Brasiliankultatikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brasiliankultatikka
Colaptes campestris-2.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Tikkalinnut Piciformes
Heimo: Tikat Picidae
Suku: Kultatikat Colaptes
Laji: campestris
Kaksiosainen nimi
Colaptes campestris
Vieillot, 1818
Levinneisyyskartta
Brasiliankultatikan levinneisyys
Brasiliankultatikan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Brasiliankultatikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Brasiliankultatikka Commonsissa

Brasiliankultatikka (Colaptes campestris) on Etelä-Amerikassa elävä suuri tikkalaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. c. campestroides.

Brasiliankultatikan ruumiinpituus on 28-31 senttiä.[2] Paino on noin 150 grammaa, ja siipien pituus 15,5 senttiä.[3] Lajin erottaa parhaiten ruumiin kuvioinnista sekä pään ja kaulan väristä. Brasiliankultatikan päälaki ja niska ovat mustat. Pään sivut, kaula ja rinnan yläosat ovat kullankeltaiset. Selkä on tummanruskea, ja siinä kulkee ohuita vaaleanruskeita ja valkoisia juovia. Tummien raitojen ja täplien kirjoma vatsa ja takapuoli ovat valkoiset. Jalat ovat vihertävänharmaat tai hivenen pinkinväriset. Silmien väri vaihtelee kastanjanruskeasta punaruskeaan. Sukupuolet eroavat siinä, että koirailla on punainen läikkä nokan tyven kohdalla. Nokka on suippo ja pitkähkö.[2] Brasiliankultatikasta tunnetaan kaksi alalajia. Ne eroavat toisistaan kurkin värityksen perusteella. C. c. campestris-alalajin kurkku on keltainen, C. c. campestroides-alalajilla musta. [3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia tavataan yksinomaan Etelä-Amerikassa. Campestris-alalajin levinneisyys kattaa Etelä-Surinamen, Brasilian itäosat ja pohjoiset keskiosat, Bolivian itä- ja pohjoisosat sekä Keski-Paraguayn. C. c. campestroides elää etelämpänä Keski- ja Etelä-Paraguayssa, Kaakkois-Brasiliassa, Uruguayssa sekä Argentiinan koillis- ja itäosissa.[2]

Elinympäristöä ovat pääosin avoimet ympäristöt, kuten savannit, ruohoarot, viljelymaat ja pensaikot. Sitä voi nähdä myös metsänreunoilla, hakkuuaukeilla, tienreunoilla tai ylilaidunnetuilla alueilla.[2] Laji ei ole uhanalainen, vaan sen on arveltu jopa runsastuneen ja laajentaneen levinneisyyttään tienrakennuksen ja hakkuiden ansiosta, jotka ovat luoneet brasiliankultatikalle uusia elinympäristöjä.[4]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasiliankultatikka etsii ruokansa pääosin maasta.[5] Se liikkuu usein pieninä parvina, joissa on joskus myös viherkultatikkoja. Laji on erikoistunut syömään muurahaisia. Sen ruokailutavat eroavat selvästi muista kultatikoista. Brasiliankultatikka hyppii epätasaisessa maastossa tai nurmen pinnalla ja napsii maassa liikkuvat muurahaiset nokkaansa.[6] Se etsii saaliinsa yleensä kaatuneista puista, kivien seasta tai teiltä. Joskus se ruokailee myös yksittäisissä puissa, kaktuksissa tai aidanpylväissä.[2] Parvet kerääntyvät usein äskettäin palneille alueille ruokailemaan.[6] Parvia tapaa usein myös muurahaiskekojen ympärillä. Erään yksilön mahasta on löydettiin yli 2000 muurahaista. Brasiliankultatikka syö myös paljon termiittejä ja toisinaan myös heinäsirkkoja, linnunpoikasia ja hedelmiä.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäkolostaan kurkistava brasiliankultatikka

Brasiliankultatikkojen pesintäaika on Surinamessa tammi-huhtikuussa, Argentiinassa elo-marraskuussa. Jos pesintäalueella on puita, ne tekevät pesänsä kovertavatsinne, jos ei pesä voidaan tehdä mutatörmälle. Pesäpaikaksi voi kelvata myös puhelinpylväs, kuollut kanto tai termiittipesä.[2] Pesäpaikkojen puutteen takia tikkaparit saattavat pesiä aivan lähekkäin.[6] Naaras munii pesäonkaloon 4-5 munaa, joita molemmat puolisot hautovat.[2] Haudonta-aika kestää noin 16 päivää. Poikasten kuoriuduttua vanhemmat poistavat yleensä munankuoret pesästä muutaman päivän kuluessa. Vanhemmat antavat ruuan kerjääville poikasilleen oksentamalla. Ensimmäisten 20 päivän aikana ruokinta tehdään aina pesän sisällä, myöhemmin myös pesän suulla. Koiraan ruokintavastuu poikasista ja pesän puhtaanapidosta on tavallisesti suurempi kuin naaraalla.[5] Välillä myös pesimättömät tikat auttavat pesiviä lintuja poikasten ruokkimisessa. Pesinnän jälkeen brasiliankultatikkaperhe liikkuu yleensä jonkin aikaa yhdessä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Colaptes campestris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 9.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Campo flicker - Colaptes campestris - Information - ARKive 2098. Wildscreen. Viitattu 10.11. 2010.
  3. a b Dias, Raphael Igor, and Regina Helena Macedo: Identification - Campo Flicker (Colaptes campestris) - Neotropical Birds Neotropical Birds - Cornel lab of Ornithology. Viitattu 10.11. 2010.
  4. Campo Flicker (Colaptes campestris) - BirdLife species factsheet 2009. BirdLife International. Viitattu 10.11. 2010.
  5. a b Dias, Raphael Igor, and Regina Helena Macedo: Life History - Campo Flicker (Colaptes campestris) - Neotropical Birds Neotropical Birds - Cornel lab of Ornithology. Viitattu 10.11. 2010.
  6. a b c d Perrins, Christopher M.: Otavan lintutieto - Maailman linnut, s. 220. Otava, 1992. ISBN 951-1-12001-8.