Leea Virtanen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leea Virtanen
Syntynyt 10. huhtikuuta 1935
Lappee
Kuollut 18. heinäkuuta 2002 (67 vuotta)
Kansallisuus Suomen lippu Suomi

Leea Marketta Virtanen, os. Tarvainen (10. huhtikuuta 1935 Lappee18. heinäkuuta 2002) oli suomalainen folkloristiikan tutkija. Virtanen toimi suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1979 eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1994 saakka. Leea Virtaselle myönnettiin Kalevala-seuran tunnustuspalkinto vuonna 1994.[1]

Virtasen tärkeimpiin tutkimusalueisiin kuuluivat esimerkiksi suomalais-virolainen kansanperinne, lastenperinne, paranormaalit ilmiöt ja nykytarinat. Hänen teoksiinsa kuuluu muun muassa Antti pantti pakana, joka kertoo koululaisten nykyperinteestä ja Varastettu isoäiti, joka esittelee aikansa tunnetuimpia suomalaisia ja kansainvälisiä kaupunkitarinoita.

Yksityiselämä [muokkaa]

Virtanen syntyi Lappeessa Edit Hilma Charlotta Eklundin ja teologian tohtori Olavi Kaarlo Tarvaisen tyttäreksi. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Lappeen lisäksi Karunassa ja Iisalmessa. Hän meni naimisiin vuonna 1960 ja sai kolme lasta: Merja (s. 1963), Terhi (s. 1968) ja Martti (s. 1970). Leea Virtanen erosi aviopuolisostaan Mauri Ensio Virtasesta 1985. Virtanen suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1959 ja filosofian lisensiaatin 1962. Hänestä tuli vuonna 1967 tohtori.

Teoksia [muokkaa]

  • Suomalais-virolainen arvoitussarja. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 282. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1966.
  • Kalevalainen laulutapa Karjalassa. Suomi 1/113. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1968.
  • Antti pantti pakana: Kouluikäisten nykyperinne. 2. painos (1. painos 1970). Porvoo Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00146-5.
  • Tytöt, pojat ja tykkääminen. Porvoo Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00716-1.
  • Kun kello pysähtyi: Tavallisen suomalaisen yliluonnolliset kokemukset. Porvoo Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06562-5.
  • Children's lore (1978)
  • Onni yksillä: Kansanperinnettä ennen ja nyt. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984. ISBN 951-717-354-72.
  • Varastettu isoäiti: Kaupungin kansantarinoita. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6827-7.
  • Nykymagian käsikirja. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-7161-8.
  • Suomalainen kansanperinne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 471. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988 (3. painos 1999). ISBN 951-717-500-0.
  • Kansanviisauden kirja. Koonnut Leea Virtanen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17153-0.
  • Arjen uskomuksia: Punatukkaiset ovat intohimoisia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19219-8.
  • Apua! Maksa ryömii: Nykyajan tarinoita ja huhuja. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0823-6.
  • Kukkarokivi: Suomalaisen folkloren antologia. Folklore. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-023-6.
  • Ellun kana ja Turusen pyssy: Kyllä kansa tietää. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-24027-3.

Lähteet [muokkaa]

  1. Ollikainen, Maria: Leea Virtanen 1935 – 2002 Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 3.9.2009.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.