Knihtikontrahti
Knihtikontrahti oli vuonna 1789 Ruotsin kruunun ja Kuusamon, Kuolajärven ja Kemijärven pitäjien talonpoikien välillä tehty sopimus alueellisesta puolustuksesta Venäjää vastaan. Ruotsin ja Venäjän välillä oli alkanut sota 1788, eikä Ruotsilla riittänyt joukkoja suojamaan näitä Pohjois-Suomen pitäjiä venäläisten mahdollisilta hyökkäyksiltä. Pitäjien talonpojat sitoutuivat kesäkuussa 1789 pidetyissä kokouksissa asettamaan jääkärijoukon, johon kuului 47 sotamiestä, 2 rumpalia ja 57 jääkäriä, kustantamaan näille varustuksen aseita lukuun ottamatta sekä perustamaan torpat sotilaille. Lisäksi talonpojat suostuivat lähettämään poikiaan, vävyjään ja renkejään 55 miehen vahvuisena joukkona jokavuotisiin harjoituksiin yhdessä tämän vakinaisen väen kanssa. Harjoituksia pidettiin 14 päivää kesällä ja neljä päivää talvella suksien kanssa. Valtaosa väestä tuli Kuusamosta.[1][2][3]
Vastineeksi talonpojat vaativat vapautusta kaikesta muusta sotilaspestauksesta, maanmittauksesta, isostajaosta sekä maittensa veroituksesta ja muiden verojen korotuksista. Lisäksi vaadittiin, että uudistaloja ei saisi pitäjien alueelle perustaa ilman paikallisten suostumusta ja maanjaossa olisi vanhat tilat asetettava etusijalle. Paikkakuntien omaa sotaväkeä oli käytettävä tullirajan vartioimiseen, eikä sitä saisi rauhan eikä sodan aikana viedä komppanian piiriä kauemmas. Knihtikontrahti astui voimaan vuonna 1790.[2]
Vuonna 1865 knihtikontrahti katsottiin valtion puolelta rauenneeksi, koska Suomi oli liitetty Haminan rauhassa 1809 Venäjään, ja raja-alueilla vallitsi rauha. Pitäjien asukkaat eivät kuitenkaan tätä hyväksyneet. Valtio vaati isojaon suorittamista pitäjissä, mutta pitäjien asukkaiden mukaan maat oli knihtikontrahdin perusteella jo jaettu asukkaille. Vuonna 1879 annettiin asetus knihtikontrahdin muuttamisesta ja perustettiin väliaikaiset manttaalilukujen mukaiset lohkot, joiden ulkopuolinen maa jäi valtion haltuun. Laki knihtikontrahtipitäjien isojaosta tuli voimaan vuonna 1898, ja tilusten mittaus alkoi 1900-luvun alussa. Kuolajärvellä isojako saatiin päätökseen 1930-luvun lopulla, ja esimerkiksi Posiolla isojako päättyi vasta 1950-luvulla. Eniten kiistoja aiheutti yhteismaiden jakaminen osakkaille.[1][4]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- A. M. Heikinheimo : Kemijärven, Kuolajärven ja Kuusamon knihtikontrahdit ja niitä seuranneet toimenpiteet : agraaripoliittinen tutkimus. O.Y. Oman Kannan Kirjapaino, Oulu 1911, näköispainos Koillismaakunnan historiallisen kirjallisuuden tukisäätiö, Kemijärvi 1991
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Jouni Pylkkänen : Knihtikontrahti, Minun Posio sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Knihtikontrahti Kirjastovirman sivuilla, alun perin ilmestynyt Kalevan Kuusamo-numerossa 4.5.1912 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Knihtikontrahti, Kaleva, 04.05.1912 nro 102B s. 2, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
- ↑ Ruotusopimus viivästytti isojakoa, Saijan kylän kotisivut
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mauno Pekkala : Verollepano- ja jakotoimituksista Kuusamon, Kemijärven ja Kuolajärven knihtikontrahtipitäjissä : metsäpoliittinen tutkimus. Acta forestalia Fennica 01.01.1922 nro 21, s. 101. Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
- Knihtikontrahti ja sen peruuttamisen alkuvaiheet, Metsänystävä : Suomen metsäyhdistyksen julkaisema kansantajuinen aikakauskirja 01.04.1899 nro 4-5, s. 18, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
- Kaikkien aikojen suurin maanjako-oikeusjuttu Suomessa. Toisella puolen 16 000 asianosaista - toisella puolen valtio, Seura, 10.08.1938, nro 32, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot