Kilpailupolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kilpailupolitiikka on osa yleistä talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Kilpailupolitiikalla voidaan käsittää laajassa mielessä kaikki talouden perusrakenteita koskevat säännöt. Tällöin luetaan käsittelyyn mukaan eri oikeuden alat, esimerkiksi vero-oikeus ja tarkastellaan niiden suhdetta kilpailua edistävässä ja rajoittavassa mielessä. Suppeammassa mielessä kilpailupolitiikka voidaan ymmärtää ”kilpailuoikeus” orientoidussa merkityksessä, jolloin se kattaa kontrolloinnin niin valtion (pois lukien julkisen vallan käyttö), yritysten kuin kuluttajien toimissa

Kilpailupolitiikan tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailupolitiikan tehtävät ovat kilpailun edistäminen ja kilpailulakien puhdas toimeenpano. Ensimmäisessä on kyse toisaalta mahdollisimman vähäisessä markkinoiden toimintaan puuttumisessa viranomaistaholta ja toisaalta kilpailuviranomaisten esittämistä toimista kilpailun rajoitusten poistamiseksi. Jälkimmäistä tehtävää toteutetaan kilpailuviranomaisten taholta tutkimalla käytännössä kilpailunrajoitustapauksia ja kieltämällä tietyissä tapauksissa kilpailulle vahingollisia toimia.

Kilpailupolitiikka EU:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toteutettavan kilpailupolitiikan tavoitteena EU:ssa on taata markkinoiden mahdollisimman tehokas toiminta, estää kilpailun vääristäminen ja edistää kuluttajan hyvinvointia ja Euroopan talouden kilpailukykyä.

Lainsäädäntö EU:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan Unionissa tarkoituksena on kilpailusääntöjen avulla saada aikaa kilpailua ja varmistaa pääomien, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltiosta toiseen. Keskeistä EU:n kilpailupolitiikassa on ns. kauppakriteeri; EU:n kilpailusääntöjä sovelletaan kilpailun rajoitukseen, jos rajoituksella voidaan merkittävästi vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan tai tapauksessa jossa osalliset yritykset ovat yhdestä jäsenmaasta.

Keskeiset kilpailusäännöt ovat EY:n perustamissopimuksen artiklat 81 (yritysten kilpailua vääristävä yhteistyö) ja 82 (yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäyttö). Vuonna 2004 voimaan tullut täytäntöönpanoasetus (Neuvoston asetus 1/2003) sisältää em. artikloiden soveltamisen menettelysäännöt. Kansallinen kilpailusäännöstö uusiutui voimaan tulleen täytäntöönpanoasetuksen myötä. Kansallisen kilpailulainsääntelyn yhdenmukaistamisella EU:n kilpailusääntöjen kanssa pyrittiin samaan aikaan yritysten toimintaympäristön yhtenäistämistä Unionin alueella.

Artikla 81 kieltää laajasti kilpailua vääristävä yhteistyö yritysten kesken. Sekä horisontaalisiin (kartellit) että vertikaalisiin kilpailurajoituksiin (esimerkiksi jakelusopimukset) sovelletaan kyseistä artiklaa. Artikla mainitsee kiellettyinä kilpailunrajoituksina muun muassa markkinoiden jakaminen, sopimukset tuotannon määristä tai markkinahinnoista. Lisäksi jakelusopimuksiin sisältyvät ehdot määrähinnoista tai asiakaspiirin rajoittamisesta ovat kiellettyjä. Kielto ei koske kuinkaan tapauksia, joissa sopimuksen edut ylittävät kilpailun vastaiset vaikutukset. Jos kuluttajan voidaan nähdä hyötyvän sopimuksesta ja sopimus edistää taloudellista ja teknistä kehitystä tai tehostavat tuotantoa tai jakelua, voi kielletty sopimus olla kilpailun kannalta hyödyllinen. Etuja ja haittoja koskevan arvioiminen on yrityksen vastuulla, mutta yrityksellä on mahdollisuus käyttää apunaan arvioinnissa EU:n tekemiä ryhmäpoikkeusasetuksia ja antamia tiedonantoja.

Artikla 82 kieltää yhteismarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla yhden tai useamman yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäytön, jos se vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan. Väärinkäyttönä mainitaan kohtuuttomien hintojen ja kauppaehtojen määrääminen, kuluttajan vahingoksi koituva tuotannon, teknisen kehityksen ja markkinoiden rajoittaminen, kauppakumppaneiden epäedulliseen kilpailuasemaan asettaminen erilaisia ehtoja soveltamalla ja sopimuksen syntymistä edellyttävät, kaupan kohteeseen luonteensa ja kauppatavan puolesta liittymättömät lisäsuoritukset.

EU:n kilpailupolitiikassa on ollut havaittavissa muutosta aiempaan vertikaalisia rajoituksia painottuneeseen linjaukseen verrattuna. Kilpailupolitiikassa pyritään keskittymään enemmän markkinoiden rakenteisiin ja horisontaalisiin kilpailunrajoituksiin.

EU:n keskeiset kilpailuviranomaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EU:n kilpailuasioista vastaa kilpailupääosasto. Sen tehtävänä on valvoa Euroopan yhteisöjen perussopimuksessa vahvistettujen kilpailusääntöjen toimeenpanoa.

Vuodesta 2004 alkaen ovat EU:n komissio ja jäsenvaltioiden kansalliset kilpailuviranomaiset muodostaneet yhteistyöverkoston ECN:n (European Competition Network). Verkoston päätehtävänä ja – tavoitteena on varmistaa yhdenmukainen ja tehokas kilpailusääntöjen soveltaminen komissiossa ja eri jäsenvaltioissa. Verkostolla on käytössään yhteinen tietokanta ja kilpailunrajoittamisen selvittämisessä saadaan apua muilta verkoston jäseniltä esimerkiksi näiden toimittamien lisätietojen ja tekemien yritystarkastusten muodossa

Kilpailupolitiikka Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki kilpailurajoituksista on Suomen kansallisen kilpailupolitiikan perusta. Suomen laki on samansisältöinen kuin EU:n kilpailusäännöt.

EU:n vuonna 2004 voimaantulleen neuvoston asetuksen (1/2003) kanssa samaan aikaan tuli voimaan Suomessa uusittu laki kilpailunrajoituksista (318/2004). Kyseinen laki toteaa (1. luku) sovellettavan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artikloja 81 ja 82 silloin, kun on kyse Euroopan yhteisön jäsenmaiden välisen kaupan kilpailunrajoituksista. Lakia sovellettaessa otetaan huomioon erityisesti kuluttajien etu ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen turvaaminen. Lakia ei sovelleta työmarkkinoita koskeviin sopimuksiin ja järjestelyihin.

Laki kilpailun rajoituksista (318/2004) kieltää kilpailua vääristävän yhteistyön ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön yrityksillä. Artiklojen 81 ja 82 rikkomisesta seuraa seuraamismaksu, kilpailunrikkomismaksu, jollei menettely ole vähäinen tai seuraamusmaksun määrääminen perusteeton kilpailun turvaamisen kannalta. Markkinaoikeus määrää seuraamusmaksun Kilpailuviraston esityksestä. Mikäli kilpailunrajoitukseen osallistunut elinkeinoharjoittaja täyttää tietyt edellytykset ilmiantoon, tietojen luovutukseen ja yhteistyössä toimimiseen kilpailuviraston kanssa 9§:n mukaan, Kilpailuvirasto jättää esityksen seuraamusmaksusta tekemättä. Elinkeinoharjoittaja on tiedonantovelvollinen kilpailurajoitustapauksissa Kilpailuvirastolle.

Em. laki käsittelee myös yrityskauppaa liittyvää valvontaa. Jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 350 milj. euroa ja jossa Suomessa kertynyt liikevaihto ylittää kahden osapuolen osalta 20 milj. euroa, sovelletaan kyseiseen yrityskauppaan säännöksiä yrityskauppavalvonnasta.

Suomen keskeiset kilpailuviranomaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppa- ja teollisuusministeriön kilpailu- kuluttaja- ja elintarvikeasioiden ryhmä vastaa Suomen kilpailulainsäädännön ja Suomen kantojen valmistelusta. Lisäksi kauppa- ja teollisuusministeriö osallistuu WTO:n ja OECD:n toimintaan kilpailuasioiden kehittämisessä.

Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudessa toimiva Kilpailuvirasto valvoo kilpailuvalvonnan toteuttamisesta käytännössä sekä yksityisessä että julkisessa tuotannossa. Kilpailuvirasto puuttuu kilpailunrajoituslain ja EU:n kilpailusääntöjen vastaisten kilpailunrajoituksiin ja valvoo yrityskauppoja.

Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee markkina- ja kilpailuoikeudellisia asioita ja julkisia hankintoja koskevia asioita. Kilpailurajoitusasia tulee markkinaoikeudessa vireille, kun kirjallinen kilpailuviraston esitys, valitus kilpailuviraston päätöksestä tai kilpailuviraston tai Euroopan yhteisöjen komission hakemus on saapunut markkina-oikeudelle.

Laki kilpailun rajoittamisesta: käytännön esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielletyt hintasuositukset: Suomen Hiusyrittäjät ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuvirasto teki 27.8.2007 esityksen Markkinaoikeudelle esityksen (diaarinumero 502/61/2006) seuraamusmaksusta (33 000 euroa) kilpailunrajoituslain rikkomuksesta. Rikkomus perustui Suomen Hiusyrittäjät ry:n vuosina 2005 - 2006 antamiin jäsen- ja lehdistötiedotteisiin, jotka sisälsivät hintasuosituksia. Hintasuositukset kohdistuivat parturi-kampaamoiden palvelumaksuihin.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö: Oulun Puhelin Oyj[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuvirasto teki Markkinaoikeudelle 24.5.2007 esityksen (diaarinumero 950/61/2002 ) seuraamusmaksusta (100 000 euroa) Oulun Puhelin Oyj:lle. Seuraamusmaksu perustuu kilpailunrajoituslain rikkomiseen määräävän markkina-aseman väärinkäytön kautta. Vuosina 2001-2002 ko. yritys suosi omaa palveluoperaattoriaan tilaajayhteyksien vuokrien suhteen. Toimillaan Oulun Puhelin Oyj vaikeutti kilpailijoiden pääsyä yrityspalvelu-, laajakaista- ja kiinteiden verkkojen markkinoille. Asia on tällä hetkellä vireillä Markkinaoikeudessa.

Yrityskauppavalvonta: Hankkija-Maatalous Oy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankkija-Maatalous Oy ilmoitti Kilpailuvirastolle Kilpailunrajoituslain mukaisen yrityskauppavalvontaa koskevien säännösten mukaisen järjestelyn, jossa se hankkii maatalousliiketoiminnan Lännen Tehtaat Oy:ltä. 5.3.2007 Kilpailuvirasto teki ratkaisun (diaarinumero 854/81/2006), jossa katsoi aiheelliseksi tutkia jatkokäsittelyssä kilpailuvaikutuksia yksityiskohtaisesti. Jatkokäsittelyssä selvitetään yrityskaupan myötä määräävän markkina-aseman syntymistä tai vahvistumista viljakaupassa, maatalouskaupassa ja/tai rehumarkkinoilla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]