Sun-Hwa Kwon
Wikipedia
| Sun | |
|---|---|
Sun Kwon (Yoon-jin Kim) |
|
| Ensiesiintyminen | Pilot, Part 1 (Maahansyöksy) |
| Ikä | tuntematon |
| Ammatti | tuntematon, taidehistorian loppututkinto |
| Näyttelijä | Yoon-jin Kim |
Sun-Hwa Kwon (o. s. Paik), tunnetaan paremmin vain nimellä "Sun", on kuvitteellinen hahmo yhdysvaltalaisessa draamasarjassa Lost, jota näyttelee Yoon-jin Kim.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
[muokkaa] Ennen onnettomuutta
Sun opiskeli taidehistoriaa Soulin yliopistossa. Hänen äitinsä järjestää hänelle tapaamisen Jae Leen kanssa, joka kuitenkin seurustelee jo toisen, amerikkalaisen naisen kanssa. Saatuaan tietää tämän Sun tapaa Jinin, tulevan aviomiehensä.
Jin saa taivuteltua Sunin isän hyväksymään avioliiton. Jin joutuu kuitenkin tekemään tälle töitä. Kun Sun saa tietää töiden rikollisen luonteen, hän yrittää löytää tien ulos tuhoontuomitusta avioliitosta, hän ottaa salaa englannitunteja Jaen kanssa, joka on palannut Pohjois-Amerikasta suhteensa päätyttyä. Myöhemmin tulee selviksi, että vaikka he olivat aluksi vain ystävykset, heillä on ollut myös seksuaalinen suhde.
Myöhemmin Sun ja Jin haluaisivat saada lapsia, mutta yritykset eivät tuota tulosta. Lääkäri kertoo molempien läsnä ollessa, että Sun ei voi saada lapsia. Myöhemmin tohtori tapaa Sunin yksin kaupungilla, ja tämä kertoo, että tosiasiassa Sun on terve ja Jin on steriili, mutta ei voinut kertoa sitä sillä Jinistä on tullut vaarallinen gangsteri.
Lopulta Sun saa mahdollisuuden ystävänsä avustuksella karata avioliitosta karkaamalla Sydneyn lentokentältä ennen edessä olevaa lentoa. Juuri kun hän on katoamassa oven edessä olevaan autoon, hän tajuaa rakastavansa Jiniä ja jää kentälle viime hetkellä. Jin ja Sun nousevat tuomittuun koneeseen.
[muokkaa] Onnettomuuden jälkeen
Sun uskottelee kaikille ettei osaa puhua englantia, koska muuten Jin selvittäisi mistä Sun on kielen oppinut. Salaisuuden saavatkin selville vain Michael ja Kate, mutta hän joutuu paljastamaan kielitaitonsa päättääkseen tappelun Michaelin ja Jinin välillä.
Sun on ollut hyödyksi saarella, sillä hän osaa hieman lääketiedettäkin, hän esimerkiksi kasvattaa puutarhassaan useita lääkekasveja.
Toisen kauden jaksossa The Long Con Sun joutuu kaapatuksi puutarhastaan. Hän yrittää paeta, mutta hänet löydetään myöhemmin tajuttomana maasta. Hän virkoaa nopeasti, mutta ei ole nähnyt hyökkääjää.
Pian tapahtuneen jälkeen Sun alkaa voida pahoin. Oksentelun jälkeen hän pyytää Sawyerilta raskaustestiä, ja huomaa tuloksen olevan positiivinen. Jin on tiedosta iloinen, mutta Sun kertoo myös totuuden, ettei Jin voi hedelmöittää naista. Kun Sun vakuuttaa, ettei hän ole ollut muiden miesten kanssa, Jin uskoo ihmeen tapahtuneen.
Toisen kauden päätösjaksossa Jin ja Sun auttavat Sayidia purjehtimaan Desmondin veneellä saaren toiselle puolelle. He jäävät odottamaan veneeseen, kun Sayid käy sytyttämässä merkkitulen.
Jack, Kate, Sawyer ja Hurley eivät kuitenkaan ilmaannu kohtauspaikalle. Sayid alkaa epäillä, ja hän ja Jin valmistelevat väijytyksen "toisille". Toiset kuitenkin osaavat kiertää heidät, ja kaappaavat purjeveneen, jonka sisällä Sun on. Kun hän kuulee toisten olevan tulossa, hän ottaa aseen turvakseen. Yksi toisista lähestyy Sunia aseesta huolimatta, ja pakotta Sunin ampumaan. Sun karkaa kansiluukun kautta mereen, ja Jin tulee hakemaan hänet.
Kun Nikki ja Paulo mystisesti "kuolevat", Sun epäilee heti "toisia", sillä he olivat kaapanneet hänetkin. Charlien ja Sunin jäädessä kahden kesken rannalle Charlie tunnustaa kaapanneensa hänet.
Kun Juliet kertoo kaikkien saarella raskaana olevien naisten olevan hengenvaarassa, Kate kääntää katseensa hetkeksi Suniin, joka on tällä hetkellä raskaana. Myöhemmin Juliet vie Sunin Staff-asemalle selvittääkseen vauvan terveyden ja hedelmöityshetken. Hän saa selville raskauden alkaneen samalla hetkellä, kun Sun saapui saarelle ja kertoo Sunille että ellei hän poistu saarelta parin kuukauden sisällä, Sun kuolee.
Kuultuaan Karlin varoituksen toisten hyökkäyksestä, Sun matkustaa Jackin ryhmän kanssa radiomastolle Jinin jäädessä väijymään toisia. Hän katsoo etäältä Jackin suunnitelmaa ja pelästyy kuultuaan Jinin jääneen vangiksi. Myöhemmin hän kuitenkin helpottuu kuultuaan Jinin selvinneen ja Jackin saatua yhteyden "pelastajiin".
Neljännellä kaudella Sun päättää jäädä Jackin ryhmään Jinin kanssa. Sun kuitenkin alkaa epäillä Kahana ryhmän motivaatioita ja yrittää tivata Faradaylta vastausta pelastavatko he heidät. Saatuaan lähes kielteisen vastauksen Sun päättää lähteä Johnin ryhmän luo parakeille, mutta Juliet estää sen paljastamalla Jinille Sunin syrjähypyn. Sun lyö Julietia ja vetäytyy telttaansa. Jin kuitenkin antaa Sunille anteeksi ja sanoo suojelevansa Sunia.
Sayidin palattua Kahanalta, Sun menee yhdessä Jinin ja Aaronin kanssa laivalle ja Sun järkyttyy kohdattuaan Michaelin. Kun helikopteri saapuu laivalle, Sun onnistuu nousemaan siihen Aaronin kanssa mutta Jin ei ehdi hypätä kopteriin kun Kahana räjähtää. Sun huutaa tuskissaan luullen Jinin kuolleen. Kopteri putoaa mereen polttoaineen loputtua mutta kaikki kyydissä olleet jäivät eloon. Penny Widmoren etsintäalus löytää Oseanic 6 ja vie heidät Membatalle.
[muokkaa] Saaren jälkeen
Lehdistötilaisuudessa Sunilta kysytään kuoliko Jin saarella ja Sun valehtelee kyllä. Palattuaan Koreaan Sun osti suuren osan isänsä firmasta korvausrahoillaan jotka sai lentoyhtiöltä. Sun syyttää isänsä olevan toinen henkilö joka on vastuussa Jinin kuolemasta. Viidennellä kaudella paljastuu että Ben on toinen henkilö eikä Jack kuten on luultu.
Myöhemmin Sun synnyttää tyttärensä terveenä ja nimeää hänet Ji Yeoniksi. Myöhemmin Sun käy Hurleyn kanssa "Jinin" haudalla ja sanoo kaipaavansa häntä.
Muutaman vuoden kuluttua Sun vierailee Charles Widmoren luona ja sanoo hänen tietävän että hän etsii saarta ja että Oseanic 6 valehtelevat. Sun antaa bisneskorttinsa Widmorelle ja sanoo heillä olevan yhteinen päämäärä. Matkustettuaan Los Angelesiin Widmore nappaa Sunin ja tivaa häneltä heidän tavoitettaan ja Sun vastaa sen olevan Ben Linuksen tappaminen.
Sun kohtaa Katen LA:ssa ja sanoo tälle ettei syytä häntä yhtään siitä mitä Jinille tapahtui ja että Katen on tehtävä kaikkensa suojellakseen Aaronia. Kohdattuaan Benin Sun aikoo ampua tämän kostoksi Jinin kuolemasta mutta Ben sanoo Sunille Jinin olevan elossa ja todisteena näyttää tälle Jinin vihkisormuksen jonka John antoi tälle. Ben vie Sunin ja Jackin Lamppost-asemalle jossa rouva Hawkins kertoo heille kuinka palata saarelle. Sun on mukana Ajira Airwaysin lennolla kun aikahyppy tapahtuu.
[muokkaa] Paluu saarelle
Välähdyksen jälkeen Sun huomaa ystäviensä kadonneen. Lentokone tekee onnistuneen pakkolaskun Hydra saaren kiitoradalle. Myöhemmin Benin aiottua palata pääsaarelle Sun lähtee hänen peräänsä Frankin kanssa. Sun kolkkaa Benin ja soutaa Frankin kanssa pääsaarelle. He saapuvat parakeille, missä kohtaavat Christian Shephardin. Sunin kysyttyä Christianilta Jinin olinpaikasta Christian näyttää sunille valokuvan, jossa Jin ja muut selviytyneet ovat mukana Dharma-aloitteessa vuodessa 1977.
Sun myöhemmin kohtaa Johnin, ja päättää lähteä hänen kanssaan Toisten leiriin. John lupaa Sunille etsivänsä keinon saada Sun ja Jin takaisin yhteen, mutta John sanoo salaa Benille valehdelleensa Sunille. Matkalla vanhan leirinsä läpi Sun löytää Charlien vanhan sormuksen Aaronin kehdosta. Sun myöhemmin kohtaa Ilainan ryhmän ja saa tietää Johnin olevan huijari Ilainan näytettyä hänelle oikean Johnin ruumiin.
Yleistä: Jaksoluettelo | Hahmoluettelo
Hahmot: Ana Lucia | Ben | Boone | Charlie | Claire | Desmond | Eko | Hurley | Jack | Jin
Juliet | Kate | Libby | Locke | Michael | Nikki | Paulo | Sawyer | Sayid | Shannon | Sun | Walt
Tuotantokaudet: 1. | 2. | 3. | 4.
Tuotanto: J. J. Abrams | Bad Robot Production | Touchstone Television
Muuta: Oceanic Airlines

