Kaksipäinen kotka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaksipäinen kotka on on erityisesti vaakunoissa ja valtiollisena vertauskuvana käytetty vallan ja sotilaallisen mahdin symboli.[1] Sitä on käytetty useissa eri kulttuureissa ja useina eri aikakausina.

Käyttö eri kulttuureissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksipäinen kotka toimi Rooman valtakunnan itäisen osan Bysantin aikaan Palaiologos-hallitsijasuvun vaakunana. Se on myös tunnettu Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tunnuksena. Kaksipäinen kotka on kuitenkin muinainen tunnus, jo sumerilaisilta ja heettiläisiltä ajoilta. Kaksipäisen kotkan muinainen versio on myös Gandaberunda (myös Berunda-nimellä) joka on Hindu-taruston taikavoimia omaava kaksipäinen lintu. Venäjän lisäksi kaksipäinen kotka periytyi Albanian, Itävallan ja Serbian tunnuksiksi. Kaksoiskotka on Saksan, Albanian ja Puolan valtiollinen vaakunaeläin.[1]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin sortumisen jälkeen viimeisen keisarin veljentyttären nainut Venäjän tsaari Iivana III julisti Venäjän kolmanneksi Roomaksi ja Bysantin seuraajaksi. Kaksipäisestä kotkasta tuli Venäjällä valtiollinen symboli. Kaksoiskotka oli valtion vaakunassa aina vuoteen 1917 saakka. Tuolloin keisarivallan sortuessa ja väliaikaisen hallituksen tullessa valtaan, poistettiin vaakunasta kaksipäisen kotkan kruunut. Lokakuun vallankumouksessa samana vuonna valta siirtyi Leninin bolševikeille, jotka poistivat kaksipäisen kotkan kokonaan käytöstä.

Bolševikkien voitettua Venäjällä syttynyt sisällissota, muodostettiin vuonna 1922 uusi valtio, Neuvostoliitto. Neuvostoliitto käytti tunnuksenaan sirppiä ja vasaraa, joka oli tunnettu työväen tunnus. Sirppi ja vasara oli käytössä sekä maan lipussa että vaakunassa ja muissa valtiollisissa yhteyksissä.

Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 Venäjä itsenäistyi uudelleen. Venäjällä otettiin käyttöön uusi vaakuna, jossa on käytössä vanha tunnus, kaksipäinen kotka.

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Biederman, Hans (toim. Pentti Lempiäinen): Suuri symbolikirja, s. 145-147. Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.