Kasimir Jagiellon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kasimir Jagiellon
Casimir IV Jagiellon.PNG
Kasimir Marcello Bacciarellin maalauksessa.
Liettuan suuriruhtinas
1440-1492
Edeltäjä Žygimantas Kestutis
Seuraaja Aleksander Jagiellon
Puolan kuningas
1447-1492
Edeltäjä Vladislav III
Seuraaja Jan I
Tiedot
Syntynyt 1427
Kuollut 1492

Kasimir Jagiellon eli Kasimir IV (puol. Kazimierz IV Jagiellończyk, liett. Kazimieras IV Jogailaitis) (14271492) oli vuodesta 1440 lähtien Liettuan suuriruhtinas ja vuodesta 1447 myös Puolan kuningas kuolemaansa saakka vuonna 1492. Kasimir Jagiello oli viimeinen liettuaa osannut Liettuan suuriruhtinas. Kasimirin merkittävimpiä saavutuksia oli Pommerin liittäminen Puolaan[1].

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuan suuriruhtinaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasimir Jagiellon nousi valtaan Žygimantas Kestutisin murhan aiheuttaman sekasorron keskellä. Murhan jälkeen useat tahot taistelivat Liettuan herruudesta ja liettualainen aatelilaisista koostunut Jonas Goštautasin johtama ryhmä kutsui suuriruhtinaaksi Jagellon pojan Kasimir Jagiellon. Kasimir oli tuolloin 13-vuotias. Perimisjärjestyksessä Kasimiria ennen ollut hänen vanhempi veljensä Vladislav III suostui Kasimirin valintaan hänen itsensä ollessa osallisena Unkarin kruununperimiskiistoissa. Kasimir asetettiin suuriruhtinaaksi 22. kesäkuuta 1440. Valtaa kuitenkin käytti todellisuudessa Goštautasin ympärille järjestäytynyt ylhäisaateliston neuvosto. Kasimirin tultua valtaan alkoi Liettuan olojen rauhoittaminen, mikä tapahtui sodalla kapinoivaa Smolenskia vastaan. Kiovan ruhtinaaksi valittiin Kasimirin serkku Olelka. Valtaa tavoitteleneelle Švitrigailalle annettiin Volynia ja Podolia.[2]

Puolan kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasimirin veli Vladislav kaatui vuonna 1443 turkkilaisia vastaan käydyssä taistelussa Varnassa. Kasimir oli tämän jälkeen ainoa kruununtavoittelija. Hän olisi kuitenkin halunnut kruunun mielummin perintönä kuin Puolan kruununneuvoston valitsemana. Tämä johti pitkiin neuvotteluihin Puolalaisen aatelin kanssa, jotka olisivat halunneet Kasimirin liittävän Liettuan Puolaan. Tätä ajatusta puolestaan vastustivat liettualainen aateli. Lopulta vuonna 1446 Brest-Litovskissa pidetyssä kokouksessa päätettiin Liettuan valtiollisen aseman säilymisestä, mutta Liettuan oli annettava alueita Volyniassa ja Podoliassa Puolalle. Lopulta kesäkuussa 1447 Kasimir kruunattiin Puolan kuninkaaksi nimellä Kasimir IV.[2]

Puolan ja Liettuan alueet vuonna 1466.

Vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasimir oli 2. toukokuuta 1447 hyväksynyt Liettuan suuriruhtinaskunnan peruskirjan, joka vahvisti aateliston oikeudet ja sitoi Kasimirin nostamaan Liettuan virkoihin vain liettualaisia. Näin Liettua pysyi katolilaisen aateliston lähes ehdottomassa vallassa.[3] Kasimir kiinitti huomionsa Unkariin ja Böömiin, sillä hänen vaimollaan Elisabeth Habsburgilla oli niihin vaateita. Böömin ja Unkarin kruunun saikin Kasimirin poika Vladislav. Puola joutui kolmetoista vuotiseen sotaan Saksalaista ritarikuntaa vastaan vuosiksi 1454–1466. Kasimir valtasi sodassa Pommerin ja muuta Itämeren rannikkoa.[4] Alueen valtaus alkoi paikallisten suurten kauppakaupunkien kapinana ritarikuntaa vastaan. Aluemuutokset vahvistettiin Thornin rauhalla.[1] Ritarikunta joutui sodan päätteeksi alistumaan Puolan vasalliksi. Idässä vuonna 1449 Kasimir solmi niin sanotun ikuisen rauhan Moskovan Vasili II:n kanssa. Moskova hyökkäili kuitenkin vuodesta 1485 lähtien Liettuan rusilaisille maille, mutta Kasimir jätti asian paljolti huomiotta. Kasimir kuoli Grodnossa vuonna 1492.[4]

Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasimirin hauta Wawelin katedraalissa.

Kasimirin onnistui perhesiteiden avulla vahvistamaan Jagiellojen asemaa tuntuvatsi. Hänen Böömin ja Unkarin kuninkaaksi nousseen poikansa lisäksi hänen kolmesta muusta pojasta tuli vuorotellen Puolan kuninkaita ja Liettuan suuriruhtinaita. Laajojen perhesiteiden takia myls esimerkiksi Saksalaisen ritarikunnan viimeinen suurmestari Albrekt I Hohenzollernkin oli sukua Kasimirille. Kasimirin Pommerin valloituksesta kehitettiin Saksassa myöhemmin ajatus siitä, että Puola oli jakanut Preussin. Tätä käytettiin perusteluna kun Preussi havitteli myöhemmin alueita Puolasta.[1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hovi 1993, s. 28
  2. a b Kallio 2009, s. 70
  3. Kallio 2009, s. 71
  4. a b Kallio 2009, s. 76