Carmen Kass

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carmen Kass.

Carmen Kass (s. 14. syyskuuta 1978 Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto) on virolainen huippumalli. Hän syntyi Tallinnassa ja kasvoi Paidessa, Järvamaalla. Hänen mallinuransa alkoi, kun italialainen muotiagentti huomasi hänet tallinnalaisen Kaubamaja -tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Kass lähtikin Milanoon mallintöiden perässä, edustaen pientä Baltic Models -muotitoimistoa. Milanossa ei kuitenkaan hänelle tullut merkittävää menestystä, joten hän lähti 18-vuotiaana Pariisiin, jossa tie menestykseen vihdoin aukesi.

Hän on Pariisiin muuton jälkeen poseerannut lukuisten lehtien kansikuvissa, muun muassa ranskalaisessa ja yhdysvaltalaisessa Voguessa ja Ellessä. Kass on myös esiintynyt catwalkeilla Chanelin, Dolce & Gabbanan, Ralph Laurenin ja useiden muiden, lähes kaikkien tärkeimpien ja suurimpien muotitalojen luomuksissa, ja lukemattomien mainoskampanjoiden kasvona.

Huhtikuussa 2004 Kass liittyi virolaiseen Res Publica -puolueeseen, ja pyrki sen listoilta Euroopan parlamenttiin sen jälkeen, kun hänen kotimaansa Viro oli liittynyt Euroopan unioniin toukokuussa 2004. Hän keräsi noin 2000 ääntä, mikä ei ollut riittävä määrä, jotta hän olisi päässyt parlamenttiin.

Vuonna 2004 Kass myös näytteli virolaisessa elokuvassa Täna öösel me ei maga (Tänä yönä emme nuku), jossa yhtenä vastanäyttelijänään näytteli Peter Franzén.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carmen Kass.