Kitaravahvistin

100 watin Marshall -kitaravahvistin (nuppi) ja Fender-kaiutinkaappi.

Hiwattin vahvistimia.

Kitaravahvistin on elektroninen vahvistin, jolla sähkökitaran tuottamat äänet vahvistetaan soittajan tai kuulijan kuultaviksi. Se poikkeaa muista vahvistimista, koska se on suunniteltu erityisesti kitaran tai muiden sähköisten soitinten äänen vahvistukseen. Vahvistin voi olla joko erillinen laite tai se voi olla yhdistettynä kaiuttimeen, jolloin puhutaan kombinaattivahvistimesta, slangissa kombosta.

Toiminta

Äänen vahvistuksen toteuttavat aktiiviset elektroniset komponentit, joiden avulla heikko signaali voidaan asteittain vahvistaa. Useimmiten kitaravahvistimien rakenne on sellainen, että vahvistimen käyttäytymistä voi säätää. Näiden säätöjen seurauksena yhdestä kitaravahvistimesta voi saada useanlaista äänen väriä, eli sointia yhdellä instrumentilla.

Kitaravahvistimissa, kuten muissakin vahvistimissa, pieni määrä energiaa, eli kitaran signaali, ohjaa suurempaa energiamäärää. Kun kitaraa soitettaessa kitaramikrofonista tulee heikko signaali, vahvistettuna se aiheuttaa suuren signaalin vahvistimen ulostulossa. Suurempi virta aiheuttaa kaiutinelementissä paljon suurempia liikkeitä (eli ääntä) kuin mihin kitaran oma signaali pystyisi. Tähän tarvitaan energiaa, joka otetaan virtalähteestä. Useimmissa tapauksissa vahvistin toimii verkkovirralla. Verkkovirtalähteessä vaihtojännite muunnetaan vahvistimelle sopivaksi muuntajan avulla ja tasasuunnataan tasajännitteeksi.

Kitaravahvistimissa on yleensä muutamia säätimiä, joilla soittaja voi säätää muutamien komponenttien käyttäytymistä tai virtapiirin kytkentää. Näillä säätimillä soittaja voi siis vaikuttaa soittimensa soinnin vaihteluun vahvistimessa. Yleisiä säätimiä kitaravahvistimessa ovat Gain eli etuasteen vahvistuksen säätö, ekvalisaatio eli äänenvärin säätö (yleensä säätimet Bass, Middle ja Treble), sekä Volume, eli pääteasteen voimakkuuden säätö.

Erilaiset kitaravahvistimet

50 watin Fender-kitaravahvistin.

Kitaravahvistimet voidaan luokitella karkeasti neljään eri luokkaan:

1. Putkivahvistimet
2. Transistorivahvistimet
3. Mallintavat vahvistimet
4. Hybridivahvistimet

Putkivahvistimet ja transistorivahvistimet saavat nimensä vahvistukseen käytettävän komponentin mukaan. Mallintavat vahvistimet perustuvat useimmiten digitaaliteknologian käyttöön etuvahvistinosassa ja ne kykenevät simuloimaan erityyppisiä virtapiirejä. Mallintavissa vahvistimissa pääteasteena saattaa olla joko putki- tai transistorivahvistin, tai niitä voidaan käyttää myös ilman päätevahvistinta, jos soittaja ei halua kytkeä kitaraa kaiuttimeen, vaan vaikkapa äänityslaitteeseen. Tällaisia laitteita ovat mm. Line 6:n valmistama POD-sarja. Joistakin mallintavista kitaravahvistimista käytetään nimitystä hybridivahvistin: esimerkkinä Marshall-vahvistimien AVT-sarja, joissa on vain yksi putki etuasteessa.

Tunnettuja kitaravahvistinten valmistajia ja niiden tunnettuja käyttäjiä

• Fender: David Gilmour, Keith Richards
• Gibson
• Marshall Amplification: Jimi Hendrix, John Frusciante, Lemmy Kilmister, Slash, Kerry King
• ENGL: Timo Tolkki, Marty Friedman
• Hiwatt: Pete Townshend, Albert Järvinen, David Gilmour
• Peavey: Eddie Van Halen, Joe Satriani
• Mesa Boogie: Kirk Hammett, James Hetfield, Pekka Olkkonen, Albert Järvinen
• Soldano: Steve Vai
• Roland Corporation
• Vox: Brian May, Esa Pulliainen, Hank B. Marvin
• Laney: Tony Iommi, Daniel Lioneye, Sami Lopakka
• Reinhardt: Mark Knopfler

Katso myös

• Kitaraefekti