Ezio Pinza
Ezio Fortunato Pinza (18. toukokuuta 1892 Rooma, Italia – 9. toukokuuta 1957 Stamford, Connecticut, Yhdysvallat) oli italialaissyntyinen bassolaulaja ja näyttelijä, joka esiintyi oopperoissa ja musikaaleissa sekä muutamissa elokuvissa. Hän teki valtaosan urastaan Yhdysvalloissa.[1] Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Veijo Murtomäki luonnehti Pinzaa harvinaiseksi basso cantanteksi ja ihanteelliseksi Giuseppe Verdin teosten bassoroolien tulkitsijaksi[2].
Roomassa syntynyt Pinza suoritti rakennusinsinöörin opintoja mutta valitsi oopperalaulajan uran. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin keskeytti hänen musiikkiopintonsa Bolognassa. Hän teki 18-vuotiaana Cremonassa Oroveson roolin Vincenzo Bellinin Normassa ja debytoi Roomassa vuonna 1920 kuningas Markena Wagnerin oopperassa Tristan ja Isolde. Pinza lauloi kolme vuotta Milanon La Scalassa, kunnes debytoi New Yorkin Metropolitan-oopperassa vuonna 1926 Pontifex Maximuksen roolissa Gaspare Spontinin oopperassa La vestale. Tästä alkoi 22 vuoden kiinnitys Metropolitanin bassolaulajana, minkä jälkeen Pinza siirtyi musikaalinäyttämöille ja tuli tunnetuksi muun muassa Emile de Becquen roolista Broadway-musikaalissa South Pacific.[1]
Hän esiintyi myös elokuvissa, kuten Lana Turnerin vastanäyttelijänä romanttisessa draamassa Sydämeni valtias (Mr. Imperium, 1951).[3]
Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1950: Täysin kunniaton (Strictly Dishonorable)
- 1951: Sydämeni valtias (Mr. Imperium)
- 1953: Jumalten suosikkeja (Tonight We Sing)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ezio Pinza, Italian-American singer britannica.com. Viitattu 15.3.2023.
- ↑ Murtomäki, Veijo: Levysivu. Helsingin Sanomat, 26.5.1990, s. 27. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Ezio Pinza Elonetissä.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ezio Pinza Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
