa pukeutumista arkena.

Tyyliin pukeutujat nähdään usein japanilaisessa samanlaisuutta ja yhtenäisyyttä arvostavassa yhteisössä outoina lintuina. Tyylin arvellaan syntyneen vastareaktiona opiskelun ja työelämän vaatimille univormuille ja paineillekenen mukaan?.

Alatyylit [muokkaa]

Suurin osa lolita-alatyylien nimistä on länsimaalaisten keksintöjä. Japanilaiset harrastajat jakavat lolitatyylin yleensä vain sweet- ja gothic lolitaan.

Sweet lolita [muokkaa]

Sweet Lolita.

Sweet lolitaa kutsuttiin vain lolita-tyyliksi. Sweet-etuliitteen (japaniksi amai, "makea") tyyli sai erotukseksi synkkään gothic lolita -tyyliin.

Suosituinta sweet lolita -tyyli on 10–21 -vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Sweet lolita -tyyliin kuuluvat yleensä polvimittaiset posliininukke-tyyliset rimpsumekot ja hameet, pitsiröyhelöiset sukat, runsaat pitsikoristeet, suloiset pyöreäkärkiset kengät, keepit, rusetit, tyllialushameet ja mamelukit. Niissä on vaikutteita historiallisista eurooppalaisista vaatetyyleistä rokokoosta aina 1950-luvulle asti. Vaatteet ovat pastellivärisiä tai värikkäitä erotuksena mustaan tai mustavalkoiseen gothic lolitaan, toisaalta sweet lolitaa näkee myös mustana. Yleisimpiä värejä ovat vaaleanpunainen tai -sininen. Asusteina suosittuja ovat muun muassa söpöt laukut, pitsikuorrutetut pääkoristeet sekä pitsisomisteiset päivänvarjot. Tyyli nostalgisoi sekä lapsuutta että menneitä aikakausia. Sweet lolitassa hameiden helmat ovat useimmiten polvimittaisia, mutta monet brändit tekevät myös lyhyempiä hameita. Helmat ovat leveitä ja pallomaisia, ja hameen alla käytetään pöyheää alushametta. Paljasta ihoa näkyy useimmiten vähän.

Sweet lolita on suosituin lolitatyyli, ja sillä on paljon alakategorioita. Hillitympi old school sweet lolita on menettänyt suosiotaan, kun taas esimerkiksi vaatebrändi Angelic Prettyn edustama ylikoristeltu OTT- eli over the top sweet lolita on saanut suuren suosion. OTT-lolitassa keskeisiä piirteitä ovat muun muassa printilliset mekot, yhteensopivien koristeiden paljous, värien kontrastit, peruukit tai hiuslisäkkeet, kimalle kasvomeikissä, irtoripset jne.

Tunnettuja sweet lolita-brändejä ovat muun muassa Angelic Pretty, Baby the Stars Shine Bright ja Metamorphose.

Classic lolita [muokkaa]

Classic lolita ja aristokraatti.

Classic lolita-tyylissä pukeudutaan murretumpiin, tummempiin ja hillitympiin sävyihin kuin sweet lolitassa. Röyhelöä ja pitsiäkin on vähemmän, ja pitsi on useimmiten puuvillapitsiä, tosin tyllipitsiäkin näkee toisinaan erityisesti yläosissa. Brodyyriä classic lolitassa ei käytetä koskaan. Classic lolita -tyylissä suositaan usein murrettuja pastellinsävyjä, kuten roosaa ja luonnonvalkoista, sekä ruskeaa, mustaa, viininpunaista, tummansinistä ja niin edelleen. Printeissä yleisimpiä kuvioita ovat kukkakuviot ja muut ornamentit. Myös kirjaillut kuviot ovat yleisiä. Vaikutelma on elegantin nuoren neidin, ei pikkutytön kuten joskus sweet lolitassa. He voivat myös käyttää värikkäitä asuja.

Classic lolita on huomattavasti harvinaisempi tyyli kuin gothic- tai sweet lolita, mutta tyylin harrastajia on Suomessakin. Classic lolitan varustukseen kuuluvat lolita-asun perusteet, mekko/hame, paita/bolero ja yleensä sweet- sekä gothic lolitaa hienostuneemmat hiuskoristeet, kuten vaikka kukat, silinterit ja baskerit. Kengät ovat ballerinamaiset tai jopa korkokengät. Classic lolita -vaatteet ovat kalliita siinä missä muutkin lolitavaatteet ja usein kalliimpiakin, sillä tyylissä käytetään runsaasti kalliita materiaaleja, kuten puuvillasamettia.

Classic lolita- mekkojen siluetti myötäilee perinteistä kaavaa, mutta usein pallohelman sijaan nähdään A-linjaisia mekkoja, tosin molemmat ovat nykyisin yhtä yleisiä. Classic lolitassa mekot ovat yleensäkin hillitympiä kuin esimerkiksi sweet lolitassa. Näkyviä ja räikeitä koruja, kenkiä ja laukkuja on vähän, sukat ovat useimmiten sukkahousut tai ylipolvensukat ja paitapusero voidaan korvata elegantilla bolerolla.

Toisinaan classic lolita yhdistelee vaikutteita sweet lolitasta. Tämän tyylin edustajia on muun muassa vaatemerkki Innocent World, joka voidaan tyylinsä perusteella kategorisoida sekä classiciin, että sweetiin. Printeissä perinteisen ruusukuvion lisäksi yleisiä teemoja ovat esimerkiksi nallet, peurat, nuket, marjat, koiran- ja kissanpennut, karusellihepat ja jopa jälkiruoat. Lisäksi he käyttävät paljon koristeellisia polvisukkia, jotka ovat perinteisessä classic lolitassa usein liian lapsellisia.

Tunnettuja classic lolita -brändejä ovat muun muassa Victorian Maiden, Mary Magdalene ja Innocent World.

Punk lolita [muokkaa]

Punk lolitassa yhdistyvät punktyyli ja perinteinen lolitatyyli. Punk lolitaan kuuluvat sekä lolitamainen leveä hame, että punk-vaikutteiset yksityiskohdat. Punk lolita-asuun kuuluu monesti pinssejä, kravatteja, hakaneuloja ja kauluspaitoja sekä skottiruudullisia vaatteita, mutta myös lolita-vaikutteiset rusetit ja pitsit kuuluvat asuun. Punk lolita -tyylissä leveät hameet ovat useasti skottiruudullisia ja täynnä pinssejä.

Muita lolita-alatyylejä [muokkaa]

Waloli.

Hime lolita eli prinsessalolita. Japanilaisesta himegyaru-tyylistä vaikutteita ottava tyyli. Katsotaan usein kuuluvaksi sweet lolitaan. Asusteina näkyy usein kruunuja, hansikkaat tms. Keskeisimpiä piirteitä tyylissä ovat kimalle, koristeellisuus ja muhkea kampaus, jota koristaa usein pieni tiaara tai ruusuja.

Country lolita ”maalaistyyliin” pukeutuva lolita. Asuissa nähdään useasti esimerkiksi mansikoita ja gingham-ruutuja ja päässä voidaan käyttää vaikkapa olkihattuja. Countryvaikutteita on nähtävissä useimmiten sweet- ja classic lolitassa.

Kuro lolita kokomustiin pukeutuva lolita. Yhdistetään usein automaattisesti gothic lolitaan, mutta tyylien teemat voivat toisinaan olla hyvin poikkeavat.

Ero lolita asuissa nähdään eroottisempia vivahteita. Asun ei välttämättä tarvitse olla paljastavampi, mutta näin usein on. Eroottisempia vivahteita haetaan yleensä vain pienillä yksityiskohdilla, kuten värimaailmalla, helman pituudella, meikillä, kaulanauhoilla, ylipolvensukilla jne.

Shiro lolita kokovalkoisiin pukeutuva lolita.

Wa-lolita japanilaisista kimonoista vaikutteita saava tyyli. Hame on yleensä polvimittainen, mutta kaulus, hihat ja kangasvalinnat kimonotyyppisiä. Asu voi olla myös perinteinen lolita-asu, johon on yhdistetty kimonotyylisiä vaikutteita, kuten printti ja hiuskoristeet.

Qi-lolita kiinalaisista qipao-vaatteista vaikutteita saava tyyli.

Guro lolita synkkä, halloween-sävytteinen tyyli. Gurololita yhdistelee perinteistä lolita-tyyliä kauhuelementteihin, kuten tekovereen, silmälappuihin tai revittyihin linjoihin. Sisältää usein vaikutteita erololitasta.

Retrololita Yleensä 1920-1960-lukujen muotia lolitaan yhdistelevä tyyli. Ominaista ovat yksinkertaiset linjat, kellohameet ja esimerkiksi polkadot-pallokuosi.

Kodona, Ouji ja Dandy katsotaan usein kuuluvan lolitaan sen miespuolisina vastineina. Tyylit ovat tarkoitettu sekä mies- että naispuolisille harrastajille. Kodona-tyylille ominaista on lievä punkhenkisyys ja pikkupoikamaisuus ja dandy hakee vaikutteita viktoriaanisesta miesten pukeutumisesta. Ouji- eli prinssityyli katsotaan olevan himelolitan miespuolinen vastine, ja se yleensä kodonaa röyhelöisempi.

OTT-lolita Sweet lolitan koristeellisin alalaji. Värit ovat usein kirkkaita, jopa räikeitä. Mekot ovat usein printillisiä, esimerkiksi leivos- ja karkkiteemat ovat yleisiä. Asua koristellaan usein suurilla hiusruseteilla, yhteensopivilla asusteilla, värikkäillä sukilla, runsailla koruilla ja pienemmillä hiuskoristeilla jne. Meikki on lolitamaisen hillitty, mutta värillinen luomiväri, strassit, tarrat ja irtoripset ovat suosittuja yksityiskohtia. Myös ( jopa värillisten ) peruukkien ja hiuslisäkkeiden käyttö on yleistä. OTT tulee sanoista "over the top", mikä viittaa itsessään tyylin koristeellisuuteen. Tunnetuimpana tyylin edustajana tunnetaan vaatemerkki Angelic Pretty.

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  • Johanna Lätti: Lolitassa on vain piiru prinsessaa. Turun Sanomien Treffi-liite, 12.9.2007, s. 12-13.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä vaatetukseen, muotiin ja kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.