Johnny Isakson
John Hardy "Johnny" Isakson (s. 28. joulukuuta 1944) on yhdysvaltalainen poliitikko ja nykyinen republikaanisen puolueen senaattori Georgiasta.
Isaksonilla on ruotsalaisia sukujuuria. Hän syntyi Atlantassa ja valmistui Georgian yliopistosta. Hän oli vuonna 1974 epäonnistuneesti ehdolla Georgian edustajainhuoneeseen.
Isakson oli uudelleen ehdolla Georgian edustajainhuoneeseen vuonna 1976 ja voitti paikan. Hän oli epäonnistuneesti ehdolla Georgian kuvernööriksi vuonna 1990. Hän istui Georgian edustajainhuoneessa seitsemän kautta ja vuodesta 1992 Georgian senaatissa kaksi kautta.
Isakson aloitti Yhdysvaltain senaatissa 3. tammikuuta 2005 istuttuaan ennen sitä Yhdysvaltain edustajainhuoneessa. Hänellä on vaimonsa Diannen kanssa lapset John, Kevin ja Julie.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johnny Isakson Wikimedia Commonsissa