Hermínia Silva
Hermínia Silva Leite Guerreiro (23. lokakuuta 1907 Lissabon – 13. kesäkuuta 1993) oli portugalilainen fadolaulaja ja näyttelijä.[1]
Silva työskenteli ompelijaharjoittelijana, kunnes kiinnostui taiteellisesta elämästä. Hän vieraili usein Sociedade de Recreio Leais Amigosissa, kunnes värväytyi sinne amatöörinäyttelijäksi vuonna 1925. Hän lauloi ensimmäiset fadonsa pianon säestyksellä. Vuonna 1926 Silva liittyi Tournée Artística Gil Vicenteen ja kiersi Portugalissa sekä Espanjassa. Hän saavutti huomattavaa menestystä sekä näyttelijänä että laulajana. Silva vakiinnutti asemansa fadolaulajana ensin Malacaio-teatterissa ja sittemmin Parque Mayerin Valente das Farturasissa. Hän esiintyi monissa fadotaloissa ja teki vuonna 1932 operettidebyyttinsä Fonte Santan esityksessä, jossa tulkitsi fadolauluja. Vuonna 1933 Silva esiintyi Beatriz Costan kanssa näyttelijänä vaudevillenäytöksessä Feijão Frade. Hänen esiintymisensä teatterissa alkoivat yleistyä tässä vaiheessa, ja 1930–1940-luvuilla hän oli vaudevilleteatterin tärkein fadolaulaja. Suurten hittien joukossa olivat 1930-luvulla "Velha Tendinha", "Rosa Enjeitada" ja "Mãos Sujas".[1]
Vuonna 1938 Silva esiintyi ensimmäisessä elokuvaroolissaan (Maria da Luz) Chianca de Garcian teoksessa Aldeia da Roupa Branca. Hänen kanssaan esiintyivät Beatriz Costa, Óscar de Lemos sekä José Amaro, ja hän lauloi kappaleet "Fado da Fadista" ja "Fado do retiro". Vuonna 1943 Silva esiintyi fadolaulaja Rosa Mariana Arthur Duarten elokuvassa O Costa do Castelo. Hän esiintyi myös Henrique Camposin elokuvassa Um Homem do Ribatejo (1946) ja sen jatko-osassa Ribatejo (sama ohjaaja, 1949). Silva palasi elokuvaan tämän jälkeen enää vuonna 1969 Constantino Estevesin työssä O diabo era outro, jonka pääosassa esiintyi António Calvário. Silvan revyyesiintymiset jatkuivat säännöllisinä vuoteen 1958, jolloin hän päätti avata oman fadotalonsa Solar da Hermínian aviomiehensä Manuel Guerreiron kanssa. Pariskunta oli avioitunut vuonna 1949. Fadotalo lopetti toimintansa 23. lokakuuta 1982. Silva luovutti paikan runoilija José Luís Gordon käyttöön. Myös fadotalon toiminnan aikana Silva palasi satunnaisesti vaudeville-esityksiin.[1]
Silva vältti esiintymistä ulkomailla tunnetun, monien vitsien aiheeksi päätyneen lentopelkonsa takia. Hän esimerkiksi sai 1930-luvulla kolme kutsua esiintymään Madeiralle, mutta hän ei ottanut tarjouksia vastaan. Pisimmän kiertueensa hän teki laivalla Brasiliaan vuonna 1952. Silva matkusti vuonna 1954 Azoreille ja Madeiralle. Hän esiintyi moneen otteeseen siirtolaisyhteisöille Ranskassa, viimeisen kerran vuonna 1981. Vuoden 1971 kiertueella hän esiintyi Pohjois-Amerikassa. Manner-Portugalin sisällä Silva esiintyi paitsi Lissabonissa, myös Portossa, Aveirossa ja Coimbrassa. Hän teki monia äänityksiä, mutta vain harva näistä on julkaistu CD-muodossa. Televisio-ohjelmia, joihin Silva osallistui, olivat muiden muassa Natal dos Hospitais ja Grande Noite do Fado. Vuonna 1992 Nuno Forte ohjasi Rádio e Televisão de Portugalille Silvaa koskeneen dokumentin, joka julkaistiin myös DVD:nä vuonna 2005 muiden nauhoitusten kanssa.[1]
Silvalla oli vuonna 1927 syntynyt poika Mário. Silva sai urallaan monia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Lissabonin kaupungin kultamitalin (1980), Henrik Purjehtijan ritarikunnan komentajan arvon (1985) ja Henrik Purjehtijan ritarikunnan suurristin (1990). Vuonna 1993 Lissabonin kaupunginvaltuusto nimesi Silvan mukaan kadun Ajudassa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
