Kerkko Koskinen
Kerkko Klemetti Koskinen (s. 7. tammikuuta 1973 Espoo)[1] on suomalainen muusikko. Hänen tunnetuimpia soolokappaleitaan ovat ”Rakkaus viiltää” ja ”Sateentekijä”. Kerkko Koskinen oli myös lopettaneen Ultra Bra -yhtyeen perustajajäsen ja johtohahmo. Koskinen sävelsi lähes kaikki Ultra Bran kappaleet ja soitti yhtyeessä pianoa.
Koskinen on toiminut muun muassa levy-yhtiö BMG:n kykyjenetsijänä ja säveltänyt musiikkia elokuviin Nousukausi ja Hymypoika. Kerkko Koskinen on säveltänyt kappaleita Vuokko Hovatan soololevylle Lempieläimiä, muun muassa euroviisuehdokkaana olleen ”Virginian”. Lisäksi Koskinen on säveltänyt ja sovittanut murhatulle toimittaja Anna Politkovskajalle omistetun kappaleen ”Uuden ajan kynnyksellä”. Vuonna 2006 Koskisen sävellys ”Shanghain valot” pyrki Annika Eklundin laulamana Suomen edustajaksi Euroviisuihin. Kappaleesta syntyi hitti ja yhteistyö Eklundin kanssa jatkui myös seuraavilla albumeilla.
2012 Koskinen perusti superyhtyeen Kerkko Koskinen Kollektiivi. Yhtyeessä on Kerkon lisäksi: Manna, Paula Vesala ja Vuokko Hovatta.[2]
Yksityiselämä [muokkaa]
Kerkko Koskinen oli vuosina 1996–2001 naimisissa kansanedustajan ja Ultra Bran sanoittajan Anni Sinnemäen kanssa. Vuosina 2004-2008 hän oli aviossa näyttelijä-laulaja Pihla Viitalan kanssa.
Soolotuotanto [muokkaa]
Albumit [muokkaa]
- Rakkaus viiltää (2002)
- Lolita (2005)
- Agatha (2007)
- Othello (2009)
- Yhteinen sävel (2009)
- Trains & Letters (2011)
- Kerkko Koskinen Kollektiivi (2012)
Singlet [muokkaa]
- Mayday (2002)
- Sateentekijä (2002)
- Rakkaus viiltää / Neiti Nokkonen (2002)
- Tätä miestä ei ruoste raiskaa / Kukurukukukuu (2005)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/Maestron+suuri+paluu++Kerkko+Koskinen+Kollektiivi+esiintyi+Huvilateltassa/a1305596380377
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Jäsenet Vuokko Hovatta – Terhi Kokkonen – Arto Talme – Olli Virtaperko – Kerkko Koskinen – Joel Melasniemi Antti Lehtinen – Tommi Saarikivi – Jan Pethman – Kari Pelttari – Ilmari Pohjola – Marko Portin |
| Sanoittajat Anni Sinnemäki – Janne Saarikivi – Pekka Lahdenmäki – Juhana Rossi – Anna Ahmatova |
| Diskografia |
|---|
| Albumit Vapaaherran elämää – Kroketti – Kalifornia – Vesireittejä – Sinä päivänä kun synnyin |
| EP:t Houkutusten kiihottava maku |
Sivulta puuttuu