John Locke (Lost)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lost-hahmo
Locke

John Locke (Terry O'Quinn)
Ensiesiintyminen Pilot, Part 1 (Maahansyöksy)
Ikä 48
Ammatti laatikkotehtaan työntekijä
talotarkastaja
tavaratalon työntekijä
huumeenviljelyn osakas
Näyttelijä Terry O'Quinn

John Locke on yksi yhdysvaltalaisen televisiosarjan Lost päähenkilöistä. Hän on ollut osana lähes kaikkia sarjan keskeisimpiä juonenkäänteitä. Lockea esittää näyttelijä Terry O'Quinn. Hänet on nimetty filosofi John Locken mukaan. Locke on tunnettu arvoituksellisesta olemuksestaan. Terry O'Quinn voitti roolistaan Lockena Emmy-palkinnon parhaasta miessivuosasta draamasarjassa vuonna 2007.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Taustaa

[muokkaa] Ennen onnettomuutta

Aiemmin elämässään John uskoi olevansa adoptoitu. Hän oli töissä paikallisessa tavaratalossa, kunnes eräänä päivänä tapasi biologisen äitinsä, joka väitti Johnin syntyneen neitseestä. John alkoi tutkia asiaa ja etsi käsiinsä hänet lapsena hylänneen isänsä henkilötiedot. Hänen isänsä, Anthony Cooper, osoittautuikin ainakin päällepäin ilahtuvan poikansa jälleennäkemisestä. Johnin ja hänen isänsä vietettyä aikaa toistensa seurassa kävi ilmi, että Anthonyllä on munuaisvika. John tarjoutui luovuttamaan isälleen toisen munuaisensa, mutta leikkauksen jälkeen tämä hylkäsi poikansa jälleen. Suruissaan John tajusi isänsä käyttäneen häntä hyväkseen saadakseen pojaltaan siirtomunuaisen.

Locke ei koskaan toipunut asiasta täydellisesti. Parin vuoden päästä, tavattuaan naisystävänsä Helenin, Johnin muistikuvat isästään eivät vieläkään olleet hälvenneet, vaan hän ajoi joka yö isänsä talolle kuin odottaen jotakin. Anthonyn takia Helen ei lopulta suostunut avioliittoon Locken kanssa.

John Locke ennen onnettomuutta, pyörätuolissa.

Myöhemmin hän ajautui vaikeuksiin isänsä kanssa ja tämä yritti tappaa Johnin heittämällä hänet kerrostalon kahdeksannesta kerroksesta alas. John ei kuitenkaan kuollut vaan halvaantui ja joutui pyörätuoliin. Tilastaan huolimatta hän pystyi jatkamaan työtään laatikkotehtaalla, ja jopa varasi itselleen vaellusmatkan Australiaan. Matkan järjestäjät eivät kuitenkaan voineet päästää liikkumiskyvyttömiä vaaralliselle patikkaretkelle, vaan antoivat Lockelle paluulipun Yhdysvaltoihin. Matkalla kone teki pakkolaskun autiolle saarelle, ja turman jälkeen John huomasi itsensä taas liikuntakykyiseksi.

Menneisyydessään Locke liittyi myös marihuanaa kasvattavaan yhteisöön tuntemattomasta syystä. Siellä häntä kohdellaan hyvin ja eräänä päivänä Locke ottaa kyytiinsä Eddie-nimisen lifarin ja tuo hänet maatilalleen, mutta pojalle ei koskaan kerrota mitä tilan kasvihuoneessa todella tapahtuu. Kuusi viikkoa myöhemmin yhteisön johtajat, Mike ja Jan, saavat selville että Eddie on soluttautunut poliisi ja Locke lupaa huolehtia hänestä. Locke uhkaa Eddietä aseella, mutta Eddie tietää, ettei Locke uskalla ampua vaan lähtee kävelemään Locken yhä osoittaessa häntä aseella. John yrittää ampua, mutta ei pystykään.

[muokkaa] Onnettomuuden jälkeen

John Locke metsästämässä onnettomuuden jälkeen

[muokkaa] Ensimmäinen tuotantokausi

Huomattuaan itsensä jälleen liikuntakykyiseksi Locke alkoi mittavan veitsikokoelmansa turvin metsästää selviytyneille ruokaa lähistöllä oleilevista villisioista. Aluksi Locke vaikuttaa sivuhahmolta, vaikkakin merkittävältä sellaiselta, mutta Locke on pian keskeisessä osassa sarjaa.

John on ilmeisesti saarella ainoa Ekon lisäksi, joka on nähnyt jonkinlaisia unia tai näkyjä siitä, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen vastauksia kysymyksiin. Ensimmäisellä kaudella hän eritysesti uskoo, että "kaikki mitä tapahtui, tapahtui tarkoituksesta".

Locke esitellään ensin mystisenä hahmona, joka tutustuu Waltiin ja joka pitää backgammonin pelaamisesta. Pian hän esittelee valtavan veitsikokoelmansa, ja kokoaa ryhmän metsästysretkelle. Michael loukkaantuu ja Kate lähtee auttamaan hänet leiriin, ja Locke lähtee metsästämään villisikaa yksin. Metsästäessä hän kuitenkin kohtaa hirviön, mutta salaisuudeksi jää, kuinka hän selviytyi ja myöhemmin palasi leiriin villisian kanssa.

Locke lähti ensisijaisesti Jackin kanssa pelastamaan Clairea ja Charlieta Ethanilta, mutta palasi keräämään enemmän etsijöitä jättäen Jackin yksin. Myöhemmin Ethanin jäljet lähtevät kahteen suuntaan, ja Boone sekä Locke päättävät seurata toista polkua. He eivät löydä Clairea ja Charlieta, mutta huomaavat sen sijaan luukun mudassa ja alkavat kaivaa sitä esiin.

Myöhemmin Locke näkee näyn, jossa kerrotaan kuinka luukku avataan. Locke lähtee Boonen kanssa unessaan näkemänsä pienlentokoneen turmapaikalle. He löytävät pienen rahtikoneen, ja Boone kiipeää sinne. Kone kuitenkin putoaa oksilta, ja Locke kantaa vakavasti loukkaantuneen Boonen leiriin.

Locke ilmaantuu Boonen hautajaisiin ja useat selviytyneet uskovat Locken murhanneen Boonen, ja Shannon yrittää jopa aseella tappaa Locken. Sayid pelastaa Locken hengen, ja vastapalvelukseksi Locke joutuu kertomaan luukusta.

Mustan savun ilmaannuttua Locke lähtee muiden kanssa hakemaan dynamiittia luukun aukaisemiseksi. Hirviö saa kiinni Locken, mutta Jack ja Kate onnistuvat pelastamaan hänet.

[muokkaa] Toinen tuotantokausi

Locke laskeutuu luukkuun ja tapaa siellä Desmondin. Hän joutuu epäluuloisen Desmondin panttivangiksi, kun Jack tulee hänen peräänsä. Kun Desmond lähtee pakoon, Locke päättää alkaa syöttää numeroyhistelmää tietokoneeseen ja painamaan aktiviointinäppäintä estääkseen Desmondin kuvaileman "maailmanlopun".

Bunkkerista löytyy myös asevarasto, ja Locke opettaa Michaelia ampumaan, joka kuitenkin lyö Locken tajuttomaksi ja karkaa etsimään poikaansa. Päästyään ulos lukitusta varastosta Locke ja Jack lähtevät Sawyer mukanaan Michaelin perään, ja he kohtaavat "toiset" jotka pakottavat heidät palaamaan leiriin.

Kun Henry Gale on löytynyt viidakosta, Locke vaihtaa asevaraston oven lukon numerojärjestelmän, jotta Sayid voisi kuulustella Henryä. Jack ei päästä Johnia painamaan näppäintä ellei Locke avaa ovea. John avaa oven, ja rientää syöttämään numerot. Ajastin palaa 108:aan juuri kuluttuaan nollan ohi.

Jaksossa Lockdown Locken jalka jää panssarioven alle, ja Henry Gale auttaa syöttämään numerot. Jalkavammansa takia Jack antaa hänelle kävelykepit, mutta jalka paranee melko pian.

Myöhemmin Locke ja Eko lähtevät karanneen Henryn perään, ja he löytävät uuden luukun. Bunkkerissa on tarkkailuasema, josta näkee heidän asemalleen. Video väittää, että napin painaminen on valhetta ja pelkkä koe.

Locke päättää lopettaa napin painamisen, mutta Eko puolestaan uskoo sen olevan tärkeää. Kun Eko ei suostu lopettamaan, Locke pyytää Desmondia avuksi, joka aktivoi eristyksen. He odottavat yhdessä laskurin nollaantumista, mutta Desmond yllättäen päättääkin, että nappia täytyykin painaa. John Locke tuhoaa tietokoneen, ja huomaa olleensa väärässä. Kun luukku tärisee ja tavarat lentelevät, Desmond käy pelastamassa tilanteen aktivoimalla järjestelmän pois päältä.

[muokkaa] Kolmas tuotantokausi

Pian luukun räjähdyksen jälkeen Locke huomaa makaavansa metsässä äänensä menettäneenä. Hän palaa rannalle ja rakentaa "hikimajan", saunan kaltaisen puukopin, jossa hän näkee näkyjä Boonesta, joka käskee Locken pelastaa Ekon. Locke löytää Ekon jääkarhun luolasta ja tuo tämän rannalle.

Kun Eko katoaa jälleen, Locke, Sayid, Nikki ja Paulo lähtevät hänen peräänsä. He löytävät Ekon huumekoneelta ja laskeutuvat luukkuun jättäen Ekon ulos. Locke ystävineen näkevät luukun monitorissa silmälappupäisen miehen, joka sulkee kameran. Tutkittuaan luukun tarkemmin he palaavat ylös, mutta Eko on kadonnut. Hän löytyy kuolleena ja ryhmä hautaa hänet.

He palaavat takaisin rannalle, ja Katen ja Sawyerin palattua lähtevät pelastamaan Jackia. He ottavat mukaansa myös Rousseaun, ja löytävät silmälappumiehen maatilan, jonka räjäytysjärjestelmän Locke kuitenkin vahingossa aktivoi.

Silmälappumies Mikhail mukanaan he jatkavat matkaa "toisten" parakkialueelle. He törmäävät pylväsmuuriin, ja Locke työntää Mikhailin tolppien väliin. Mikhail kuolee häneen suuntautuvaan yliääneen. Locke, Kate ja Sayid kiipeävät tolppien yli ja löytävät "toisten" kylän.

Löydettyään Benin Locke aseella uhaten pakottaa tämän paljastamaan heidän sukellusveneensä olinpaikan, ja räjäyttää sen. Ben uskoo, että Locke haluaa tärvellä kaikki yhteydet ulkomaailmaan, jotta Locken isä ei pääsisi saarelle ja Locke olisi turvassa. Ben näyttää Lockelle huoneen, jossa Anthony Cooper, Locken isä, on vangittuna. Myöhemmin Locke lähtee toisten mukaan ja jättää Katen, Jackin ja Sayidin omilleen.

Locke pakotetaan tappamaan isänsä, mutta huomattuaan siihen kykenenemättömyytensä John houkuttelee Sawyerin tekemään sen. Ben on sanonut, ettei Locke saa palata luokseen ennen kuin hänen isänsä on kuollut, ja John tuo ruumiin toisten leiriin. Locke pakottaa Benin paljastamaan saaren salaisuuksia ja oppii, että toisten johtaja on "suuri mies" nimeltä Jacob. Sen jälkeen Locke pakottaa Benin viemään hänet Jabobin luo. He saapuvat pienelle, synkälle mökille, jonka sisällä ei näy ketään. Ben väittää, että Jacob istuu tuolilla, mutta Locke ei näe ketään. Locke on lähdössä pois, kun jokin kuiskaa: "Auta minua." Locke kääntyy ja aukaisee taskulampun; Jacob on nähtävissä lyhyen hetken kun hän heittää Benin seinälle. Talo alkaa täristä, ja Locke pelastautuu ulos, ja Ben pääsee hetken päästä myös ulos. Locke kysyy, että mitä tuo oli, ja Ben vastaa: "Tuo oli Jacob."

Ben ja Locke palaavat leiriin toista tietä, ja Ben näyttää Lockelle kuopan täynnä luurankoja. Luurangot osoittautuvat Dharma Initiativen jäsenien jäänteiksi. Ben kiskaisee aseen esiin ja ampuu Lockea vatsaan. Locke putoaa kuoppaan ja Ben kysyy, mitä Jacob sanoi hänelle. Locken vastattua "hän sanoi, auta minua" Ben jättää Locken kuoppaan kuolemaan. Tuskissaan Locke kurkottaa luurangon kädessä olevaan aseeseen ja yrittää itsemurhaa. Juuri, kun Locke on vetämässä liipaisimesta, hän näkee Waltin, joka käskee häntä nousemaan ylös ja suorittamaan tehtävänsä. Tätä seuraavia tapahtumia ei nähdä, ennen kuin Naomi on ottamassa yhteyttä ulkomaailmaan ja hänen selkäänsä osuu puukko. Heittäjäksi osoittautuu John Locke, joka aseella uhaten yrittää estää Jackia kutsumasta apua. Jack ei laske puhelinta, eikä Locke pysty ampumaan. John lähtee kävelemään pois pettyneenä Jackin päätöksestä.

[muokkaa] Neljäs tuotantokausi

John palaa rannalle viidakosta toivoen joidenkin rantalaisten uskovan häntä etteivät laivalla olevat aio pelastaa heitä. Matkalla John törmää Hurleyhyn joka kertoo hänelle Charlien kuolemasta. Jackin ryhmä kohtaa Johnin ja Jack yrittää ampua hänet Locken aseella mutta se ei ollut ladattu. John sanoo aikovansa lähteä parakeille ja osa ryhmästä lähtee hänen mukaansa(Hurley, Claire ja Aaron, Sawyer, Danielle, Alex ja Ben). Matkalla John kertoo Sawyerille Waltista ja tehtävästään. Ryhmä kohtaa Charlotten ja ottavat hänet vangikseen. John yrittää ampua Benin mutta tämä kertoo Johnille kuka Charlotte on ja että hänellä on vakooja Widmoren laivalla.

Kun Sayid, Kate ja Miles saapuvat parakeille, John ottaa heidät vangikseen. Myöhemmin hän suostuu päästämään Sayidin menemään ja vaihtaa Charlotten Milesiin. John yrittää saada Milesin tunnustamaan kuka hän on ja myöhemmin uhkailee häntä laittamalla tälle kranaatin suuhun. Kun Kate päästää Milesin katsomaan Beniä, John karkoittaa Katen leiristä. Ben paljastaa myöhemmin Johnille että Charles Widmore yrittää löytää saaren ja tappaa sen asukkaat. Hän kertoo Michaelin olevan hänen vakoojansa.

Myöhemmin kun Martin Keamyn ryhmä hyökkää parakeille, Locke lähtee savuhirviöepisodin jälkeen Jacobin mökille Benin ja Hurleyn kanssa. John näki unta jossa Dharma Intiativen työntekijä kertoi Johnille mistä löytää mökin. John löytää mökin kartan kuopasta jossa on Dharma Intiativen työntekijöiden ruumiita ja seuraa karttaa. Löydettyään mökin hän löytää Christian Shephardin ja Clairen mökistä. Christian kehottaa Johnia siirtämään saarta suojellakseen sitä hyökkäyksiltä.

Ben johdattaa Johnin Orchid asemalle ja antautuu Keamyn ryhmälle neuvottuaan Johnille mitä tehdä. Jack kohtaa Johnin ja John yrittää vakuuttaa Jackille että hänen on jäätävä saarelle. Tajuttuaan tappionsa John pyytää Jackiä valehtelemaan tapahtumista suojellakseen saarta ja sen ihmisiä. Benin onnistuttua pakenemaan hän vie Johnin aseman sisälle. Hän näyttää Johnille videon salaperäisestä Dharman kokeesta. Tapettuaan Keamyn Ben pyytää Johnilta anteeksi että teki Johnin elämän kurjaksi ja tekee hänestä uuden toisten johtajan. John saapuu Toisten luo samalla kun Ben siirtää saarta.

[muokkaa] Viides tuotantokausi

Johnin saavuttua Richardin ja muiden luo, he yhtäkkiä katoavat. Johnin lähdettyä etsimään heitä, Yemin lentokone tekee pakkolaskun saarelle ja törmää puuhun. Johnin yrittäessä kiivetä koneen luo, Ethan ampuu Johnia jalkaan. Ethan ei usko Johnin selityksiä Benistä ja Ethan yrittää ampua Johnin, mutta aikahyppy pelastaa hänet. Richard ilmestyy viidakosta ja hoitaa Johnin ampumahaavan. Richard sanoo Johnille, että ainoa keino saada Oseanic Kuutoset palaamaan saarelle Johnin täytyisi kuolla. Hän antaa Johnille kompassin, jonka Johnin täytyy antaa Richardille kun he tapaavat taas. Seuraava aikahyppy siirtää Johnin vuoteen 1954.

John pelastaa Sawyerin ja Julietin hengen heittämällä puukon heitä uhanneiden Toisten selkään. Yksi heistä paljastaa heimon olinpaikan ennen kuin nuori Charles Widmore tappaa hänet ja pakenee. John saapuu leiriin huutaen Richardia. John sanoo Jacobin lähettäneen hänet mikä vakuuttaa Richardin. John antaa kompassin hänelle ja käskee Richardin vierailla hänen luonaan vuonna 1956, kun John syntyy. Richard ei ehdi vastata Johnin kysymykseen ennen seuraavaa aikahyppyä.

John kertoo selviytyneille aikeestaan saada Jack, Kate, Hurley, Sayid ja Sun palaamaan takaisin. Matkatessaan Orchid asemalle, he kohtaavat Jinin. Tulevat aikahypyt ovat Charlottelle liikaa ja hän romahtaa maahan. Hän varoittaa Jiniä tuomasta Sunia takaisin saarelle. Löydettyään kaivon, mikä johtaa aseman alaisiin tunneleihin, Jin kieltää Johnia tuomasta Sunia takaisin saarelle. Hän käskee Johnia antaa sormuksensa Sunille ja valehdella Jinin kuolleen. John ehtii pudota kaivoon juuri ennen seuraavaa aikahyppyä. John katkaisee jalkansa pudotuksessa maahan. John kohtaa Christianin, joka nuhtelee Johnia siitä että antoi Benin siirtää saarta. Christian näyttää Johnille väkipyörän, joka on luiskahtanut paikoiltaan ja aiheuttaa jatkuvia aikahyppyjä. John siirtää pyörän paikalleen ja siirtyy Tunisian autiomaahan.

[muokkaa] Saaren jälkeen

John herää autiomaassa ja hänen luo saapuu auto, joka vie Johnin lääkäriasemalle. Herättyään John kohtaa Charles Widmoren, joka pyytää Johnilta anteeksi, että lähetti Kahanan. Widmore lupaa auttaa Johnia tämän aikeessa ja määrää Matthew Abaddonin avustamaan Johnia. Hän antaa Johnille salanimen Jeremy Bentham ja rahaa.

Ensimmäisenä John tapaa Sayidin, joka kuitenkin kieltäytyy palaamasta saarelle. Myös Kate ja Hurley kieltäytyvät palaamasta. Waltia John ei kehdannut pyytää palaamaan. Matthew näyttää Johnille tämän ex-tyttöystävänsä Helenin haudan. Ajaessaan tiellä Matthew ammutaan Benin toimesta ja John joutuu sairaalaan, jossa tapaa Jackin. Jack riitelee Johnin kanssa sanoen sen olevan ohi. John yrittää hirttää itsensä hotellihuoneessa, mutta Ben estää sen. John paljastaa Benille Eloise Hawkinsin nimen, jolloin Ben kuristaa Johnin hengiltä ja lavastaa sen itsemurhaksi. Jackin saatua tietää tästä hänestä tulee itsetuhoinen.

Jack näkee Johnin ruumiin ruumishuoneella jonne Ben saapuu. Ben sanoo Jackille ainoaksi keinoksi palata saarelle että kaikki ovat mukana, myös John. John on mukana Ajira Airwaysin lennolla, kun se putoaa saarelle valovälähdyksen jälkeen.

[muokkaa] Paluu saarelle

Ajira Airwaysin tehtyä onnistuneen pakkolaskun saarelle, Bram kertoo Ilainalle löytäneensä viidakosta miehen, jolla on puku päällä. Hänen kysyttyä mieheltä kuka tämä on, mies vastaa: "nimeni on John Locke". John selittää heille olleensa mukana koneessa, mitä ryhmä alkaa epäillä. Myöhemmin John istuu tajuttoman Benin vieressä odottaen tämän heräämistä. Ben herätessään järkyttyy nähdessään Johnin elossa. John kysyy Beniltä syytä miksi hän tappoi hänet, mihin Ben kertoo syyksi Eloise Hawkinsin nimen paljastamisen. Ben ja John päättävät palata pääsaarelle. Caesarin yrittäessä estää tätä, Ben ampuu Caesarin.

Johnin saavuttua parakeille, hän yrittää selittää asioita Sunille ja Frankille. Sun lähtee Johnin ja Benin kanssa Temppelille Frankin päättäessä palata Hydra saarelle. Savuhirviön tuomittua Benin, he matkaavat toisten leiriin, missä Richard tervehtii Johnia. John vaatii Richardia viemään hänet Jacobin luo, mihin Richard suostuu. Matkalla John pyytää Richardia auttamaan "Johnia", joka saapuu viidakosta haavoittuneena. John kertoo Benille aikeestaan tappaa Jacob, mistä Ben pelästyy. Ben myöhemmin kertoo Johnille Alexin käskeneen hänen totella Johnia kaikessa. John antaa Benille tehtäväksi tappaa Jacobin sanoen syyksi Alexin kuoleman.

Saavuttuaan nelivarpaisen patsaan luo, Richard päästää Johnin ja Benin Jacobin luo. Samalla Ilainan ryhmä saapuu patsaan luo ja Ilaina näyttää Richardille ja Sunille sisällön koneen ruumasta löytämästään laatikosta, mikä paljastuu oikean Johnin ruumiiksi. Löydettyään Jacobin, Jacob tunnistaa Johnin heti Perivihollisekseen sanomalla hänelle: "löysit porsaanreikäsi". Benin tapettua Jacobin, Johnin muodon ottanut perivihollinen työnsi Jacobin ruumiin tuleen.

Henkilökohtaiset työkalut