Keski-Ruotsin reunamuodostumat
Keski-Ruotsin reunamuodostumat ovat ryhmä toistensa lähellä sijaitsevia itä-länsi- suuntaisia reunamuodostumia tai reunamoreeneja Keski-Ruotsissa Vänernin ja Vätternin korkeudella. Keski-Ruotsin reunamuodostumat syntyivät noin 12 700–11 600 vuotta sitten eli nuorimmalle dryaskaudelle, joka tapahtui lähes samaan aikaan Salpausselkien muodostumisen kanssa Suomessa. Pian muodostumisensa jälkeen Itämeren alkuvaiheen Baltian jääjärven vedenpinta laski 26–28 metriä. Silloin vesi karkasi Atlantin valtamereen moreenimuodostuman pohjoispuolella Billingenissa.[1]
Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sen sijaan, että Keski-Ruotsin reunamuodostumasta puhuttaisiin yksikössä kuten tehdään Suomessa kustakin Salpausselästä, käytetään tässä yhteydessä nimestä monikollista muotoa. Sillä ilmaistaan, että reunamoreeneja ja niiden välisiä muodostumia on rinnakkain paikoitellen useita. Leveästä muodostumakokonaisuudesta käytetään tässä yhteydessä myös vyöhyke-sanaa.[2]
Keski-Ruotsin reunamuodostumat ulottuvat Norjassa Oslonvuonosta Vänerniin, Vänernistä Vätterniin, ja Vätternistä ensin itään ja sitten kohti koillista Itämeren rannalle asti. Muodostumajakson pituus Oslonvuonosta Itämereen on noin 400 kilometriä [3]. Suurjärvien välissä sijaitsee korkea Billingen, jonka päällä on kapeita reunamoreeneja, mutta joka myös katkaisee reunamuodostumien massiivisen vyöhykkeen. Norjassa reunamuodostumat jatkavat seuraten Norjan rannikkoa pohjoiseen ja Ruotsin itärannikolla ne painuvat Itämeren pohjaan ja nousevat Suomessa esiin muodostaen Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän.[2]
Mannerjäätikön sulamisvedet kerrostivat jääkauden loppuvaiheessa vyöhykkeen taakse ja eteen laajoja savikoita, joita korkeammiksi kohosivat kallioiden lisäksi myös eräät moreenimuodostumat ja jäätikköjokimuodostumat. Muodostumille on rakennettu teitä ja taajamia. Muodostumien sisältämää maa-ainesta kaivettu nykypäiviin asti rakennusteollisuuden raaka-aineeksi.[4]
Lähellä Norjan rajaa sijaitsevalta Edin taajamasta tulee Vänernin rantaan Mellerudiin tie 166, joka sijaitsee reunamuodostumalla yhdessä taajamien kanssa. Järven vastarannalla sijaitsevat muodostuman päällä Lidköping ja Skara sekä niitä yhdistävä tie 49. Billingenin itäpuolella sijaitsee Skövde, jonka kautta tulee tie 49 ja rautatie Tibron kautta Vätternin rantaan Karlsborgiin. Vastarannalla sijaitseva Motala on reunamoreenivyöhykkeellä sijaitsevista kaupungeista suurin, koska idässä sijaitseva Norrköping jää siitä hieman sivuun.[5][3][6][7]
Muodostumisteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltänyt aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo ennen nuoremman dryaskauden alkamista oli sulavan mannerjäätikön reunan perääntymisvauhti yleensä alle 150 metriä vuodessa. Samalla, kun jäätikön reuna perääntyi, virtasi jäätikkö myös eteenpäin kohti reunaa. Sulaminen oli kuitenkin voimakkaampaa kuin eteneminen, joten se aiheutti jäätikön reunan tosiasiallinen perääntymisen. Reuna saattoi ilmastollisista syistä joskus myös edetä tai vain pysähtyä. Jos ilmasto pysyi pitkään kylmänä, hidasti tämä perääntymisvauhtia, pysäytti sen tai se aiheutti reunan etenemistäkin. Keski-Ruotsin reunamuodostumat syntyivät, kun jäätikön reuna pysyi pitkään samalla seudulla, aina välillä edeten tai perääntyen. Etelä-Ruotsissa mannerjäätikön arvellaan olleen ”lämminpohjainen”, joten pohjalle kerääntynyttä vettä virtasi jäätikön alla ja kuljetti mukanaan maa-aineksia. Nämä purkautuivat jäätikön reunan eteen muodostaen pienimuotoisia jäätikköjokimuodostumia. Lämminpohjaisuus vaikutti myös jäätikön pohjalla tapahtuvaan moreenimuodostumien syntymiseen.[1]
Dryas-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun nuorimmalla Dryas-kaudella ilmasto kylmeni voimakkaasti, kesällä tapahtunut sulaminen ei pystynyt enää aiheuttamaan jäätikön reunan jatkuvan perääntymisen. Reuna joko pysähtyi paikalleen tai sen reuna vuoroin eteni tai perääntyi muodostaen reunan eteen puskumoreeneja. Kaikki tämä tapahtui Vänernin ja Vätternin ympäristössä pääosin veden alla. Billingenin länsipuolella lainehti Atlantin valtameri, jonka lahtiin myös Vänernin järviallas kuului, ja itäpuolella lainehti Baltian jääjärvi, jonka lahdenperiä muodostivat Vätternin ja sitä ympäröivien järvien järvialtaat. Reunamoreeneista ja muista reunamuodostumista syntyi lopulta Etelä-Ruotsin poikki kulkeva Keski-Ruotsin reunamuodostumien vyöhyke. Muodostumat kerrostuivat arviolta 350–800 vuoden [2] aikana. Jäätikön edetessä se samalla puski edellään olevia moreenimuodostumia kasaan. Vesistön pohjalle kerrostuneet savet kasaantuivat uudelleen muotoutuneiksi ja paksuiksi savipatjoiksi. Kustakin etenemisestä muodostui aina uusi reunamoreeni. Kunkin reunamoreenin syntyminen kesti arviolta 15–130 vuotta. Tällä tavalla reunamoreenien välissä oli paljon savea, silttiä ja hiekkaa. Moreeniselänteet kohosivat toisinaan vedenpinnan yläpuolelle, joka oli tällä seudulla noin 120–130 metrin korkeudella mpy.[1][2][8]
Keski-Ruotsin reunamuodostumat katsoa alkavan Ruotsin ja Norjan väliseltä rajalta. Geologisesti samaa reunamuodostumaa esiintyy vielä Oslonvuonossa. Norjan rajalta Vänernille on kuitenkin näkyvillä vain yksi tai kaksi rinnakkaista moreeniselännettä kerrallaan. Oslonvuonossa erottuu Ra-moreenivyöhykkeellä viisi rinnakkaista moreeniselänteitä, joita kutsutaan tunnuksilla Ås 1, Ås 2, Ås 3, Ski 1 ja Ski 2. Oslon ja Vänernin välillä ovat reunamoreenit heikosti kehittyneitä. Vänernin länsirannassa on moreenivyöhyke vain pari kilometriä leveä. Se sisältää 2–3 rinnakkaista moreeniselännettä, joista yksi, Hjortens udde, laskeutuu Vänernin pohjalle. Tässä ei ole tietoa, millaiset ovat järven pohjassa kulkevat moreeniselänteet.[8]
Billingenin lakiosa sijaitsi vedenpinnan yläpuolella eikä sen pinnalle kertynyt kuin kuusi ohutta reunamoreenia. Moreeniselänteet kerrostuivat sen kummallekin puolelle matalaan veteen. Vänernin ja Billingenin välillä sijaitsee 10–13 kilometriä leveä reunamoreenivyöhyke. Sen moreeniselänteiden nimiä ovat etelästä lukien Skara, Skånings-Åsaka, Kulla, Ledsjö, Uppsala, Flintås ja Gullhammar. Billingenin länsisivulla on Valle Härad eli alue, jossa moreeniselänteitä on pari ja jossa on runsaasti suppia. Supissa on nykyään järviä ja lampia, vaikka matalimmat supat ovat kuivillaan. Moreenivyöhyke kapenee Lidköpingin kohdalla viisikilometriseksi ja lopulta se sukeltaa Vänernin pohjalle. Näistä selänteistä jää pinnalle näkyviin ainoastaan Hindenin riutta.[8]
Heti Billingenistä itään on näkyvillä 10–15 moreeniselännettä, jotka sijaitsevat lännessä tiheänä yli viisi kilometriä leveänä reunamoreenien muodostelmana. Aivan Vätternin länsirantaa seuraa lähes koillis-lounas-suuntaisesti Hökensås, jonka lakiosat ovat nuoremmalla Dryas-kaudella myös sijainneet vedenpinnan yläpuolella. Hökensåsin kohdalla moreenivyöhyke on kapeampi, mutta Vätternin itäpuolella se levenee merkittävästi.[8]
Tässä ei ole tietoa, kuinka reunamoreenit kulkevat Vätternin pohjalla, mutta sen itärannalla on moreenivyöhyke lähes 25 kilometriä leveä. Sen eteläreunassa on 1–6 rinnakkaista ja lähekkäistä moreeniselännettä. Vyöhykkeen pohjoisreunalla sijaitsee ainoastaan muutama moreeniselänne, jotka kulkevat kaukana erillään muista selänteistä. Motalasta itään sijaitsee selvä moreenivyöhyke, jonka kulku katkeaa Linköpingin pohjoispuolella ennen Norrköpingiä. Keski-Ruotsin moreenivyöhyke jatkuu selvänä vasta Bråvikenin jälkeen seuraten ohuena selänteenä Itämeren rannikkoa Nyköpingin kautta esiintyen viimeiset kerrat muutamassa saaressa. Mitä kauemmaksi Vätternistä kuljetaan, sen harvinaisemmaksi selvät reunamoreeniselänteet tulevat. Arvellaankin, ettei niistä muodostunut riittävän suuria, koska jäätikön mukana ei kulkeutunut tarpeeksi maa-ainesta.[8][1]
Kun Nuorempi Dryas-kausi päättyi, alkoi jäätikön reuna taas perääntyä ja jäätikön Billingenissä patoama Baltian jääjärvi pääsi purkautumaan noin 11 600 vuotta sitten syntyneestä aukosta Vänernin kautta Atlantin Kattegattiin. Vänern oli tuolloin jo Kattegattin merenlahti, koska valtamerin vedenpinta oli noussut koreammalle samalla, kun maankohoaminen oli vasta nostamassa järveä jäätikön alta paljastuneesta painaumasta. Baltian jääjärven pinta aleni lopulta noin 26–28 metriä.[1]
Merkittäviä kohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Reunamuodostuman merkittäviä kohteita on lueteltu lännestä itään päin:
- Raet (Norjassa [a])
- Dals Edin reunamoreenit ja sandurisuistot [5][a]
- Hindenin niemi–Hindenin riutta–Hjortenin niemi [a]
- Billingen [3]
- Djurkällaplatån, sandurisuisto [9][6][a]
- Mjölbyfältet–Lunghögaplatån [4][7][a]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Stoeven, Arjen & al.: Deglasiation of Fennoscandia. Quaternary Science Reviews, 2016, nro 147, s. 91–121. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Johnsson, Mark D. & al.: Younger Dryas glaciomarine sedimentation, push-moraine formation and ice-margin behavior in the Middle Swedish end-moraine zone west of Billingen, central Sweden. Quaternary Science Reviews, 2019, nro 224, s. 1–18. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2019.105913. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Billingen Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 25.8.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Malmberg Persson, Kärstin: Mjölbyfältet (PDF) 31.5.2016. SGU. Viitattu 31.8.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Dals Ed Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 31.8.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Djurkällaplatån Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 31.8.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Mjölbyfältet Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 31.8.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e Öhrling, Christian & Peterson, Gustaf & Johnson, Mark D.: Glacial geomorphology between Lake Vänern and Lake Vättern, southern Sweden. (sisältää kartan) Journal of Maps, 2020, s. 776–789. Lontoo, Britannia: Taylor & Francis Group. doi:10.1080/17445647.2020.1820386. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 26.8.2021. (englanniksi)
- ↑ Ström, Rolf: Djurkällaplatån (PDF) 20.11.2015. Motala: Motalan kunta. Viitattu 31.8.2021. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
