Corpse Bride
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Tim Burton Mike Johnson |
| Käsikirjoittaja | John August Pamela Pettler Caroline Thompson |
| Tuottaja | Allison Abbate Tim Burton |
| Säveltäjä | Danny Elfman |
| Pääosat | Johnny Depp Helena Bonham Carter Emily Watson Albert Finney Richard E. Grant Joanna Lumley |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Warner Brothers |
| Ensi-ilta | 2005 |
| Kesto | 76 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | $40 miljoonaa |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Corpse Bride (Tim Burton's Corpse Bride) on Tim Burtonin ohjaama stop motion -animaatioelokuva, joka ilmestyi vuonna 2005. Päähenkilöiden ääninä ovat Johnny Depp, Helena Bonham Carter sekä Emily Watson. Tapahtumat sijoittuvat viktoriaaniselle aikakaudelle 1800-luvun Englantiin.
Corpse Bride on Tim Burtonin toinen kokopitkä stop-motion animaatio, ja kuten ensimmäisessäkin, vuonna 1993 ilmestyneessä elokuvassa Painajainen ennen joulua, myös tässä elokuvan ulkoasu ja värisävyt ovat hyvin tummia.
Corpse Bridea tehtiin samoihin aikoihin Burtonin toisen vuonna 2005 ilmestyneen elokuvan Jali ja suklaatehdas kanssa.
Elokuva menestyi keskiverrosti elokuvateattereissa, mutta sai lähes kaikilta Suomenkin lehdiltä viisi tähteä.lähde?
Juoni [muokkaa]
| Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: tiivistys ja kielenhuoltoa |
Elokuva sijoittuu tuntemattomaan eurooppalaiseen kylään. Victor Van Dort (Johnny Depp) on uusrikkaiden kalakauppiaiden (Tracey Ullman ja Paul Whitehouse) 19-vuotias poika. Victoria Everglot (Emily Watson) puolestaan on vastenmielisten aristokraattien (Joanna Lumley ja Albert Finney) laiminlyöty tytär. Yläluokkalaisiksi halajavat Van Dortit ja köyhyydestä eroon pyrkivät Everglotit ovat päättäneet solmia perheiden välille liiton naittamalla Victorian ja Victorin toisilleen. Nuoret itse pelkäävät tulevansa avioliiton myötä onnettomiksi, mutta kun he tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa, he rakastuvat toisiinsa välittömästi. Kun ujo ja kömpelö Victor onnistuu sotkemaan hänen ja Victorian harjoitusvihkiäiset, hän pakenee metsään. Metsässä hän harjoittelee hankaliksi osoittautuneita vihkivaloja ja asettaa sormuksen sen päätteeksi maasta sojottavaan puunjuureen.
”Juuri” on kuitenkin tosiasiassa erään murhatun naisen sormi. Riekaleiseen hääpukuun sonnustautunut nainen (Helena Bonham Carter) nousee haudastaan uskoen olevansa nyt Victorin laillisesti vihitty vaimo. Kauhistunut Victor pakenee, mutta kuollut tyttö saa hänet kiinni ja siirtää hänet Kuolleiden maahan. Elämä manalassa on kuitenkin yllättävän eloisaa, ja Victor saakin melko pian tietää, että hänen uuden morsiamensa nimi on Emily. Emily murhattiin aikoinaan metsässä hänen odottaessa siellä sulhastaan yksin valtavien myötäjäistensä kera. Sillä välin Victorian vanhemmat saavat kuulla, että Victor on nähty toisen naisen kanssa, mikä saa heidät epäluuloisiksi.
Manalassa Emily antaa Victorille häälahjaksi tämän vuosia sitten kuolleen koiran. Victor itse tahtoo kuitenkin vain päästä takaisin Victorian luo. Hän suostuttelee Elder Gutknechtin (Michael Gough), manalan ystävällisen valtiaan, lähettämään hänet ja Emilyn väliaikaisesti Elävien maahan teeskennellen haluavansa esitellä Emilyn vanhemmilleen. Kotona Victor lähtee tapaamaan Victoriaa ja tunnustaa tälle rakkautensa. Onnellinen Victoria myöntää tuntevansa samoin. Sillä välin Emily, joka on lähtenyt kärsimättömänä etsimään Victoria, saapuu Victorian huoneeseen ja näkee parin yhdessä. Tuntien itsensä petetyksi Emily raahaa Victorin takaisin Kuolleiden maahan taikasanan (”Ruutuhyppely!”) avulla. Manalassa Emily syyttää Victoria valehtelusta ja nimittää Victoriaa ”toiseksi naiseksi”.
Victoria kertoo vanhemmilleen, että eräs kuollut nainen on pakottanut Victorin naimisiin kanssaan, mutta Everglotit uskovat Victorian menettäneen järkensä. He lukitsevat tyttärensä tämän huoneeseen. Victoria onnistuu pakenemaan, ja hän juoksee tunteettoman pastori Galswellsin (Christopher Lee) pakeille. Victorian tarina ruumismorsiamesta kuitenkin iljettää pastoria, joka palauttaa tytön takaisin vanhemmilleen. Koska Victoria ei kyetä enää tavoittamaan, Everglotit päättävät naittaa Victorian varakkaalta vaikuttavalle lordi Barkis Bitternille (Richard E. Grant), joka on saapunut kaupunkiin vasta hiljattain. Victoria yrittää vastustella, mutta hänen vanhempansa ovat järkähtämättömiä.
Tällä välin Victorin petoksen masentama Emily alkaa pikkuhiljaa tajuta, että Victor ja Victoria kuuluvat toisilleen, vaikka hänen ystävänsä mato (Enn Reitel) ja mustaleski (Jane Horrocks) yrittävät väittää toisin. Victor pyytää Emilyltä anteeksi valheitaan, ja he tekevät sovinnon.
Pian sen jälkeen Victorin vastamenehtynyt ajuri (Paul Whiteman) saapuu manalaan ja kertoo Victorille, että Victoria aikoo naida lordi Barkisin. Victor tuntee itsensä petetyksi. Elder Gutknecht toteaa, etteivät Emily ja Victor ole laillisesti naimisissa, koska Victor on yhä elävä mutta Emily ei. Menetettyään Victorian lopullisesti Victor päättää tappaa itsensä ja ryhtyä Emilyn lailliseksi aviomieheksi. Vainajat lähtevät ”yläkertaan” Elävien maahan vihkiäkseen Victorin ja Emilyn avioliittoon kylän kirkossa. Elävät säikähtävät vainajia ensin suunnattomasti, mutta heidän pelkonsa kaikkoaa pian heidän tunnistaessaan vainajien joukossa kuolleita rakkaitaan.
Sillä välin lordi Barkis saa suureksi suuttumuksekseen tietää, että Victoria on tosiasiassa rahaton ja ettei tytön vanhemmilla ole antaa Barkisille myötäjäiseksi pennin pyörylää. Victoria syöksyy ulos talosta ja alkaa kävellä väkijoukon perässä kohti kirkkoa. Kirkossa hän näkee Victorin, joka on juuri ottamassa kulauksen sydämen pysäyttävää myrkkyä. Emily huomaa Victorian ja pysäyttää Victorin, sillä hän tietää, ettei hänen tulee asettua Victorin ja Victorian onnen tielle. Victor ja Victoria astuvat toistensa luo riemuissaan, mutta lordi Barkis keskeyttää heidät muistuttaen, että Victoria on kaikesta huolimatta yhä hänen vaimonsa. Barkis ilmoittaa haluavansa Victorian myötäjäiset itselleen, tuli mitä tuli. Emily tunnistaa lordi Barkisin entiseksi sulhasekseen, joka murhasi hänet päästäkseen käsiksi hänen myötäjäisiinsä. Hän tajuaa myös, että mies suunnitteli Victorialle samaa kohtaloa. Lordi Barkis yrittää lähteä kirkosta Victoria panttivankinaan, mutta Victor vaatii Barkisia päästämään hänen rakkaansa. Lordi Barkisin ja Victorin välille syntyy taistelu, jonka aikana Barkis sieppaa yhdeltä vainajalta miekan, kun taas Victor joutuu tyytymään kokin hänelle heittämään haarukkaan. Lopulta lordi Barkis riisuu Victorin aseista ja tyrkkää tämän maahan. Hän valmistautuu lävistämään Victorin miekallaan, kun Emily ryntää yllättäen heidän väliinsä ja asettuu Victorin kilveksi. (Lordi Barkisin miekka ei satuta Emilyä, sillä hän on jo valmiiksi kuollut.) Lordi Barkis irrottaa yllättyneenä otteensa miekasta, niin että Emily saa tilaisuuden tarttua siihen ja kääntää sen kohti Barkista. Emily käskee Barkista lähtemään välittömästi tiehensä. Lordi Barkis suostuu, mutta nostaa sitä ennen ivaten Emilylle maljan. Barkisin tietämättä malja kuitenkin sisältää Victorille tarkoitettua myrkkyä. Kuolleet eivät saa koskea eläviin, mutta koska Barkis tappaa itsensä vahingossa juomalla Victorin myrkyn, vainajat lähtevät häntä kohti kolkosti nauraen. He raahaavat ”uuden tulokkaan” Kuolleiden maahan ilmeisesti rangaistakseen tätä tämän teoista.
Koska Emily on viimein päässyt riivaajastaan eroon, hän antaa Victorin perua hänelle vannomansa vihkivalan. Sitten hän antaa hääkimppunsa Victorialle, kävelee ulos kirkon pihalle ja muuttuu parveksi perhosia. Perhoset lentävät kohti kuuta ilmeisestikin asettuakseen ikuiseen lepoon. Victor ja Victoria jäävät katselemaan perhosia kirkon portaille.
Ääniluettelo [muokkaa]
| Johnny Depp | ... Victor Van Dort |
| Helena Bonham Carter | ... Corpse Bride (Emily) |
| Emily Watson | ... Victoria Everglot |
| Tracey Ullman | ... Nell Van Dort, Hildegarde |
| Paul Whitehouse | ... William Van Dort, Mayhew, päätarjoilija Paul |
| Joanna Lumley | ... Maudeline Everglot |
| Albert Finney | ... Finis Everglot |
| Richard E. Grant | ... Barkis Bittern |
| Christopher Lee | ... pastori Galswells |
| Michael Gough | ... Elder Gutknecht |
| Jane Horrocks | ... mustaleski, rouva Plum |
| Enn Reitel | ... mato, town crier |
| Deep Roy | ... kenraali Bonesapart |
| Danny Elfman | ... Bonejangles |
| Stephen Ballantyne | ... Emil |
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Ilja Rautsi: Corpse Bride. Elitisti.net 25.10.2005.
- JP Jokinen: Painajaisesta satuun. Film-o-holic.com 4.11.2005.
Sivulta puuttuu