Glutetimidi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Glutetimidi
Glutetimidi
Systemaattinen (IUPAC) nimi
3-etyyli-3-fenyylipiperidiini-2,6-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 77-21-4
ATC-koodi N05CE01
PubChem 3487
DrugBank DB01437
Kemialliset tiedot
Kaava C13H15NO2 
Moolimassa 217,26 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 84 °C (183 °F)
Liukoisuus veteen 0,999 g/l
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus  ?
Metabolismi Hepaattinen
Puoliintumisaika 10-12 tuntia
Ekskreetio Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Glutetimidi (2-etyyli-2-fenyyliglutarimidi) on piperidindionijohdoksiin kuuluva lääkeaine.[1] Näistä käytetään myös nimitystä piperidiini-sarja, joista ensimmäiset tuotteet onnistuttiin syntetisoimaan vuonna 1952.[2]

Glutetimidin tuotenimi lääkemarkkinoilla oli Doriden, ja sitä käytettiin unilääkkeenä. Sen vaikutus alkaa noin 30-60 minuutissa, kestäen keskimäärin 6-8 tuntia. Joskus vaikutus on saattanut kestää jopa 10 tuntia, toisinaan vain 4 tuntia. Lääke omasi myös lievää spasmolyyttista eli antikonvulsiivista vaikutusta. Sitä ei kuitenkaan käytetty lääkkeenä epilepsiaan.[3]

Glutetimidin siedettävyyttä on pidetty varsin hyvänä. Sen teho on muistuttanut paljolti keskipitkän vaikutuksen omaavia barbituraatteja. Tämä pätee sekä kemiallisen rakenteen että vaikutusten suhteen. Lääke soveltui käytettäväksi barbituurihapon johdosten tavoin, joskaan ei niitä merkittävästi parempana. Pitkäaikaiskäyttö saattoi johtaa tottumiseen eli habituaatioon sekä lääkeriippuvuuteen.[4]

Lääkkeen annoskoko on ollut 500 mg. Lääke otettiin suun kautta, eli peroraalisesti.[5]

Glutetimidi vedettiin myöhemmin pois markkinoilta, lääkkeeseen liittyneen väärin- ja sekakäytön johdosta. Väärinkäytön laajuudesta ei ole tietoa tässä yhteydessä saatavilla. Glutetimidi oli käytössä Suomessa vielä ainakin 1970-luvun lopulla. [6]

Sivuvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivuvaikutuksina joskus on kuvattu esiintyneen ihottumaa, pahoinvointia (nauseaa) sekä oksentelua (vomitusta).[7]

Yliannostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuret annokset ovat alentaneet radikaalisti verenpainetta eli aiheuttaneet hypotensiota.[8]

Kirjalliset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lääkkeet ja niiden käyttö, 1977: s. 174
  2. Vartiainen I., 1960: s. 37
  3. Vartiainen I., 1960: s. 37
  4. Lääkkeet ja niiden käyttö, 1977: s. 174
  5. Vartiainen I., 1960: s. 37
  6. Lääkkeet ja niiden käyttö, 1977: s. 174
  7. Vartiainen I., 1960: s. 37
  8. Vartiainen I., 1960: s. 37
  • Vartiainen, Ilmari: Lääkeaineoppi, WSOY-SHKS, 1960 (s. 37)
  • 1974 Therapia Fennica TF-74 (s. 643)
  • Alfering-Olli-Tuomi: Lääkkeet ja niiden käyttö, WSOY-SHKS, 1977 (s. 174)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]