Cem Karaca
Muhtar Cem Karaca (5. huhtikuuta 1945 Istanbul – 8. helmikuuta 2004 Istanbul) oli turkkilainen laulaja ja säveltäjä. Häntä pidetään yhtenä varhaisen Turkki-rockin tärkeimmistä hahmoista.[1]
Cem Karaca syntyi Mehmet Karacan ja armenialaistaustaisen Toto Karacan näyttelijäperheeseen. Pojasta piti myös tulla näyttelijä, mutta tämän kiinnostuttua rock and rollista isä pani hänet Istanbulin amerikkalaiseen lukioon, jossa hänestä oli tarkoitus kouluttaa tuleva diplomaatti.[1]
Karaca lauloi vuodesta 1963 lähtien useassa coverbändissä. Vuosina 1965–1967 hän palveli armeijassa tutustuen ensimmäistä kertaa Turkin maaseutuväestön elämään ja turkkilaiseen kansanmusiikkiin. Palattuaan armeijasta Karaca osallistui Apaşlar-yhtyeen kanssa Altın Mikrofon -musiikkikilpailuun. Hän pyrki löytämään turkkilaisen rocktyylin ottamalla vaikutteita kansanmusiikista ja psykedeellisestä rockista. Karaca teki musiikkia myös Länsi-Saksassa ja kiinnostui vuodesta 1968 lähtien vasemmistolaisista ajatuksista.[1]
Vuonna 1970 Karaca perusti basisti Seyhan Karabayn kanssa uuden yhtyeen Kardaşlar, jonka kanssa hän ryhtyi tekemään poliittista turkkilaistyylistä rockia. Vuonna 1972 levy-yhtiö houkutteli hänet Moğollarin laulajaksi, mikä korosti kansanmusiikin vaikutteita. Vuonna 1974 Karaca perusti oman Dervişan-yhtyeen, joka oli lähempänä progressiivista rockia. Samaan aikaan laulujen sanoitukset ja laulajan imago muuttuivat entistä radikaaleimmiksi.[1]
Karacan ensimmäiset albumit olivat levy-yhtiöiden tekemiä singlekokoelmia. Ensimmäinen erityisesti albumiksi äänitetty levy oli vuonna 1977 ilmestynyt Yoksulluk Kader Olamaz (”Köyhyys ei voi olla kohtalo”). Nâzım Hikmetin ja muiden radikaalirunoilijoiden teksteihin perustuvat laulut muodostivat eräänlaisen läpileikkauksen turkkilaisen yhteiskunnan kipupisteistä.[1]
Vuonna 1977 Karacan teki Dervişanin kanssa myös singlen 1 Mayıs (”Vappu”), joka on hänen voimakkain poliittinen kannanottonsa. Se viittaa samana vuonna Istanbulin Taksim-aukiolla verilölyyn päättyneeseen vappumielenosoitukseen. Vallankumoukselliseksi julistautunut yhtye joutui hyökkäysten kohteeksi ja alkoi saada tappouhkauksia, ja se hajosi saman vuoden lopulla.[1]
Vuonna 1978 Karaca muodosti jälleen uuden yhtyeen nimeltä Edirdahan, joka teki samana vuonna vain yhden albumin. Sen köyhästä tytöstä kertova 18-minuuttinen nimikappale Safinaz oli turkkilaisessa musiikissa ennenkuulematon ”sosialistinen rockooppera”.[1]
Valtion viholliseksi nimetty Karaca siirtyi vuonna 1979 Länsi-Saksaan, teki Euroopan-kiertueen ja esiintyi poliittisten pakolaisten keulakuvana. Maaliskuussa 1980 turkkilainen sotilastuomioistuin antoi hänestä pidätysmääräyksen, jossa syyksi mainittiin 1 Mayıs -lauluun liittyvä maanpetos. Syyskuun sotilasvallankaappauksen jälkeen Karaca määrättiin palaamaan kotimaahansa, ja kun hän ei määräystä noudattanut, häneltä riistettiin Turkin kansalaisuus.[1]
Karaca jatkoi levyttämistä Saksassa ja teki muun muassa saksankielisen albumin vuonna 1984. Pääministeri Turgut Özal armahti hänet vuonna 1987. Karacan paluu Turkkiin herätti pahaa verta entisissä taistelutovereissa, mutta maanpaon aikana hän oli ehtinyt vieraantua politiikasta. Myöhemmissä albumeissa hänen teemojaan olivat muun muassa turkkilainen identiteetti ja uskonto.[1]
Karaca työskenteli aktiivisesti koko 1990-luvun ajan ja aloitti vuonna 2001 yhteistyön Barış Mançon entisen taustayhtyeen Kurtalan Ekspresin kanssa. Hän kuoli sydämen vajaatoimintaan fanien rakastamana turkkilaisen rockin setähahmona.[1]