Götan kanava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bergin sulut Linköpingin lähellä.

Koordinaatit: 58°29′54″N, 16°10′24″E

Götan kanava (ruots. Göta kanal) on kanava Ruotsissa. Pohjanmeren Itämereen yhdistävä 614 kilometriä pitkä vesiväylä kulkee Ruotsin poikki. Reitti nousee Pohjanmerestä Götajokea Vänerniin, josta se kulkee kanavassa läpi Vätterniin ja edelleen Itämereen. Varsinainen kanava on 190,5 kilometriä pitkä. Kanavaa rakennettiin yli 20 vuotta ja se valmistui vuonna 1832. Sen suunnittelusta vastasi ruotsalainen valtiomies Baltzar von Platen ja rakentamista johti skotlantilainen insinööri Thomas Telford. Kanavan sulut mahdollistavat enimmillään 32 m pitkien, 7 m leveiden ja syväykseltään 2,8 m alusten liikennöinnin. Götajoen osuus on osittain valtamerilaivoille sopimaton.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suunnitelmat kanavasta kerrotaan lähteneen vuonna 1516 Linköpingin piispan Hans Braskin kirjoituksista. Kesti kuitenkin vuosisatoja, ennen kuin saksalaissyntyinen, Ruotsin laivaston upseeri, Baltzar von Platen ryhtyi toteuttamaan suunnitelmia käytännössä. Hän sai projektille taloudellisen ja poliittisen tuen. Suurimman tuen hän sai juuri vihitystä kuninkaasta Kaarle XIII:sta, jonka mukaan kanava olisi erinomainen osoitus modernista Ruotsista.[1]

Projekti aloitettiin virallisesti 11. huhtikuuta 1810. Sen budjetti oli 24 miljoonaa riikintaaleria.[2] Kanavan rakentaminen oli kyseisen ajan yksi suurimmista yksittäisistä rakennusprojekteista. Yli 22 vuotta ja 58 000 työläistä osallistuivat sen rakentamiseen. Skotlantilainen Thomas Telford kehitti yksityiskohtaisen suunnitelman kanavan suluista. Hän matkusti Ruotsiin 1810 ohjaamaan rakennusprojektia.

Götan kanava avattiin virallisesti 26. syyskuuta 1832. Von Platen menehtyi kaksi vuotta aikaisemmin, eikä koskaan nähnyt valmista kanavaa. Kanavasta ei koskaan tullut kaupallista menestystä, sillä Ruotsin rautatiejärjestelmä oli kehittynyt valtavasti, eikä sitä tarvinnut sulkea talven ajaksi.[3]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalaiset valitsivat kanavan Ruotsin "seitsemästä ihmeestä" suurimmaksi Aftonbladet-lehden äänestyksessä 2007.[4] Osia kanavasta käytetään edelleen rahdin kuljetukseen, mutta pääasiallinen käyttötarkoitus on huvialusliikenteessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suuri mailmantieto. Maantieteen hakuteos. Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Litellus Russell Muirhead, Sweden, p. 105. Rand McNally, 1952.
  2. R Nisbet Bain, Scandinavia: A Political History of Denmark, Norway and Sweden from 1513 to 1900, p. 432. University Press, Cambridge, 1905
  3. Neil Kent, The Soul of the North: A Social, Architectural and Cultural History of the Nordic Countries, 1700-1940, p. 172. Reaktion Books, 2000. ISBN 1-86189-067-2
  4. Tässä ovat Ruotsin ihmeet. Ilta-Sanomat, 2007, nro 11.7.2007, s. 8.
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.