Kummisetä osa III

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kummisetä III
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kummisetä, osa III
The Godfather Part III
GodfatherIII2.jpg
Ohjaaja Francis Ford Coppola
Käsikirjoittaja Francis Ford Coppola
Mario Puzo
Tuottaja Francis Ford Coppola
Kuvaaja Gordon Willis
Pääosat Al Pacino
Diane Keaton
Talia Shire
Andy García
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 25. joulukuuta 1990
Suomen lippu 15. maaliskuuta 1991
Kesto 162 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 54,000,000 USD
Edeltäjä Kummisetä, osa II
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Kummisetä, osa III on vuonna 1990 julkaistu yhdysvaltalainen rikoselokuva, jonka ohjasi ja tuotti Francis Ford Coppola. Elokuva on Coppolan ja Mario Puzon käsikirjoittaman Kummisetä-trilogian päätösjakso. Elokuvan pääosissa esiintyvät Al Pacino, Diane Keaton, Talia Shire ja Andy García.

Elokuvan teon kustannusten suhteellinen nousu näkyy selvästi elokuvan budjetin kasvussa, nyt käytettiin 54 miljoonaa dollaria. Pelkästään Pacinon 5 miljoonan dollarin korvauksella olisi melkein voitu tehdä ensimmäinen osa 18 vuotta aikaisemmin.

Juonikulku 1978–1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva siirtyy ajassa suunnilleen saman verran eteenpäin elokuvien julkaisemisen kanssa. Michael Corleone johtaa nyt jättiläismäistä konsernia ja pyrkii katkaisemaan vanhat mafiasuhteensa. Elokuva alkaa tilanteesta, jossa hän saa hyväntekeväisyydestä kunnianosoituksen paavilta. Päivä päättyy juhliin, jossa tutustutaan sekä Michaelin aikuisiin lapsiin ja hänen veljensä aviottomaan poikaan Vinnieen. Tytär Mary on Vito Corleonen säätiön johtokunnan puheenjohtaja ja poika Anthony opiskelee klassista laulua.

Michael pyrkii tekemään lopullisen pesäeron vanhoihin ystäviinsä järjestämällä Atlantic Cityn kasinolla kokoontumisen, jossa jakaa jättämänsä kasinoliiketoiminnan myyntivoitot mafiosoille jäähyväislahjana. Ilman jäänyt Joey Zasa poistuu tilaisuudesta, jonka jälkeen kokouksessa järjestetään joukkomurha. Michael onnistuu Vinnien avulla pakenemaan kuin ihmeen kautta, mutta saa myöhemmin samana iltana sairauskohtauksen.

Toivuttuaan Michael Corleone lähtee Sisiliaan. Menneisyys kuitenkin seuraa Michaelia Sisiliaan ja hänen siellä ollessaan Don Tommassino murhataan. Hän päättää siirtää Corleone-perheen määräämisvallan Vinnielle, ja kehottaa tätä tekeytymään vihollisilleen petturiksi.

Elokuva niveltyy todellisiin tapahtumiin liittäen ne paavi Johannes Paavali I:n lyhyeen kauteen, joka kesti 34 päivää. Elokuvan mukaan paavi oli tekemässä muutoksia Vatikaanin hallintoon, jonka takia Corleone -perheen vastaiset tahot järjestivät paavin ja usean muun henkilön murhan.

Perhe vierailee Palermon oopperan ensi-illassa Cavalleria rusticana, jossa Anthony laulaa Turiddun roolin. Esityksen aikana kuvataan melodramaattisesti itse opperaesitystä, Michael Corleonea kohtaan suunnattua murhayritystä sekä Corleonen perheen vastaiskua vastustajiaan kohtaan. Esityksen jälkeen Michael haavoittuu salamurhaajan ampumana, mutta harhaluoti osuu kuolettavasti Maryyn, jolloin perheen maailma lopullisesti luhistuu.

Elokuvan lyhyessä loppukohtauksessa näytetään lyhyesti Michael Corleonen rauhallinen menehtyminen Sisilialaisessa puutarhassa vuonna 1997.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Al Pacino   …  Michael Corleone  
  Diane Keaton   …  Kay Adams  
  Talia Shire   …  Connie Corleone  
  Sofia Coppola   …  Mary Corleone  
  Andy Garcia   …  Vincent Mancini-Corleone  

Näyttelijävalinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al Pacino, Diane Keaton ja Talia Shire olivat jälleen mukana. Uusin tähtinä nähtiin Michael Corleonen tytärtä Marya esittänyt Sofia Coppola, ohjaajan tytär, sekä Michaelin veljen Sonnyn aviotonta poikaa esittävä Andy Garcia.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummisetä, osa III -elokuva oli ehdolla 7 Oscar-palkintoon muun muassa kategoriassa paras elokuva, mutta ei voittanut yhtäkään. Se on ainoa Kummisetä-sarjan elokuva, joka ei voittanut Oscar-palkintoa, ja samalla ainoa sarjan elokuva, josta Al Pacino ei saanut Oscar-ehdokkuutta roolistaan Michael Corleonena. Sen sijaan Andy García nimettiin ehdokkaaksi parhaasta miessivuosasta. Sofia Coppolalle myönnettiin Razzie-palkinto huonoimmasta naispääosasta, minkä jälkeen hän lopetti uransa näyttelijänä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Kummisetä

Elokuvat

KummisetäKummisetä osa IIKummisetä osa III

Corleonen perhe

Vito CorleoneCarmella CorleoneTom HagenSonny CorleoneFredo CorleoneMichael CorleoneConnie Corleone-RizziApollonia Vitelli-CorleoneKay AdamsAnthony CorleoneMary CorleoneVincent Mancini-Corleone

Muut henkilöt

Genco AbbandandoDon AltobelloPete ClemenzaJohnny FontaneMoe GreeneLucy ManciniSalvatore Tessio

Katso myös

Mario PuzoFrancis Ford CoppolaJärjestäytynyt rikollisuusMafiaCosa NostraSisiliaThe GodfatherThe Godfather II


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.