Kitaraefekti

Wikipedia
(Ohjattu sivulta Efektipedaali)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ibanezin "Tube screamer"

Kitaraefektit eli tehostimet vaikuttavat elektronisen soittimen lähettämään signaaliin niin, että sähkökitaran äänenväriä, sävelkorkeutta ja sointia tai äänen kiertoa voidaan tehostaa tai muunnella. Tarvittava laite voi olla erillinen pedaali ("stomp box"), kaiutin, kaiutinohjelmisto ja esivahvistin tai ääniprosessori. Kitaraefekteillä ja signaalien muokkaamisella on suuri rooli monen eri tyylilajin äänensävyssä, esimerkiksi rock-, pop- ja metallimusiikissa ja bluesissa. Kitaraefektejä käytetään myös näiden tyylilajien muiden soittimien, kuten koskettimien ja syntetisaattorien, muassa. Bassoa soittavat käyttävät erikseen bassolle tarkoitettuja efektejä, jotka on suunniteltu toimimaan soittimelle ominaisilla matalataajuuksilla.

Tunnetuimpia kitaraefektien valmistajia ovat muun muassa BOSS, DigiTech, Electro-Harmonix, Line 6 ja Dunlop

Efektipedaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boss DS-1 -kitaraefektipedaali. Kuvan oikeassa yläreunassa on kolme kierrettävää potentiometriä, joista vasemmanpuoleisin säätää äänenväriä, keskimmäinen äänenvoimakkuutta ja oikeanpuoleisin vahvistimelle ohjattavan särön määrää.
Wahwah-pedaali

Efektipedaali on soittimen, yleensä kitaran tai bassokitaran, ääntä muuttava laite. Sitä voidaan kuitenkin käyttää minkä tahansa äänilähteen, kuten laulun efektoimiseen. Pedaaleja on useita erilaisia malleja ja kokoja. Peruspedaali on yleensä noin cd-levyn kokoinen koon kasvaessa efektien määrän mukana. Jos samassa pedaalissa on useita eri efektejä, se on silloin niin sanottu multiefektipedaali. Nämä voivat olla hyvin monipuolisia laitteita, joissa on muistipaikkoja omien sointivärien tallentamiseksi, viritin tai yksinkertainen rumpukone.

Pedaaleissa on potentiometrejä, joilla säädetään yleensä pedaalin tuottaman äänisignaalin voimakkuutta, äänitehosteen eli esimerkiksi särön määrää tai äänen väriä halutunlaiseksi suhteessa kitara-vahvistinyhdistelmän perussointiin.

Säädöt lisäävät huomattavasti käytön ulottuvuuksia yhdistelmien suuren määrän ansiosta, mutta tämä vaihtelee eri valmistajien ja mallien kesken. Säätimet luonnollisesti kasvattavat laitteen kokoa ja niiden sijoittelu on kompromissi mahdollisesti kuluttavan lavakäytön ja käytön helppouden välillä. Kaupallisista syistä efektien nimitykset voivat vaihdella vaikka perusperiaate olisi sama. Toisinaan käytetään jonkin tunnetun efektityypin luoneen valmistajan nimeä kuvaamaan säätöjen mahdollisuuksia.

Efektipedaalin käyttö on yleensä yksinkertaista. Pedaali kytketään instrumenttikaapelein kitaran ja vahvistimen väliin tai vahvistimen efektilenkkiin ja kytketään virta päälle. Yleensä pedaaleissa on virtalähteeksi valittavissa sekä paristo että verkkovirta muuntajan kautta, mutta myynnissä on myös pelkästään paristoilla tai akulla toimivia malleja. Tehoste saadaan käyttöön pedaalissa olevalla kytkimellä, jota voi polkaista esimerkiksi jalkaterällä. Nykyaikaisten multiefektipedaalien asetusten säätäminen voi toisinaan olla työläämpää mahdollisen ominaisuuksien laajuuden vuoksi.

Halvimmat efektipedaalit rakennetaan usein muoviseen koteloon, mutta kalliimmissa laitteissa käytetään kestäviä metallikoteloja, esimerkiksi valettua alumiinia. Pedaalin pohjassa on pehmeästä materiaalista valmistettu pito-osa, jonka tarkoitus on estää laitteen liukuminen alustalla käytettäessä. Myös elektroniikan ja kytkentöjen taso vaihtelee usein hinnan mukaan ja esimerkiksi signaalinohituksen tasossa on eroja kalliiden ja halpojen pedaalien välillä. Laadukas efektilaite tuottaa vähän häiriöääniä ja kohinaa.

Markkinoilla on nk. re-issue malleja,[1] jotka ovat vanhojen mallien jäljitelmiä sekä mekaanisesti että sähköisesti. Usein ne on tehnyt uudelleentunnetuksi suosittu muusikko. Tällöin alun perin edullinenkin pedaali saattaa maksaa moninkertaisesti myös käytettynä. Toisinaan laitteen mekaanisia ominaisuuksia on parannettu luotettavuuden eduksi.

Efektilaitteita voidaan ketjuttaa. Tällöin pitää ottaa huomioon efektien suhde toisiinsa. Esimerkiksi chorus eli kuoroefekti toimii parhaiten puhtaalla signaalilla ja asetetaan ketjuun ennen säröä. Vastaavasti kaiun luonnollinen paikka on efektiketjun viimeisenä koko luodun soinnin värittäjänä. Joissain musiikkityyleissä, kuten shoegazessa efektejä käytetään kuitenkin myös melko epätavanomaisesti, laittamalla esimerkiksi useita säröefektejä peräkkäin tai ohjaamalla signaalin kiertämään efektilaitteissa.

Pedaaleita varten on saatavissa koteloita, joissa ne pysyvät sekä suojassa että paikoillaan alustalla ja on helppo pakata kuljetettavaksi. Tällöin mukana on useimmiten muuntaja. Kokonaisuudesta käytetään nimitystä efektilauta tai efektipöytä.

Esimerkki efektipöydästä

Esimerkkejä efektipedaaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Flanger
  • Särkijä (overdrive, distortion, fuzz)
  • Wahwah
  • Echo (Kaikutoiminto, joka toistaa juuri soitetut sävelet viiveellä.)
  • Delay (Viive, jolla sävel saadaan soimaan pitempään kuin kitaran kieli luonnollisesti värähtelee. Delay-efektiä voidaan myös katkoa ja sen toistotiheyttä säätää.)
  • Reverb (Tilakaiunta, tulos muistuttaa äänen soimista tilassa.)
  • Chorus ("Kuoro", tulos kuulostaa kahdelta tai useammalta samanaikaisesti samassa sävelessä soitetulta instrumentilta.)
  • Tremolo (Äänenvärinää lisäävä efekti sen voimakkuutta muuntamalla, sävelen korkeus ei muutu.)
  • Vibrato (Sävelen "huojuttaminen" sen korkeuden ylä- ja alapuolella)

Efektejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Särö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Särö (kitara)

Säröefektiä käytetään alkuperäisen puhtaan signaalin muokkaamiseen rikkomalla signaalin aaltomuoto. Tällä lisätään signaalin taajuuskomponetteja. Säröä tuottavaa efektipedaalia kutsutaan usein äänensärkijäksi.

Säröefekti sai alkunsa 1950-luvulla, kun huomattiin että kitaravahvistinta soitettaessa tarpeeksi kovaa laite ei pystynyt tuottamaan ääntä puhtaasti, vaan ääni säröytyi. Säröytymistä saatiin lisättyä käyttämällä lisäksi rikkinäistä tai puhkottua kaiutinelementtiä. Särö tuli pian kitaristien keskuudessa niin suosituksi, että alettiin käyttää niin sanottua overdrivea, jolla jo vahvistimelle menevää signaalia yliohjattiin. Myöhemmin on kehitellyillä säröefekteillä saatu synnytettyä haluttu säröytynyt ääni pienemmilläkin voimakkuuksilla.

Fuzz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fuzzefekti on käytössä varsinkin alternative- ja grunge-musiikissa. Säröön verrattaessa tätä efektiä voidaan sanoa surisevaksi[2] Ensimmäisiä kappaleita, joissa on käytetty fuzzefektiä ovat muiden muassa Rolling Stonesin "(I Can’t Get No) Satisfaction" ja Count Fiven "Psychotic Reaction".

Wah-wah[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Wah-wah

Tremololaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tremolo on äänen voimakkuuden säätelemiseen perustuva efekti, jolla ääni saadaan värähtelemään taajemmin. Se voi olla pedaali tai vahvistimen sisään rakennettu. Tremololaitteella säädetään äänenvoimakkuuden muutosten määrää ja tapahtuvaa voimakkuuden määrän muutosta[3].

Flanger[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Flanger

Kohinasalpa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohinasalpa (noise gate) sulkee signaalilinjan, kun sillä ei kulje mitään signaalia. Väliin tunkeva taustakohina saadaan näin eliminoitua. Taustakohina saattaa johtua jostain signaalin kulkuväylällä olevasta laitteesta. Merkittävä rooli on signaalin voimakkuudella ja värähtelevän äänen havainnoinnilla[4]. Näin määritetään katkaisutaso, jonka alittavaa signaalia ei kuulla[5].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Riffi-lehti 4/2010 s.62
  2. http://www.inner-magazines.com/news/49/57/Imitating-Tube-Distortion-With-Stompboxes/. Luettu 26.5.2012.
  3. Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 207. Tremololaitteet. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
  4. Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 207. Kohinasalpa. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
  5. http://www.aanipaa.tamk.fi/muokka_1.htm