Krajinan kapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Serbien asuttamat alueet Kroatiassa vuoden 1981 väestönlaskennassa.
Kroatiaan vuonna 1990 perustetut serbien itsehallintoalueet SAO:t.

Krajinan kapina oli vuonna 1989 alkanut kapina, jossa Kroatian serbit kapinoivat aseellisestikin lähinnä Kninin alueella Dalmatiassa ja Itä-Kroatiassa Itä-Slavoniassa. Kroatiassa pidetyt ensimmäiset vapaat vaalit nostivat huhti-toukokuussa 1990 valtaan hyvin kansallismielisen HDZ-puolueen, jonka politiikka syrji jossain määrin serbejä. Toisaalta Slobodan Milosevicin johtama Serbia pyrki propagandallaan ja poliittisilla toimillaan ajamaan Krajinan serbit kapinaan. Serbien äärikansallismielinen, kumouksellinen toiminta vei 17. elokuuta 1990 alkaneeseen tukkivallankumouseen, jossa Kninin alueen serbit rakensivat aluettaan suojaamaan tukeista tiesulkuja. Useimmat kapinalliset olivat tulleet Serbiasta. Nämä levottomuudet vähensivät Kroatian turismia. Myöhemmin samana vuonna serbien kansallismieliset perustivat monille Kroatian serbialueille itsehallintoalueet. Jugoslavian armeija esti kroaattipoliisia kukistamasta kapinaa toimien muka erotuomarina. Krajinan kapina enteili Kroatian sotaa ja Jugoslavian lopullista hajoamista sotiin. Kansallismieliset serbit synnyttivät Krajinaan kapinan, koska halisivat liittää Krajinan aiottuun suureen serbivaltioon.

Alkava Serbian ja Kroatian konflikti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiihkoknsallisuutta ainakin ajoittain hyväkseen käyttänyt Slobodan Milosevic oli vuodesta 1986 ajanut ainakin jossain määrin Suur-Serbia-aatetta, johon kuului ajatus serbeistä kaikkien Jugoslavian kansojen valtiaana, tai ainakin kaikkien serbien pitäminen samassa valtiossa.

Kesällä 1988 Kroatian mediassa syyteltiin Serbian hallinnon toimia mm populistisiksi, Jugoslavian vastaisiksi ja neostalinistisiksi. Serbialaiset lehdet taas kutsuivat kroaatteja ja sloveeneja nationalisteiksi ja separatisteiksi[1].

Kroatian serbit osoittivat mieltään Kroatiaa vastaan jo helmikuussa 1989, mistä alkoi lopulta sotaan vienyt kahnausten sarja Kroatiassa asuvien serbien ja kroaattien välillä. Helmikuussa 1989 perustettiin Krotnian ensimmäinen puolue "Jugoslavian demokraattinen aloite", joka levisi koko Jugoslaviaan mutta ainoastaan suppeaan piiriin lähinnä akateemisessa maailmassa[2]. Serbit osoittivat mieltään uudemman kerran Kninissä kesällä 1989 sanoen että serbejä riistettiin Kroatiassa[3], mikä ärsytti monia kroaatteja[4].

Kroatia alkoi tukea Jugoslaviasta eroon pyrkivää Sloveniaa vasta joulukuussa 1989, jolloin sloveenit käännyttivät maahansa pyrkivät Milosevicin sinne junailemat serbimielenosoittajat pois[5]. Joulukuussa 1989 Kroatian puoluejohtaksi nousi kroaatti Ivica Racan aiemman serbin tilalle[6].

Jugoslavia oli vuonna 1990 lähellä hajoamista, kun eri kansojen nationalistit ajoivat omaa ja kansojensa etuja. Kommunistipuolue pirstoutui eri kansojen kommunistipuolueiksi. Kroatian serbit perustivat Jovan Raškovićin johdolla SDS-puolueen helmikuussa 1990. SDS-puolueen mielestä osatasavaltojen rajat eivät menneet serbien halujen mukaan.

Jopa Kroatian erittäin epäsuosittu vanhoillinen ideologi Stipe Shuvar vastusti Milosevicia[7].

Tudjmanin kroaattikanalismielisen HDZ-puolueen nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatiassa pidettiin ensimmäiset vapaat parlamenttivaalit vuonna 1990 enemmistöä suosivalla vaalitavalla, jolla kommunistit uskoivat voittavansa. Mutta valtaan nousikin 6. toukokuuta vuonna 1990 kansallismielis-konservatiivinen HDZ-puolue, jonka johdossa oli entinen kroaattikenraali ja historioitsija Franjo Tudjman. Tudjmanin ajamaa kohtalaisen jyrkkää kroaattinationalismia on väitetty vastareaktioksi jyrkkään serbinationalismiin[8]. Tudjman olikin väittänyt jo 1981, että kroaatteja syrjittiin mm armeijan upseeristossa[9], ja joutunut tämän takia pariksi vuodeksi vankilaan.

HDZ julisti vaalikampanjassaan Kroatian itsemääräämisoikeutta ja tarvittaessa itsenäisyyttä, omaa rahaa ja kansallista kroaattiarmeijaa[10].

HDZ:n noustua määräävään asemaan se 1990 erotti joitain serbiviranomaisia, ainakin muodollisesti tai aidosti siksi koska nämä olivat kommunistiopuolueen jäseniä. mutta esimerkiksi serbien kansanedustajia sai olla parlamentissa.

Hallitus kielsi mm serbian kielessä käytetyt kyrilliset kirjaimet, pidätti serbejä sisäministeriössä, poisti kouluopetuksesta serbikirjailijoita käsittelevän osuuden jne.

Kroatian serbikansallismielisten nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1990 alussa Kroatian ääriserbit alkoivat pitää kokouksia ja protesteja.

Jo maaliskuussa 1990 Itä-Slavoniassa Berakissa serbit eristivät tiesuluin pienen Berakin kylän[11]. 14. maaliskuuta Jugoslavian liittoarmeija alkoi kerätä Kroatian aluepuolustuksen aseita Borislav Jovicin mukaan Serbian aloitteesta, ja näin Kroatia riisuttiin melkein kokonaan aseista.

4. huhtikuuta 1990 noin 50000 serbiä huusi Patrova Gorassa "tämä on Serbia"[12], ja puhuivat Tudjmania vastaan, ja Milosevicin puolesta.

Kesä-heinäkuussa 1990 serbit protestoivat avoimesti Kroatiassa valtaan noussutta kroaattikansallismielistä hallintoa vastaan. Kroatien serbien mukaan kroaatit syrjivät heitä[13]. Serbiaktivistien mukaan Kroatia terrorisoi heitä, ja että serbien täytyisi taistella kulttuurillisten, poliittisten ja koulutuksellisten oikeuksiensa puolesta.

Serbialaisen sanomalehden "Večernje Novosti"_:n mukaan kaksi miljoonaa serbiä oli valmiina lähtemään taistelemaan Kroatiaan puolustamaan paikallisia serbejä. Sen mukaan kaksi tuhatta naista ja lasta oli evakuoitu Kninistä.[14]

Läntisten tiedotusvälineiden mukaan Serbian tiedotusvälineet pyrkivät kiihdyttämään Krajinan kapinaa.

Kansojen välinen konflikti kasvoi hitaasti, puzajuća agresija. Belgradilaisia liikkui Krajinan alueella[15].

Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian serbien kapina alkoi Kninin ympäristössä joka julistautui itsehallintoalueeksi serbien järjestämässä kansanäänestyksessä. Tämä alue oli Pohjois-Dalmatiassa ja itäisessä Likassa. Siihen kuului 6 kuntaa, 8,8 % Kroatian alueesta ja 2,4 % väestöstä. Kapinaan liittyivät myös Banija sekä Kordun (5 kuntaa, 3,7 % Kroatian alueesta ja 1,6 % sen väestöstä).[16]

Kapinaa johtivat kovaa linjaa kannattavat SDS:n jäsenet Milan Babić ja Kininin poliisipäällikkö Milan Martić. Martić salakuljetti aseita ja perusti oman puolisotilaallisen poliisijoukkonsa. Babić syrjäytti maltillisen Raškovićin. Kapinalliset serbit varastivat aseita poliisilasemilta[17]. Monet Kroatian poliisit olivat serbejä[18].

Belgradin media raportoi Kroatian parlamentin julistaneen sotatilan, ja poliisijoukkojen lähestyvän Kniniä. Silloin serbitaustaiset poliisit alkoivat jakaa aseita serbeille. Milosevicin oikeudenkäynnissä todettiin kapinaa lietsoneiden raporttien olleen harhaanjohtavia.[19] Franjo Tudjman sanoi serbilehdistön yrittävän horjuttaa Kroatian hallitusta perättömillä raporteilla.[14]

Serbikapinalliset sulkivat 17. elokuuta yhteydet Kniniin ja Benkovaciin[20] tiesuluin. Tiesulut oli tehty muun muassa kivistä ja mäntytukeista, minkä vuoksi tapahtuma sai nimen "tukkivallankumous", kroaatiksi Balvan revolucija. Tiesuluilla oli yhteensä satoja haulikoilla ja pistooleilla aseistautuneita vartijoita ja kapinalliset ammuskelivat ilmaan mm poliisiasemilta otetuilla aseilla[21]. He myös räjäyttivät ratakiskoja[22].

Milosevicin oikeudenkäynnin todistajien mukaan suuri osa barrikadeille nousseista mielenosoittajista tuli Kroatian ulkopuolelta, ja Belgradin serbeille maksettiin kapinoinnista sata saksanmarkkaa päivässä.[23]

Mielenosoittajat vahtivat tiesulkuja koko yön. Länsidiplomaattien mielestä sisällissota uhkasi[24]. 19. elokuuta 1990 serbikapinan keskuksessa Kninissä oli yhä jännittynyt tilanne, kun serbit aikoivat järjestää kansanäänestyksen Kroatian serbien itsehallintoalueen perustamisesta[25]. Serbit pelkäsivät kroaattipoliisin "ustashan" hyökkäystä[26], ja kroaatit liittoarmeijan tuloa paikalle[27]. Kapinoivat serbit sanoivat vastaavansa asein, jos kansanäänestystä häiritään.

Kapina aiheutti paljon harmia Kroatian turismille[28].

Milan Marticin johdolla Kroatian serbipoliisit ja puolisotilaalliset joukot estivät Kroatian poliisin pääsyn tietyille alueille. Yhteenottojen tarkoituksena oli saada Jugoslavian liittoarmeija puuttumaan tilanteeseen ja lopulta perustaa itsenäinen mini-serbivaltio Kroatian alueella. Tämä minivaltio olisi sitten liittynyt Serbiaan. Koska serbit olivat vähemmistönä, suunnitelma edellytti etnisiä puhdistuksia, joista Martic tuomittiin myöhemmin Haagin sotarikostuomioistuimessa.[29]

Kninissä oli säilynyt vanha aseenkantotapa hHbsburgien sotilasrajan ajoilta[30]. Kroatian TV ja paikallisradio Knin kävivät keskenään "tiedotussotaa"[31].

Liittoarmeija ei pysäyttänyt kapinaa, mutta ajoi kroaattipoliisin kapinallisten kimpusta pois[32].

Autonomisen alueen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serbit julistivat Kninin alueeen lokakuun alussa autonomiseksi ja riippumattomaksi Kroatiasta, ja kapinalliset katkaisvat kaiken alueen läpi kulkevan liikenteen[33]. Kninin kuninkaanlinnaan nostettiin Serbian ja Jugoslavian liput päivää ennen joulua 1990. Serbia tuki kapinaa alusta asti lähettäen näkyvästi lääkkeitä ja hätäapua Kniniin, ja Serbia syytti Kroatian hallitusta valtioterrorista serbikansaa kohtaan. Krajinan serbipuolue SDS pyysi koko serbikansalta apua. Rannikon kroaatit vaativat hallitukselta poliisn apua, ja Kroatian lehdet sanoivat Serbian serbejä terroristien tukijoiksi ja edistäjiksi[34]. Serbia puolestaan haukkui kroaatteja kansanmurhaan taipuviksi ja ustashan fasisteiksi[35], ja kroaatit mielsivät serbit samanlaisiksi vihollisiksi kuin aikoinaan maata miehittäneet unkarilaiset[36]. Kroatian presidentti Franjo Tudjman piti kapinallisten uhkaa vähäisenä, koska näitä oli hänen mielestään vain pieni määrä Serbiasta tuotettuja[37]. Mutta Tudjman koetti turhaan saada puhevälit kapina-alueen ulkopuolella oleviin serbeihin[38]. Tudjman ei myöskään erityisen näkyvästi ottanut etäisyyttä toisen maailmansodan aikaiseen serbejä tappaneeseen ustasha-hallintoon[39].

Pysyvä jännite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jännite pysyi korkealla ja pieniä aseellisia välikohtauksia sattui vuoden 1990 lopuilla.

28. syyskuuta kapinalliset ampuivat yöllä kroaattipoliisi Josip Božićevićin.

Yöllä 22-23. marraskuuta 1991 kroaattipoliisi nimeltä Goran Alavanja kuoli, kun kapinalliset ampuivat hänen autoaan. Kapinalliset ampuivat myös kolme serbipoliisia[40][41].

Serbien kapinalliset tekivät elokuusta 1990 huhtikuun loppuun 1991 pääosin Kninissä 89 hyökkäystä kroaattipoliisien kimppuun sekä 200 räjähtein tehtyä terroristihyökkäystä[42][43].

Mutta myös jotkut kroaatit ajoivat konfliktiin. Gojko Susak ja Vice Vukojevic taivuttelivat mukaansa Osijekin maltillisen poliisipäällikön Josip Reihl-Kir:in ja vaimonsa Jadrankan katsomaan Borovo Selon kylää, jonne Susak tovereineen kuitenkin ampui kolme Armburst-rakettia[44]. Reihl-Kir oli tehnyt paljon työtä rauhan eteen Kroatiassa, mutta äärikroaatit pyrkivät tekemään hänen työnsä tyhjäksi. Reihl-Kir murhattiinkin Kroatian sodan alussa.

Kroatian sodan edetessä Krajinan alueesta muodostui lyhytikäinen valtio, Krajinan serbitasavalta. Slobodan Milosevic lakkautti kesällä 1994 Krajinan tukemisen. Tämä heikko itsenäinen muodostuma romahti kuitenkin kroaattien hyökkäyksiin sodan loppuvaiheessa, Operaatio Myrskyssä (kroatiaksi Operacija Oluja).[45]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lautela 1992, s 55
  2. Lautela 1992, s 56
  3. Lautela 1992, s 55
  4. Lautela 1992, s 55
  5. Lautela 1992, s 55
  6. Lautela 1992, s 56
  7. Lautela 1992, s. 54, s 55
  8. Lautela 1992, s 55
  9. Lautela 1992, s 57
  10. Lautela 1992, s 57
  11. Kreš 2010, p. 6.
  12. Yugoslavia: Demonstrations in Croatia and Vojvodina Immigration and Refugee Board of Canada, Yugoslavia: Demonstrations in Croatia and Vojvodina, 1 May 1990, YUG5199, available at: http://www.unhcr.org/refworld/docid/3ae6ab78c.html [accessed 21 March 2013]
  13. Savon sanomat 18. elokuuta 1991, s 19
  14. a b Roads Sealed as Yugoslav Unrest Mounts 19.8.1990. NY Times. Viitattu 13.8.2012.
  15. Lautela 1992, s 59
  16. Mladen Klemencic: Causes and Dynamic of the War in Croatia (HTML) (2.1.4. The first armed conflicts) ACTA GEOGRAPHICA CROATICA, Volume 28, 1-245. 1993. Zagreb. (englanniksi)
  17. Lautela 1992, s 59
  18. Lautela 1992, s 55
  19. Armatta s.159
  20. Savon sanomat 19. elokuuta 1991, s 19
  21. Lautela 1992, s 59
  22. Lautela 1992, s 59
  23. Armatta s.149
  24. Savon sanomat 19. elokuuta 1991, s 19
  25. Savon sanomat 19. elokuuta 1991, s 13
  26. Lautela 1992, s 59
  27. Savon sanomat 19. elokuuta 1991, s 13
  28. Lautela 1992, s 59
  29. Profile: Milan Martic BBC. Viitattu 10.3.2013.
  30. Lautela 1992, s 60
  31. Lautela 1992, s 60
  32. Lautela 1992, s 60
  33. Lautela 1992, s 60
  34. Lautela 1992, s 61
  35. Lautela 1992, s 61
  36. Lautela 1992, s 61
  37. Lautela 1992, s 61
  38. Lautela 1992, s 61
  39. Lautela 1992, s 62
  40. NAŠA DOMOVINA I Jovan je branio Hrvatsku Slobodna Dalmacija Objavljeno 26.09.2009
  41. 406 ubojica slobodno šeće Hrvatskom Nacional Objavljeno u Nacionalu br. 321, 2002-01-08
  42. Annex IV The policy of ethnic cleansing M. Cherif Bassiouni Peter M. Manikas, 28 December 1994, Final report of the United Nations Commission of Experts established pursuant to security council resolution 780 (1992), Kohta VI. Prelude to the breakup
  43. David C. Isby, «Yugoslavia 1991: Armed Forces in Conflict», Jane's Intelligence Review 394, 402 (September 1991).
  44. The Unpleasant Arrest Dark Scandals, Milos Vasic, December 3, 1995 Vreme News Digest Agency No 218
  45. Rusila A: Krajina – a Victory with Ethnic Cleansing Europes World. Viitattu 10.3.2013.