DP (pikakivääri)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
DP-27
Machine gun DP MON.jpg
Tyyppi kaasumäntätoiminen pikakivääri
Valmistaja Kovrovin asetehdas
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Valmistusvuodet 1928–1960-luku
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t) 7.62 × 54R
Aseen pituus 1 290 mm
Piipun pituus 605 mm
Paino (tyhjänä) 9,3 kg
Lipas lautasmallinen rumpulipas
Kapasiteetti 47 patruunaa
Ammuksen lähtönopeus 850 m/s
Tehokas kantama m
Tulinopeus (laukausta/min) 500–600 l/min

Degtjarjova Pehotnyi tai lyhennettynä DP (ven. Ручной пулемет Дегтярева, пехотный (ДП), Rutšnoi pulemjot Degtjarjova, pehotnyi (DP)) on Vasili Degtjarjovin suunnittelema pikakivääri, jonka suunnittelu aloitettiin vuonna 1921. Puna-armeija otti aseen palveluskäyttöön vuonna 1928.[1] Uudistettu versio DPM tuli tuotantoon 1945. Aseella voi ampua ainoastaan sarjatulta. Piipun jäähdyttämiseksi DP toimii avoimelta lukolta; lukko jää taakse, kun liipaisin vapautetaan. Aseen päällä oleva rumpulipas ei ole lialle herkkä.lähde?

Modernisoitu versio DPM otettiin valmistukseen 1943–44. Tätä valmistettiin myös Kiinassa nimellä Tyyppi 53. Lentokoneisiin tarkoitettiin DA. Sitä käytettiin Tupolev TB-3, Polikarpov R-5 ja Polikarpov Po-2 -koneissa, mutta ase jäi harvinaiseksi ja korvattiin pian ŠKASilla. Panssariajoneuvoissa käytettiin malleja DT (Дегтярёва танковый) ja DTM (modernisoitu). Vuonna 1946 otettiin käyttöön vyösyöttöinen, raskaammalla piipulla varustettu RP-46 (Ротный пулемет – komppanian konekivääri). Tätä valmistettiin myös Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset saivat asetta talvi- ja jatkosodan aikana sotasaaliiksi niin suuria määriä (noin 9 000 kpl), että se syrjäytti rintamakäytössä Lahti-Saloranta M/26 -pikakiväärin toimintavarmuutensa ansiosta. Ase säilyi puolustusvoimien käytössä 1990-luvulle asti.

Suomessa asetta nimitettiin Emmaksi 1930-luvun ”Emma”-iskelmän ja äänilevyä muistuttavan rumpulippaan (jonka kansi pyörii ammuttaessa) synnyttämän mielleyhtymän vuoksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Markku Palokangas: Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918 – 1988. Suomen Asehistoriallinen Seura, 1991. ISBN 951-25-0508-8.
  • Smith, Graham (toim.): Sotilaskäsiaseet. Jyväskylä, Helsinki : Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4750-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]