Lemmenlaiva
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
|
|
|
|---|---|
|
|
|
![]() Sarjan tunnuskuva. |
|
| Tyyli | draamasarja, komediasarja |
| Kestoaika | noin 60 minuuttia |
| Tekijä | Aaron Spelling |
| Pääosissa | Gavin MacLeod Bernie Kopell Ted Lange Fred Grandy Lauren Tewes |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | |
| Esitetty | |
| Jaksoja | 249 |
|
|
|
| IMDb | |
Lemmenlaiva (alkuperäiseltä nimeltään The Love Boat) oli yhdysvaltalainen televisiosarja, jota kuvattiin vuosina 1977–1986 yhteensä 249 jakson verran. Sarjan tapahtumapaikkana oli useimmiten Princess Cruises -yhtiön omistama Pacific Princess –risteilyalus, joka purjehti pääasiassa Los Angelesin ja Acapulcon välillä. Päänäyttelijöiden lisäksi sarjan jokaisessa jaksossa esiintyi useita televisio- ja elokuvatähtiä, sekä muita julkisuuden henkilöitä.
Sarjan alkaessa 1970-luvun lopulla se nähtiin mainoksena, jolla houkuteltiin keskiluokan ihmisiä kodeistaan halvoille muutaman päivän risteilyille Meksikoon tai Karibialle.kenen mukaan? Sarja sai jatkoa vuosina 1998–1999, jolloin kuvattiin lyhytaikaiseksi jäänyt Love Boat: The Next Wave -sarja.
Suomessa sarjaa on esitetty ensi kerran 1980-luvulla MTV:llä ja uusintana vuosien 1995–1996 aikana MTV3-kanavalla. Sarjan jaksoja on julkaistu DVD:llä.
Sisällysluettelo |
Lemmenlaiva-elokuvat [muokkaa]
Sarja perustui kolmeen Lemmenlaiva (engl. Love Boat)- tv-elokuvaan: Lemmenlaiva(1976) ja Lemmenlaiva II, (The Love Boat, The Love Boat II) ja Uusi Lemmenlaiva (The New Love Boat), joiden mukaan sarja nimettiin. Lemmenlaiva-elokuva perustui tosielämän risteilyjärjestäjä Jeraldine Saundersin kuvauksiin kirjassaan 'Lemmenlaivat'.
Näyttelijät [muokkaa]
| Gavin MacLeod | ... kapteeni Merrill Stubing |
| Bernie Kopell | ... laivan lääkäri Adam Bricker |
| Ted Lange | ... baarimestari Isaac Washington |
| Fred Grandy | ... purseri Burl "Gopher" Smith |
| Lauren Tewes | ... risteilyemäntä Julie McCoy (1977–1984 sekä 1986) |
| Pat Klous | ... risteilyemäntä Judy McCoy (1984–1986) |
| Jill Whelan | ... Vicki Stubing (1979–1986) |
| Ted McGinley | ... valokuvaaja Ashley Covington "Ace" Evans (1984–1986) |
Laiva [muokkaa]
Laivalla on ollut useita nimiä ohjelman teon jälkeen ja sen myötä ilmeisesti useita omistajia. Välimerelle päätynyttä laivaa käytettiin lähinnä huumeiden salakuljetukseen. Vuonna 2009 Italian rannikkovartiosto otti laivan haltuunsa ja siitä pitäen se on ollut Genoan satamassa käyttämättömänä rapistuen. Muuan turkkilainen romuttamiseen erikoistunut yritys on ostanut laivan 2,5 miljoonalla romutettavaksi ja se on lähdössä viimeiselle matkalleen.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Muistatko Lemmenlaivan? Näin on käynyt sarjan laivalle 15.3.2012. www.voice.fi. Viitattu 15.3.2012.
Sivulta puuttuu 