Dinosaurus Stereophonicus
| Dinosaurus Stereophonicus CMX |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | toukokuu–elokuu 2000 Inkfish studioilla | |
| Julkaistu | lokakuu 2000 | |
| Tuottaja(t) | Gabi Hakanen ja Rauli "Illusion Rake" Eskolin | |
| Tyylilaji | progressiivinen rock | |
| Kesto | 118:54 | |
| Levy-yhtiö | Herodes/EMI | |
| CMX:n muut julkaisut | ||
| Vainajala 1998 |
Dinosaurus Stereophonicus 2000 |
Isohaara 2002 |
Dinosaurus Stereophonicus on CMX-yhtyeen studioalbumi vuodelta 2000. Sitä äänitettiin toukokuusta elokuuhun 2000 ja se julkaistiin saman vuoden lokakuussa. Kaikki laulut on säveltänyt CMX ja sanoitukset on kirjoittanut A. W. Yrjänä.
Dinosaurus Stereophonicus on kaksoislevy. Se edustaa tyylillisesti progressiivista rockia, kuten yhtye ilmoitti jo ennen levyn nauhoituksia.[1]
Dinosaurus Stereophonicuksen kappaleella "Meidän syntimme" esiintyy kertosäkeessä vierailevana artistina sekakuoro Kampin Laulu.[2]
Yhtye on ilmaissut albumin olevan perinteisiltä progeartisteilta vaikutteita ottavaa musiikkia ilman varsinaista uutta kokeilua.[3]
Sisällysluettelo |
Kappaleet[muokkaa]
CD 1[muokkaa]
- "Kreetan härkä" – 4:58
- "Kansantalouden saavutusten näyttely" – 4:12
- "Ei koskaan" – 6:21
- "Iliman pielet" – 4:21
- "Ohjelmansiirtoketjun mittaustauko" – 2:24
- "Pelon enkeli" – 5:36
- "Loputtomasti samaa" – 5:43
- "Ilmestyskirjanpitäjä" – 1:57
- "Kylmänmarja" – 8:59
- "Baikonur" – 10:08
- "Negatiivinen alkusoitto" – 1:18
CD 2[muokkaa]
- "Jatkuu niinkuin sade" – 4:29
- "Tuonen lintu" – 5:29
- "Luuhamara" – 4:18
- "Tämän runon tahtoisin unohtaa" – 4:47
- "Kultaiset portaat" – 5:27
- "Meidän syntimme" – 4:52
- "Myrskyn ratsut" – 6:27
- "Karsikkopuu" – 5:33
- "Olkoon täysi sinun maljasi" – 10:00
- "Suurta yötä päin" – 3:40
- "Tähdet sylissään" – 7:55
Tekijät[muokkaa]
Yhtye[muokkaa]
- A. W. Yrjänä – basso ja laulu
- Tuomas Peippo – rummut
- Janne Halmkrona – kitarat
- Timo Rasio – kitarat
Vierailijat[muokkaa]
- Martti Salminen
- Ann Bell Fell
- Aki Eronen
- Risto Salmi
- Kampin Laulu
Viitteet[muokkaa]
- ↑ http://www.soundi.fi/arkisto/cds_1100_01.html
- ↑ http://www.cmx.fi/kysy/2005/5.php
- ↑ Kysy-palsta 29. joulukuuta 2005
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Tero Alanko: Dinosaurus Stereophonicus. Soundi 11/2000.
| Studioalbumit |
Kolmikärki (1990) | Veljeskunta (1991) | Aurinko (1992) | Aura (1994) | Rautakantele (1995) | Discopolis (1996) | Vainajala (1998) | Dinosaurus Stereophonicus (2000) | Isohaara (2002) | Aion (2003) | Pedot (2005) | Talvikuningas (2007) | Iäti (2010) | Seitsentahokas (2013) |
|---|---|
| Kokoelmat |
Cloaca Maxima (1997) | Cloaca Maxima II (2004) | Kaikki hedelmät (2008) | Kolmikärjen Veljeskunta (2012) |
| EP:t |
Johannes Kastaja (1987) | Raivo (1989) | Tanssitauti (1990) | Musiikin ystävälliset kasvot (1991) | Musiikin ystävälliset kasvot +5 (1998) | HC-EP (2008) | Auringon kultainen kaupunki (2011) |
| Muut |
CMX-DVD (2001) | Tuuliajolla-kiertue (2006) | Vapaus johtaa kansaa (2006) |
| Jäsenet |
A. W. Yrjänä (1985–) | Janne Halmkrona (1990–) | Timo Rasio (1991–) Entisiä: Pekka Kanniainen (1985−1997) Tuomas Peippo (1997–2012) |
Sivulta puuttuu