Darjeeling
Darjeeling (nepaliksi दार्जीलिङ्ग, bengaliksi দার্জিলিং) on kaupunki Intian Länsi-Bengalin osavaltiossa, Himalajan juurella noin 2 100 metrin korkeudessa. Vuonna 2001 siellä oli 107 530 asukasta.
Darjeeling tunnetaan teentuotantoalueena, sekä kapearaiteisesta rautatiestä, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Teetä kerätään neljä satoa vuodessa. Tee on lempeän makuista ja monet pitävät sitä maailman parhaana teelaatuna. [1] Rautatie on vuodelta 1881, se on monessa asiassa maailman ensimmäinen ja se on edelleen käytössä. [2]
Brittien siirtomaahaliinnon aikana Darjeeling kehittyi suotuisan ilmastonsa takia alueena, jonka viileyteen varakkaat ihmiset vetäytyivät kesällä, kun ilma tasangoilla kävi sietämättömän kuumaksi.
Darjeelingin suurimmat uskonnot ovat hindulaisuus ja buddhalaisuus. Islam ja kristityt muodostavat merkittävät vähemmistöt. [3] Väestöstä suuri osa on etniseltä taustaltaan nepalilaisia, brittihallinnon aikaisten siirtotyöläisten jälkeläisiä. Koulujen suurimmat kielet ovat englanti ja nepali, vaikka valtion virallista kieltä hindiä ja osavaltion kieltä bengalia opetetaan myös.
Lähteet [muokkaa]
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu