Eli Wallach
Eli Herschel Wallach (s. 7. joulukuuta 1915 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänellä on puolalaisjuutalaiset sukujuuret ja hän kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon.
Wallach palveli toisessa maailmansodassa lääkintämiehenä. Hänen näyttelijäuransa alkoi melkein heti sodan jälkeen. Hänen tunnetuimpiaan elokuvia ovat muiden muassa Nukkevaimo, Sopeutumattomat, 7 rohkeata miestä, Hyvät, pahat ja rumat, Vartija ja Kummisetä III sekä Menneisyyden ote, jossa hänellä oli cameo-rooli liköörikauppiaana. Hän esitti Pakkasherraa kahdesti 1960-luvun Batman-sarjassa.
Wallach on yksi maailman vanhimpia yhä näytteleviä henkilöitä. Tuoreimpiin esityksiin kuuluu muun muassa vuonna 2006 valmistunut The Holiday -elokuva. Vuonna 2010 hänet nähtiin Roman Polanskin elokuvassa The Ghost Writer ja Oliver Stonen elokuvassa Wall Street: Money Never Sleeps. Wallach sai Oscar-kunniapalkinnon vuonna 2010.
Wallach on ollut 5. maaliskuuta 1948 alkaen naimisissa näyttelijä Anne Jacksonin kanssa. Heillä on kolme lasta: Peter, Katherine ja Roberta. Hänen vasen silmänsä on sokea aivoverenkiertohäiriön aiheuttaman silmäverenvuodon takia.
Valikoitu näyttelijäfilmografia [muokkaa]
- Nukkevaimo (Baby Doll, 1956).
- Sopeutumattomat (The Misfits, 1960).
- 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven, 1960).
- Hyvät, pahat ja rumat (Il Buono, il brutto, il cattivo, 1966).
- Vartija (The Sentinel, 1977).
- Chinatown II (1990).
- Kummisetä, osa III (The Godfather. Part III, 1990).
- Menneisyyden ote (Mystic River, 2003).
- The Holiday (2006)
- Wall Street: Money Never Sleeps (2010)
- The Ghost Writer (2010).
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Omaelämäkerta: The Good, The Bad, and Me: In My Anecdotage (2005)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Eli Wallach Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu