Florin Răducioiu
Florin Răducioiu (s. 17. maaliskuuta 1970, Bukarest) on romanialainen entinen jalkapalloilija.
Florin Răducioiun huippuhetket olivat MM-kisoissa 1994, jolloin hän pääsi Romanin maajoukkueen kanssa puolivälieriin asti voitettuaan edellisten kisojen hopeamitalistin Argentiinan, mutta joutui pettymään hävittyään Ruotsille rangaistuspotkukilpailussa. EM-kisoissa hän on ollut vuonna 1996, mutta jäi ilman saavutusta putoamalla alkukierroksilla.
Seurajoukkueessa hän on voittanut Romanian mestaruuden sekä Serie A:n mestaruuden ja Mestareiden liigan vuonna 1994 AC Milanin riveissä. Kaudella 1997-1998 hän pelasi Bundesliigassa VfB Stuttgart:ssa, mutta siellä hän ei onnistunut, joten ensimmäisen kauden jälkeen hän siirtyi jälleen Italiaan.
Florin Răducioiu aloitti maajoukkueuransa vuonna 1988. Răducioiu lopetti maajoukkueuransa juuri ennen Ranskan MM-kilpailuja vuonna 1998 johtuen vakasta polvivammasta, joka esti pelaamisen pitkäksi aikaa. Răducioiu pelasi 42 maaottelua ja teki niissä 21 maalia. Koko jalkapallouransa hän lopetti vuonna 2002.
Răducioiu on tanskalaisen Christian Poulsenin ohella ainoa jalkapalloilija, joka on pelannut jokaisessa Euroopan viidessä suurimmassa (Englannin Valioliiga, Espanjan La Liga, Italian Serie A, Saksan Bundesliiga ja Ranskan Ligue 1) sarjassa.
Seurat [muokkaa]
- FC Dinamo Bukarest 1985-1990
- AS Bari 1990-1991
- Hellas Verona 1991-1992
- Brescia Calcio 1992-1993
- AC Milan 1993-1994
- RCD Espanyol 1994-1996
- West Ham United FC 1996-1997
- VfB Stuttgart 1997-1998
- Brescia Calcio 1998-2000
- FC Dinamo Bukarest 2000-2001
- AS Monaco 2001-2002
Saavutukset [muokkaa]
- Mestareiden liiga 1994
- Romanian mestaruus 1989
- Italian mestaruus 1994
- Italian Supercup 1993
Sivulta puuttuu