Eddie Hazel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eddie Hazel
Syntynyt 10. huhtikuuta 1950
Kuollut 23. joulukuuta 1992 (42 vuotta)
Kotipaikka Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 1967–1992
Tyylilajit Funk, funk rock
Ammatit muusikko
Soittimet kitara
Yhtyeet The Parliaments, Funkadelic

Eddie Hazel (10. huhtikuuta 195023. joulukuuta 1992) oli yhdysvaltalainen funk-kitaristi, joka oli genrensä merkittävimpiä. Eddie Hazel teki suurimman osan tuotannostaan George Clintonin ja tämän luotsaaman Funkadelic -yhtyeen kanssa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eddie Hazel syntyi Brooklynissä, New Yorkissa mutta muutti sittemmin New Jersey'hin, koska hänen äitinsä Grace Cook ei halunnut poikansa kasvavan vaarallisessa, huumeiden ja rikollisuuden vaivaamassa kaupungissa. Jo hyvin nuoressa iässä Eddie sai joululahjaksi isoveljeltään kitaran. Kahdentoista vuoden iässä hän tapasi musiikillisen yhteistyökumppaninsa Billy "Bass" Nelsonin. Hazelista ja Nelsonista tuli läheisiä ystäviä ja he soittivat sekä lauloivat yhdessä.

Vuonna 1967, The Parliaments, George Clintonin johtama doo wop -yhtye, pääsi listoille kappaleellaan "I Wanna Testify". Billy Nelson oli ollut jo tässä vaiheessa yhtyeen mukana levyttämässä kyseistä hittiä, ja kun yhtye palasi takaisin kiertueelta, Clinton ja Nelson yrittivät palkata Hazelin mukaan yhtyeeseen. Hazelin äiti oli tätä ajatusta vastaan, koska Eddie oli vasta seitsemäntoista vuotias.

Myöhemmin äiti kuitenkin muutti mielensä, ja syksyllä 1967 The Parliaments lähti kiertueelle mukanaan Hazel ja Nelson. Philadelphiassa kiertueella ollessaan Hazel tapasi rumpali Tiki Fulwoodin, joka korvasi pian yhtyeen aiemman rumpalin. Nelsonista ja Hazelista tuli tuolloin Parliaments ryhmän taustayhtyeenä toimineen Funkadelicin selkäranka. Lopulta Parliaments -nimestä luovuttiin oikeudellisista syistä ja Billy Nelsonin keksimä "Funkadelic" -nimi otettiin koko yhtyeen käyttöön.

Funkadelicistä kasvoi nopeasti funkia ja rockia yhdistelevä bändi, joka sai vaikuteitaan mm. legendaariselta rock-kitaristi Jimi Hendrixiltä ja Frankie Lymoniltä. Funkadelicin miehitys vahvistui, kun ryhmään lisättiin vielä Tawl Ross (rytmikitara) ja Bernie Worrell (kosketinsoittimet). Lisäyksien jälkeen yhtye julkaisi kolme ensimmäistä levyään, Funkadelic (1970), Free Your Mind... And Your Ass Will Follow (1970) ja Maggot Brain (1971). Nämä kolme levyä julkaistiin kahden vuoden sisällä.

Maggot Brain on ehkäpä kaikista levyistä eniten rock-vaikutteita sisältävä. Levy sisältää myös Eddie Hazelin ehkäpä parhaimman taidonnäytteen kitarataidoistaan kappaleessa Maggot Brain, joka on lähinnä Hazelin kitaraa sisältävä kappale. On sanottu, että George Clinton sanoi Hazelille ennen kappaleen alkua, että "play like your momma just died" (soita kuin äitisi olisi juuri kuollut). Tuloksena oli kymmenen minuutin mittainen kitarasoolo, joka jäi historiaan Hazelin legendaarisimpana kappaleena. Kappaleen ja levyn nimi viittaa mielentilaan, joka aiheutuu huumeiden käytöstä. Levyllä on myös Hazelin toinen kappale, "Super Stupid", jossa hän hoitaa itse myös laulamisen.

Eddie tunnettiin huume-ongelmistaan, mutta hän ei ollut ainoa joka oli käyttänyt huumeita Funkadelicissa. Tawl Ross jätti yhtyeen sekoitettuaan päänsä lopullisesti LSD:llä. Samoin rumpali Tiki Fulwood käytti huumeita yhdessä Hazelin kanssa. Hazelin huumeiden käytöstä on liikkunut monia tarinoita, esimerkiksi yksi tarinoista kertoo kuinka Hazel yritti käyttää heroiinia lentokoneessa.

Eddie Hazel ei osoittanut laantumisen merkkejä levyllä vuonna 1974 julkaistulla levyllä, Standing on the Verge of Getting It On, jossa miltei pääosassa on Hazelin kitara. Hazel oli myös yhtyeen merkittävä säveltäjä, joka laati kappaleita Clintonin kanssa (Hazel käytti säveltäjänä nimeä G. Cook ohjatakseen rojaltit äidilleen). Kun Parliament -nimi otettiin uudestaan käyttöön ilman s-kirjainta, Hazel oli mukana Parliamentin levyillä Up from the Down Stroke (1974) ja Chocolate City (1975). Vuoden 1975 jälkeen Hazelin yhteistyö Clintonin kanssa jäi useiksi vuosiksi vähemmälle, eikä hän ollut lainkaan mukana Funkadelicin kaupallisesti menestyneimmällä albumilla, One Nation Under A Groove. Ongelmien syyksi mainitaan usein, että Clintonin mielestä Hazel käytti liikaa rahoja huumeisiin ja oli siksi vähentänyt tämän palkkioita. Vuonna 1976 Funkadelic julkaisi kitaristin elämästä kertovan albumin, Hardcore Jolliesin. Eddie Hazel soitti soolokitaraa vain albumin ensimmäisellä kappaleella, Comin' Round The Mountainilla. Hazel työskenteli tämän jälkeen esimerkiksi kuuluisan Temptations-yhtyeen kanssa.

Vuonna 1977 Hazel levytti sooloalbumin, Games, Dames and Guitar Thangs. Tämä jäi Hazelin viimeiseksi elinaikanaan julkaistuksi levyksi. Levy ei ole niin merkittävä kappalemateriaalinsa puolesta, mutta sen avulla voi tutustua hyvin Hazelin kykyihin kitaristina. Hazel keikkaili George Clintonin yhtyeiden kanssa 1970- ja 1980-luvulla vielä melko aktiivisesti. Keikoilla esiintyi Eddien lisäksi myös nuori kitaristilupaus Michael Hampton, ja Hazel vetäytyi muutenkin pois valokeilasta, vaikka jatkoikin esiintymistä.

23. joulukuuta 1992, 42-vuotias Eddie Hazel kuoli sisäiseen verenvuotoon ja maksaongelmiin. Kappale "Maggot Brain" soitettiin hänen hautajaisissaan. Kuolemansa jälkeen julkaistiin vielä monia levyjä kuten uusi painos soololevystä Games, Dames and Guitar Thangs vuonna 2004, jossa oli nyt mukana lisämateriaalia. Vuonna 1994 julkaistiin neljä uutta raitaa sisältänyt EP, Jams from the Heart. Bill Laswell tuotti paljon Hazelin kuoleman jälkeen julkaistua materiaalia kuten levyn Axiom Funk: Funkcronomicon (1995). Myös basisti Bootsy Collins on ollut mukana työskentelemässä Hazelin postuumeilla julkaisuilla.

Eddie Hazel jäi historiaan funkin, etenkin funk rockin, keskeisimpiin kuuluvana kitaristina.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]