Far Cry 3
| Far Cry 3 | |
|---|---|
![]() Far Cry 3:sen kansikuva |
|
| Kehittäjä | Ubisoft Massive |
| Julkaisija | Ubisoft |
| Pelisarja | Far Cry |
| Pelimoottori | Dunia 2 |
| Julkaisupäivä | AU 29. marraskuuta 2012 EU 29. marraskuuta 2012 NA 4. joulukuuta 2012 |
| Lajityyppi | ensimmäisen persoonan ammuntapeli, toimintaseikkailu |
| Pelimuoto | yksinpeli, moninpeli |
| Alusta | Microsoft Windows, PlayStation 3, Xbox 360 |
| Jakelualusta | DVD, lataus |
| Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla | |
Far Cry 3 on Ubisoft Montrealin kehittämä ja Ubisoftin julkaisema avoimeen maailmaan sijoittuva ensimmäisen persoonan ammuntapeli[1] PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja Microsoft Windowsille. Peli on jatko-osa vuoden 2008 videopelille Far Cry 2.[2] Peli julkaistiin Pohjois-Amerikassa 4. joulukuuta 2012 ja Euroopassa muutama päivä aikaisemmin 29. marraskuuta.
Far Cry 3 sijoittuu trooppiselle saarelle jossain päin Intian valtamerta tai Tyyntämerta.[3] Kuitenkin Patrick Redding, Ubisoftin työtekijä on maininnut mahdollisuuden, että arktiset tapahtumapaikat ovat mahdollisia tuleville peleille.[4] Pelin tarkoitus on paeta saaristolta (saaria on monia, sanoi Dan Hay) ja saariston hulluilta asukkailta.
Sisällysluettelo |
Pelaaminen [muokkaa]
6. kesäkuuta 2011 Ubisoft näytti pelin demon E3 2011 -messuilla. Vahvistettiin myös, että pelaaja voi ampua vihollisia suojasta, nostamatta päätään. Vahvistettiin myös mahdollinen pistejärjestelmä, ja ”Takedownit” käsitaisteluissa vihollisen yläpuolelta tai kyykystä. Pelin tuottaja Jason Vandenberghe sanoi, että pelin tapahtumapaikka on noin kymmenen kertaa isompi kuin pelin aikaisemmissa osissa, mutta peli on kuitenkin avoimeen maailmaan sijoittuva. Videonjakopalveluissa levinneissä videoissa on ollut esillä ominaisuudet, kuten kuvien ottaminen ja hyökkäyksien suunnittelu. [5]
Hiekkalaatikko [muokkaa]
On vahvistettu, että Far Cry 3 sisältää hiekkalaatikko-tilan, aivan kuten sarjan aiemmat pelit.
Kehitys [muokkaa]
Elokuussa 2010 PC Gamer raportoi, että Far Cry 3 on tekeillä Ubisoft Montrealilla [6] Samassa kuussa ruotsalainen yritys Webhallen listasi pelin vuoden 2010 julkaisuksi, näin ei kuitenkaan käynyt.[7]
Juoni [muokkaa]
| Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Pelin tarina alkaa siitä, kun joukko Jason ja hänen ystävänsä ovat lomalla Rook Saarilla. Pian he päättävät hypätä laskuvarjolla saarelle, minkä jälkeen Jason ja hänen isoveljensä Grant heräävät vangittuina piraattilordi Vaasin ja tämän alaisten luolasta. Jason pelkää alussa käyttää aseita, eikä tiedä jaksaako hän enää kauaa. Pian päästyään vankileiriltä Vaas ampuu Grantin, joka tukehtuu Vaasin ampumaan luotiin. Jason juoksee viidakkoon ja pääsee pakoon takaa-ajajiaan, mutta hän kuitenkin tippuu jokeen, jossa kumma hahmo tarttuu häneen.
Jason herää myöhemmin mökissä, jossa hän tapaa Dennis- nimisen miehen, joka on osa Rakyatia -saaren alkuasukkaita, jotka kärsivät piraattien jalkojen alla. Rakyatin johtaja, papitar nimeltä Citra, vihkii Jasonin ja antaa hänelle soturin tatuoinnit. Jason käy läpi tehtäviä, joissa hän pelastaa yksitellen ystävänsä samalla auttaen Rakyatia saaren valtaamisessa takaisin. Toisinaan häntä auttaa Tohtori Earnhard -niminen kemisti, sienten, huumeiden ja natiivien korjaustoimenpiteiden asiantuntija.
Koko seikkailun aikana Jasonista kypsyy pelottava soturi ja hän on kunnioitettu Rakyatissa, vaikka hänen vanhoja ystäviään vaivaa muutos tappajaksi. Jason pohtii saarelle asettumista.
Vaasin etsimisen ja tappamisen jälkeen Jason liikkuu eteläiselle saarelle, joka on Hoyt Valker -nimisen orjakauppiaan ja Vaasin työnantajan hallinnassa, vannoen Citralle, että Jason tappaisi Hoytin sen jälkeen, mitä hän teki kummallekin saarelaiselle ja hänen veljelleensä. Sen jälkeen kun Jason on tappanut Hoytin ja pelastanut viimeisen kumppaninsa, hän palaa talolle, jossa hänen ystävänsä ovat, mutta talo on syttynyt tuleen. Jason etsii vähän aikaa selviytyjiä ja löytää kuolettavasti haavouttuneen Earnhardin. Hän kertoo Jasonille, että yritti pelastaa Jasonin ystävät, mutta he olivat viety viidakkotemppelille Citran ja hänen sotureiden takia. Hän palaa Citran luo toteamaan, että hänen ystävänsä ovat vankeudessa. Hän on täysin rakastunut Jasoniin, nähden hänen olevan Rakyatin jälkeensyntynyt mystisen soturin esi-isä.
Tämän jälkeen pelaajan täytyy valita, että uhraako hän ystävänsä ja jää Citran luo vai säästää heidät ja jättää saaret.
Liity ystäviesi kanssa: Jos pelaaja valitsee tämän, Jason katkaisee köydet, joissa hänen ystävänsä ovat ja pelastaa heidät. Citra vakuuttaa Jasonin pysyä hänen luonaan ja väittää hänen ystävänsä saada lähteä ja että hän pysyisi viidakossa ja tulisi kuninkaaksi. Jason sanoo kuitenkin, että väkivalta on ohi. Dennis saapuu kuitenkin ja väittää, että Citra pelasti hänet ja muut. Dennis yrittää puukottaa Jasonin, mutta Citra siirtyy hönen eteensä, jolloin puukko iskeytyy hänen vatsaansa kuolettavasti. Citra kertoo Jasonille, että Citra rakastaa Jasonia ja että jäisi hänen luokseen, ennen kuin kuolisi ja hän pyytä myös anteeksi. Pian tämän jälkeen hän ja hänen ystävänsä lähtevät saarilta, Jasonin kertoen, että hän ei voi tulla takaisin siitä, mitä hän on tehnyt, uskoen, että hän on hirviö ja tuntee vihan sisällään, uskoen, että hän on jossain sisällään paljon parempi, kuin nyt.
'"Liity Citran kanssa: Jos pelaaja valitsee tämän, Jason teloittaa ystävänsä ja harrastaa seksiä Citran kanssa. Vähän tämän jälkeen Citra iskee puukolla Jasonia vatsaan, kertoen, että heidän lapsensa johtaa heimoa ja että Jason kuolee soturina.
Markkinonti [muokkaa]
Kaikki jotka varasivat pelin etukäteen saivat pelin The Lost Expeditions -version, joka sisältää kaksi ylimääräistä tehtävää, joita ei ole saatavana tavallisessa versiossa. Nämä tarjoavat 40 minuuttia ylimääräistä pelisisältöä. Versio sisältää myös japanilaisen toisen maailmansodan aikaisen hätärakettiaseen käytettäväksi pelin moninpelissä.[8]
Yhdysvalloissa pelin GameStopista tilanneet saavat ”The Monkey Business” -lisäsisällön. Se sisältää neljä uutta tehtävää.[9]
Penny Arcade Expo 2012 aikana oli pelattava pre-alpha-versio pelin moninpelistä. Jos antoi hiuksensa leikattavaksi Irokeesiksi, samanlaiseksi kuin pelin pääpahiksella, saa pelin ilmaiseksi sen julkaisun yhteydessä.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Ubisoft's Reflections studio nominated for Innovation Award, now hiring 2012-02-15. Joystiq. Viitattu 2012-04-30.
- ↑ Earnest Cavalli: Far Cry 3 Confirmed, Still in Africa August 27, 2008. Wired. Viitattu August 3, 2009.
- ↑ Malcolm Owen: E3 2011 – Far Cry 3 Announced, With Q&A June 8, 2011. Gametactics. Viitattu June 10, 2011.
- ↑ Andy Chalk: Far Cry 3 Confirmed November 25, 2009. The Escapist. Viitattu December 21, 2009.
- ↑ Far Cry 3's scale to be 'ten times' as big as previous games — PlayStation Universe Psu.com. Viitattu 2012-03-19.
- ↑ http://www.computerandvideogames.com/260970/far-cry-3-development-in-full-swing/
- ↑ http://www.computerandvideogames.com/262180/far-cry-3-getting-2010-release/
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=9ipdcHo9Ylc&feature=related
- ↑ http://m.uk.ign.com/articles/2012/03/21/pre-order-far-cry-3-get-bonus-missions
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Windows-pelit: | Far Cry · Far Cry 2 · Far Cry 3 |
| Konsolipelit: | Instincts · Instincts Evolution · Instincts Predator · Vengeance |
| Elokuva: | Far Cry |
