Aulus Plautius
Aulus Plautius oli antiikin roomalainen sotapäällikkö ja poliitikko, joka johti vuonna 43 alkanutta Britannian roomalaisvalloitusta ja toimi Britannian ensimmäisenä roomalaisena kuvernöörinä vuosina 43–47.
Plautius lienee syntynyt aikaisintaan vuoden 10 eaa. aikoihin. Hänen sukunsa asui Trebula Suffenasin kaupungissa lähellä Tiburia (nyk. Tivoli). Hänen isänsä Aulus Plautius toimi konsulina vuonna 1 eaa., hänen lankonsa Publius Petronius vuonna 19 ja hänen veljensä Quintus Plautius vuonna 36. Plautius itse oli konsulina vuonna 29. Tämän ohella hänen vaiheistaan ennen Britannian valloitusta ei tiedetä muuta kuin että hän osallistui 20-luvulla orjakapinan kukistamiseen Apuliassa ja että hän toimi vuonna 41 keisariksi tulleen Claudiuksen valtakauden alussa Pannonian kuvernöörinä. Plautiuksen suvulla oli pitkään ollut läheiset yhteydet Claudiusten sukuun, ja hän oli Claudiuksen ensimmäisen vaimon Plautia Urgulanillan serkku.[1]
Määrätessään vuonna 43 hyökkäyksen Britanniaan Claudius valitsi Plautiuksen komentamaan operaatiota. Plautius teki maihinnousun saarelle mukanaan neljä legioonaa – yksi Pannoniasta ja kolme muuta Reinin armeijasta – sekä noin 20 000 miestä apujoukkoja.[1][2] Edetessään rannikolta sisämaahan nykyisen Kentin alueelle hän kohtasi britannien vastarinnan, mutta löi nämä taistelussa ylittäessään Medwayjokea. Britannien tärkeä päällikkö Togodumnus kuoli pian tämän jälkeen, jolloin vastarintaa jäi johtamaan hänen veljensä Caratacus. Ylitettyään Thamesin Plautius kutsui keisari Claudiuksen mukaan sotaretkelle.[1] Yhdentoista heimon päälliköt sekä Caratacuksen päälinnoitus Camulodunum (nyk. Colchester) antautuivat keisarille. Claudius nimitti Plautiuksen Britannian kuvernööriksi, ja Plautius johti uuden provinssin perustamista.[1][2]
Plautius oli Britanniassa vuoteen 47, ja sai valloitettua saaren kaakkoisosan suunnilleen myöhemmän Fosse Wayn tasalle asti. Palattuaan Roomaan hänelle järjestettiin ovatio eli triumfia pienempi juhlakulkue, tiettävästi viimeisenä keisariperheeseen kuulumattomana henkilönä Rooman historiassa.[1][2] Hänen seuraajakseen Britanniaan nimitettiin Ostorius Scapula, joka jatkoi sotaa Walesiin siirtynyttä Caratacusta vastaan. Viimeinen maininta Plautiuksesta on vuodelta 57, jolloin hänen vaimoaan Pomponia Graecinaa syytettiin Tacituksen Keisarillisen Rooman historian mukaan vieraan uskonnon harjoittamisesta, mutta Plautius järjesti itse oikeudenkäynnin ja totesi vaimonsa syyttömäksi. Tämän vuoksi Plautiusta ja hänen vaimoaan on myöhemmin väitetty kristityiksi, mutta siitä ei ole suoria todisteita. Plautius lienee kuollut joskus keisari Neron valtakaudella.[1]
Britannian myöhempi kuvernööri Publius Petronius Turpilianus oli Plautiuksen sisarenpoika ja Neron aikana teloitettu senaattori Plautius Lateranus veljenpoika.[1]