Kalmarin linna

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalmarin linna

Kalmarin linna sijaitsee Ruotsissa Kalmarin kaupungissa. Sitä alettiin rakentaa 1100-luvun loppupuolella. 1280-luvulla sitä laajennettiin kunnolliseksi linnaksi. 1397 linna toimi merkittävän tapahtuman näyttämönä: Kalmarin Unioni perustettiin Margareetan johdolla.

1500-luvulla linna eli kukoistuskauttaan ja sain nykyisen ulkomuotonsta. Kalmarin linna on Ruotsin parhaimmin säilynyt renessanssilinna.

Kun Tukholman ja Kalmarin linnoja muutettiin ja Vadstenan linna perustettiin, paikalle kutsuttiin saksalaisia ja italialaisia rakennusmestareita. Nämä tekivät tunnetuksi renessanssin ihanteita, joiden mukaan asuminen erotettiin puolustuksesta.

Henkilökohtaiset työkalut