Lawrence Kohlberg

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lawrence Kohlberg (25. lokakuuta 1927 Bronxvillessä New York19. tammikuuta 1987) oli yhdysvaltalainen psykologi. Hän toimi professorin ammatissa sekä Chicagon että Harvardin yliopistoissa, ja hänet tunnetaan erityisesti työstään moraalisen kehityksen tutkimusten parissa. Kohlbergin työt heijastavat ja ehkä jopa laajentavat edeltäjänsä, Jean Piagetin, kognitiivisen kehityksen teoriaa. Hänen töitään taas laajensivat ja muokkasivat edelleen uudet tutkijat kuten Carol Gilligan.

Kohlberg tunnetaan parhaiten teorisoimistaan moraalin tasoista joita oli alun perin kuusi. Kohlbergin mukaan aikuinen ihminen saavuttaa tyypillisesti neljännen tason; tasoja 3-4 kutsutaankin yhteisesti konventionaaliseksi tasoksi. Kuudes taso yhdistyi myöhemmin sitä edeltävään tasoon, koska näihin nk. postkonventionaalisiin tasoihin ei kovin moni ihminen koskaan yllä.

Tasot olivat:

  1. Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
  2. Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
  3. Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
  4. Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
  5. Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
  6. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.


Tämä tieteenharjoittajasta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut