Dramaturgia

Wikipedia

Ohjattu sivulta Dramatisointi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Dramaturgia tarkoittaa materiaalin, yleensä tekstin muuttamista tai järjestämistä draamaksi tai esitykseksi. Useimmiten dramaturgiasta puhutaan teatterin yhteydessä, mutta voidaan puhua myös esimerkiksi elokuvan, konsertin tai muun tapahtuman dramaturgiasta. Kaikissa näissä tapauksissa dramaturgialla tarkoitetaan laajasti määriteltynä sitä, miten esityksen tai tapahtuman eri elementit järjestyvät ja rytmittyvät. Dramaturgian tekeminen vaatii materiaalin ymmärtämistä ja oman näkökulman löytämistä sekä esityksellisten ja draamallisten keinojen hallintaa ja tuntemusta.

Kun alkujaan muuta genreä, esimerkiksi runoutta tai proosaa oleva materiaali järjestetään draamaksi tai esitykseksi, puhutaan materiaalin dramatisoinnista. Usein esimerkiksi romaaneja dramatisoidaan elokuvakäsikirjoituksiksi tai näytelmiksi. Silti myös draamaksi kirjoitetun tekstin yhteydessä puhutaan usein dramatisoinnista, kun draamateksti tulkitaan esitykseksi.

Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelma kouluttaa opiskelijat sekä dramatisoimaan olemassa olevaa materiaalia että kirjoittamaan näytelmiä. Dramaturgi on kuitenkin perinteisesti ammattinimikkeenä tarkoittanut sitä, joka järjestää olemassa olevan materiaalin esitykseksi, vaikka koulutusohjelma kouluttaakin opiskelijansa myös näytelmäkirjailijan ja draaman kääntäjän tehtäviin.

Käytännössä usein esityksen dramaturgina voi teatterissa toimia myös ohjaaja. Dramaturgin ja ohjaajan toimialat ovatkin osin päällekkäisiä, ja monet alalle koulutetut toimivat molemmissa tehtävissä.

[muokkaa] Lähteet


Tämä teatteriin ja näyttelemiseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut