Jarl Vegelius
Jarl Olof Vegelius (9. helmikuuta 1893 Helsinki – 10. heinäkuuta 1926) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat sairasvoimistelija Karl Vegelius ja Hildur Guldbrandsen.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vegelius kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911 ja liittyi Nylands Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1911 - 1914. Filosofian kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot hän suoritti vuonna 1914. Hän suoritti suojeluskuntain komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1926.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vegelius liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 4. huhtikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin 2. syyskuuta hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 6. helmikuuta 1916 pataljoonan 4. komppaniaan. Vegelius pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[3]. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamalta puluun jälkeen hän suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun A-kurssin. Vegelius kirjoitti ruotsinkieliset sanat Jääkärimarssiin Libaussa vuonna 1917.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vegelius saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) kapteeniksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin patterinpäälliköksi Jääkäritykistön 2. patteriin ja otti osaa taisteluihin Länkipohjassa, Pitkäjärvellä, Orivedellä, Kangasalla ja Lempäälässä sekä Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn jälkeen muodostettuun Jääkäritykistöprikaatin 2. jääkäripatteriston komentajaksi ja hän otti osaa sen komentajana taisteluihin Karjalan kannaksella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vegelius palveli sodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet määrättiin 26. elokuuta 1918 alkaen komentajaksi Kenttätykistörykmentti 1:n II patteristoon, mistä hän siirtyi 19. elokuuta 1919 komentajaksi Jääkäritykistöpatteristoon (tunnettiin myöhemmin nimellä Jääkäritykistörykmentti). Vegelius erosi armeijasta 30. maaliskuuta 1922 ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. toukokuuta 1922 ja hänet sijoitettiin päälliköksi Kymenlaakson suojeluskuntapiiriin. Vegelius kuoli tapaturmassa 10. heinäkuuta 1926.[1][2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vegelius toimi 1. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1919.[1][2]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.