Attalos I

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Attalos I
Attalos-I.jpg
Pergamonin hallitsija
241 eaa.197 eaa.
Edeltäjä Eumenes I
Seuraaja Eumenes II
Tiedot
Syntynyt 269 eaa.
Pergamon
Kuollut 197 eaa.
Pergamon

Attalos I Soter (269 eaa.197 eaa.)[1] oli nykyisessä Turkissa sijainneen kaupunkivaltio Pergamonin hallitsija vuosina 241 eaa.197 eaa. Attaloksen isän serkku Eumenes I adoptoi hänet ja teki hänestä perillisensä.[2] Attalos oli ensimmäinen attalidien hallitsijasuvun jäsen, joka julistautui kuninkaaksi.[3] Hänen vanhempansa olivat Attalos ja seleukidiprinsessa Antiokhis.

Attalos saavutti tärkeän voiton galatialaisista, jotka olivat tunkeutuneet Traakiasta Vähään-Aasiaan. Galatialaiset olivat ryövänneet Vähää-Aasiaa vuosia, ilman että kukaan olisi pystynyt pysäyttämään heitä. Voittonsa ansiosta Attalos sai lisänimen Soter, joka tarkoittaa "pelastajaa". Voittonsa jälkeen hän julistautui myös kuninkaaksi.

Attalos oli rohkea ja kyvykäs kenraali sekä Rooman valtakunnan uskollinen liittolainen. Hän oli tärkeässä osassa ensimmäisessä ja toisessa makedonialaissodassa Filippos V:ä vastaan. Hän teki laivastonsa kanssa useita sotaretkiä Makedonian alaisille alueille Aigeianmerellä. Ensimmäisen makedonialaissodan aikana Attalos valtasi Aiginan saaren Pergamonille. Toisen sodan aikana Andros joutui Pergamonin valtaan. Attalos oli joutua Filippoksen vangiksi kahdesti, mutta pääsi hädin tuskin pakenemaan.

Attalos kuoli toisen makedonialaissodan loppupuolella 72-vuotiaana saatuaan muutama kuukautta aikaisemmin sydäninfarktin. Attaloksen jälkeen kuninkaaksi tuli hänen poikansa Eumenes II.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attaloksen nuoruudesta tiedetään hyvin vähän. Historioitsija Strabon kertoo, että hänen isänsä oli myös nimeltään Attalos ja että hänen äitinsä nimi oli Antiokhis.[4] Nykyään uskotaan, että Attaloksen isä oli attalidien hallitsijasuvun perustajan Filetairoksen veljenpoika. Strabonin mukaan Attaloksen isä olisi ollut Filetairoksen veli, mutta nykyään arvellaan, että Strabon on hypännyt yhden sukupolven yli. Filetairoksen seuraaja Eumenes I oli Filetairoksen toisen veljen poika, siis vanhemman Attaloksen serkku. Vanhempi Attalos voitti Olympiassa hevoskilpailun, ja hänen kunniakseen pystytettiin Pergamonissa patsas. Isä kuoli Attaloksen ollessa vasta lapsi, joskus ennen vuotta 241 eaa., minkä jälkeen Eumenes I adoptoi nuoren sukulaisensa.

Attaloksen äiti Antiokhis oli luultavasti sukua seleukidien hallitsijasuvulle (hän oli ehkä Seleukos I:n lapsenlapsi). Hänen avioliittonsa Attaloksen isän kanssa oli varmasti Filetairoksen järjestämä. On oletettu, että lapseton Filetairos olisi suunnitellut Attaloksen isästä seuraajaansa. Filetairos valitsi kuitenkin seuraajakseen veljenpoikansa Eumeneen, koska Attalos oli vielä liian nuori hallitsijaksi.

Galatialaisten kukistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoleva galli. Roomalainen kopio kreikkalaisesta veistoksesta.

Pausaniaksen mukaan Attaloksen suurin saavutus oli galatialaisten (Γαλάται) kukistaminen.[5] Galatialaiset olivat kelttejä, jotka olivat hyökänneet Vähään-Aasiaan 300-luvun lopulla. He valtasivat Anatolian keskiosan, jota alettiin kutsua Galatiaksi uusien tulokkaiden mukaan. Kreikkalaiset ja roomalaiset yhdistivät galatialaiset Galliassa asuneisiin galleihin. Eumenes I:n aikana Pergamon joutui maksamaan galatialaisille pakkoveroa, mutta Attalos lopetti veron maksamisen.[6] Tämän takia galatialaiset hyökkäsivät Pergamonia vastaan, mutta Attalos kukisti heidän joukkonsa jossain Kaikosjoen yläjuoksulla käydyssä taistelussa.[7] Voittonsa jälkeen Attalos otti itselleen lisänimen "Pelastaja" (Soter) ja julisti itsensä kuninkaaksi. Galatialaisten kukistaminen loi hänelle legendaarisen maineen Kreikan puolustajana barbaareja vastaan. Myöhemmin syntyi jopa tarina siitä, kuinka eräs oraakkeli oli ennustanut tapahtuneen jo sukupolvea aikaisemmin.[8] Voittonsa kunniaksi Attalos rakennutti Pergamonin akropolille votiivimonumentin, johon kuului tunnettu kuolevaa gallia esittävä patsas. Siitä on säilynyt roomalainen kopio.

Valloitukset Vähässä-Aasiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attaloksen hallituskauden aikana lyöty kolikko, jossa Attaloksen sedän Filetairoksen kuva. Takapuolella istuvan Athenen kuva.

Muutama vuosi Kaikoksen taistelun jälkeen galatialaiset hyökkäsivät jälleen Pergamoniin. Tällä kertaa heidän liittolaisenaan oli Antiokhos Hieraks, Persian kuninkaan Seleukos II:n nuorempi veli ja seleukidien Vähän-Aasian alueiden hallitsija. Attalos kukisti galatialaiset ja Antiokhoksen ensin Afrodisionin taistelussa ja myöhemmin toisessa taistelussa, joka käytiin jossain idempänä. Tämän jälkeen Attaloksen joukot kukistivat Antiokhoksen vielä Hellespontoksen Fryygiassa käydyssä taistelussa. Antiokhos oli ehkä paennut appensa, Bithynian kuninkaan Ziaelaan luokse. Attalos voitti Antiokhoksen myös Sardiksen lähellä vuoden 228 eaa. keväällä. Ratkaiseva taistelu käytiin Maiandros-jokeen laskevan Harpasos-joen rannalla Etelä-Kaariassa.[9]

Voittojensa ansiosta Attalos sai valtaansa kaikki seleukidien omistamat alueet Vähässä-Aasiassa Taurusvuorien pohjoispuolella.[10] Seleukidien uusi kuningas Seleukos III yritti monta kertaa vallata takaisin menetetyt alueet, mutta Attalos sai kuitenkin pidettyä alueet hallussaan.[11] Vuonna 223 eaa. Seleukos ylitti itse Taurusvuoret armeijansa kanssa, mutta joutui heti salamurhan kohteeksi.[10]Seleukoksen sotapäällikkö Aksaios otti armeijan johtoonsa, ja hänelle tarjottiin kuninkuutta, mutta hän kieltäytyi. Siksi Seleukoksen seuraajaksi tuli hänen pikkuveljensä Antiokhos III. Antiokhos nimitti Aksaioksen Vähän-Aasian maaherraksi, ja tämä valtasikin pian takaisin Attalokselle menetetyt alueet. Polybioksen mukaan Aksaios oli pian sulkenut Attaloksen "Pergamonin muurien taakse". Jonkin ajan kuluttua Aksaios julisti itsensä kuninkaaksi ja kapinoi Antiokhosta vastaan.[10]

Muutaman rauhallisen vuoden jälkeen Attalos sai vallattua takaisin osan menettämistään alueista vuonna 218 eaa., kun Aksaios oli sotimassa Selgessä Taurusvuorten eteläpuolella.[12] Attaloksen apuna oli myös traakialaisia kelttejä. Aksaios palasi kuitenkin vuonna 217 eaa. jatkamaan sotaa Attalosta vastaan.

Vuonna 216 eaa. Antiokhos teki liiton Attaloksen kanssa Aksaiosta vastaan. Antiokhos johti armeijansa Tarsusvuorien yli[13] ja piiritti Sardista, jonne Aksaios pakeni. Sardis vallattiin vuonna 214 eaa., mutta kaupungin linna jäi valtaamatta.[14] Juonen ansiosta Aksaios saatiin vangittua, ja hänet määrättiin heti teloitettavaksi.[15] Vuoteen 213 eaa. mennessä Antiokhos oli saanut vallattua takaisin kaikki Vähässä-Aasiassa menettämänsä alueet.

Ensimmäinen makedonialaissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamonin sijainti.

Kärsittyään idässä tappion Attalos suuntasi katseensa länteen. Kreikassa Pergamonin vallan kasvun suurin este oli Makedonian kuningas Filippos V. Ehkä tämän takia Attalos oli liittoutunut Filipposta vastustavan Aitolian liiton kanssa joskus ennen vuotta 219 eaa. Aitolian liittoon kuului useita kaupunkivaltioita Kreikan keskiosassa sijaitsevassa Aitoliassa. Attalos kustansi erään aitolialaisen linnoituksen Kalydoniassa, Achelous-joen suulla sijainneessa Elaeuksessa.[16]

Vuonna 215 eaa. Filippos solmi vuorostaan liiton Karthagon sotapäällikön Hannibalin kanssa. Tämä taas aiheutti huolta Roomassa, joka juuri oli käymässä toista puunilaissotaa Karthagoa vastaan.[17] Vastapainoksi Rooma liittoutui aitolialaisten kanssa vuonna 211 eaa. Roomalaiset ottivat mukaan myös joitakin aitolialaisten liittolaisia, ja Attalos oli yksi näistä.[18] Tämän jälkeen Attalos valittiin yhdeksi Aitolian liiton strategokseksi eli sotapäälliköksi.[19] Attaloksen joukkoja oli luultavasti mukana valloittamassa Aiginan saarta vuonna 210 eaa.,[20] ja Attalos käytti myöhemmin Aiginaa tukikohtanaan Kreikassa.[21]

Vuoden 209 eaa. keväällä Filippos marssi Kreikkaan ja kukisti Pyrrhiaan johtamat aitolialaiset kahdesti Lamian lähellä.[22] Attalos matkusti itse Kreikkaan heinäkuussa,[23] ja sinne saapui myös prokonsuli Publius Sulpicius Galba.[24] Vuoden 208 eaa. kesällä Attalos ja Sulpicius yrittivät vallata Lemnoksen saaren, joka kuului Makedonialle. Pergamonilla oli 35 ja Roomalla 25 laivaa, mutta valtaus epäonnistui. Laivasto onnistui kuitenkin valtaamaan Peparethoksen (Skopelos) saaren.[25]

Attalos ja Sulpicius ottivat tämän jälkeen osaa aitolialaisten Herakleiassa pidettyyn kokoukseen, jossa roomalaiset saivat aitolialaiset jatkamaan sotatoimiaan Filipposta vastaan. Liittolaiset valtasivat ja ryöstivät Oreuksen Euboiassa ja Lokriksen pääkaupungin Opuksen.[26] Sulpicius palasi Oreukseen, jonka saalis oli luvattu hänelle. Attalos puolestaan jäi Opukseen, mutta Filippos teki yllätyshyökkäyksen Attaloksen joukkoja vastaan, ja hän joutui pakenemaan laivastonsa kanssa.[27]

Attaloksen oli tämän jälkeen pakko palata Vähään-Aasiaan. Hän oli saanut kuulla, että Bithynian kuningas Prusias I, joka oli avioliiton kautta sukua Filippoksen kanssa, aikoi hyökätä Pergamonia vastaan. Attalos kiirehti joukkoineen kotiin. Pian myös Rooman joukot lähtivät Kreikasta, koska ne olivat onnistuneet päätehtävässään eli estäneet Filipposta auttamasta Hannibalia.[28] Vuonna 206 eaa. aitolialaiset sopivat Filippoksen kanssa rauhasta. Filippoksen sanelema rauhansopimus solmittiin Foenikeessä vuonna 205 eaa. Se lopetti myös Pergamonin ja Bithynian välisen sodan ja antoi Pergamonin pitää Aiginan saaren.

Magna Mater[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foenikeen rauhan jälkeen vuonna 205 eaa. roomalaiset kääntyivät Attaloksen puoleen erään uskonnollisen asian takia. Roomassa oli tuolloin nähty epätavallisen paljon tähdenlentoja, ja Sibyllan ennustuskirjoista oli löytynyt rivejä, joiden mukaan vihollinen hyökkäisi ulkomailta Italiaan, mutta hänet kuitenkin voitettaisiin, jos Mater Idaea tuotaisiin Roomaan. Toinen puunilaissota oli vielä käynnissä ja ennustuksen nähtiin viittaavan Hannibaliin. Mater Idaea yhdistettiin Fryygian äitijumalaan Kybeleen, ja koska Attalos oli roomalaisten ainut liittolainen Aasiassa, roomalaiset pyysivät häneltä apua. Entinen konsuli M. Valerius Laevinus lähetettiin Pergamoniin muiden korkea-arvoisten lähettiläiden kanssa. Attalos otti roomalaiset vastaan avosylin ja vei heidät Pessinukseen Fryygiassa, jossa hän antoi heille pyhän kiven, jota paikalliset pitivät jumaläitinä. Roomalaiset veivät kiven Roomaan, jossa jumalatar myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Magna Mater.[29]

Uusi sota Makedoniaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 201 eaa. Filippos hyökkäsi Aigeianmerelle ja valtasi Samoksen ja siellä olleen egyptiläisen laivaston. Hän alkoi myös piirittää Khioksen saarta.

Filippoksen hyökkäys sai Attaloksen liittoutumaan Rodoksen, Byzantionin ja Kyzikoksen kanssa. Polybius kertoo, että Khioksen ja mantereen välisessä salmessa käytiin suuri meritaistelu. Makedonialaisilla oli 53 suurempaa sotalaivaa ja yli 150 pienempää alusta. Liittolaisilla oli 65 sota-alusta ja jonkin verran pienempiä laivoja.[30] Taistelun aikana Attaloksen kolme laivaa joutuivat Filippoksen takaa-ajamiksi ja erilleen muusta laivastosta. Pakon edessä Attaloksen oli rantauduttava ja paettava maitse. Taistelu päättyi ilman selvää voittajaa.[31]

Filippos jatkoi sotaa hyökkäämällä Pergamonia vastaan. Hän ei kuitenkaan saanut helposti puolustettavaa kaupunkia vallattua, koska Attalos oli antanut vahvistaa sen puolustuksia.[32] Filippoksen joukot tuhosivat kaupungin ulkopuolella olleet temppelit ja alttarit.[33] Samalla Attalos ja Rhodos lähettivät Roomaan lähettiläitä pyytämään apua Filipposta vastaan.[34]

Toinen makedonialaissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attalos I:stä esittävä patsas.
Pääartikkeli: Toinen makedonialaissota

Vuonna 200 eaa. Attalos sekaantui toiseen makedonialaissotaan. Sota alkoi, kun akarnanialaiset hyökkäsivät Makedonian tukemana Attikaan. Ateena, joka oli tähän asti pysynyt erossa sodasta, lähetti avunpyynnön Filippoksen vihollisille.[35] Attalos oli tuolloin laivastoineen Aiginassa. Attalos matkusti Ateenaan, jonne saapui myös roomalainen lähetystö, ja ateenalaiset ottivat heidät lämpimästi vastaan.[36]

Konsuliksi valittu Sulpicius Galba sai roomalaiset julistamaan sodan Filipposta vastaan[37] ja pyysi, että Attaloksen laivasto auttaisi roomalaisia.[38] Vuoden 199 eaa. keväällä roomalaiset ja pergamonilaiset valtasivat Androksen saaren Kykladeilla. Attalos sai liittää saaren valtakuntaansa, ja roomalaiset saivat saarelta otetun sotasaaliin. Liittolaiset tekivät epäonnistuneen hyökkäyksen Kithnosta vastaan ja jatkoivat sieltä ryöstämään elintarvikkeita Magnesian edustalla sijaitsevalta Skiathokselta. Sieltä he jatkoivat pohjoiseen Mendelle, jossa laivat joutuivat myrskyyn. Maalla liittolaiset kärsivät tappion Kassandreiassa Makedoniassa, mutta he jatkoivat koilliseen Makedonian rannikkoa pitkin Akanthokseen, joka vallattiin. Sieltä joukot palasivat Euboiaan laivat täynnä saalista.[39]

Palattuaan sotaretkeltä Attalos ja roomalaisten sotapäällikkö tapasivat aitolialaiset Herakleiassa. Aitolialaiset vaativat Attalokselta joukkoja, joita hänen olisi aikaisemman sopimuksen mukaan pitänyt toimittaa. Attalos ei suostunut, koska aitolialaisetkaan eivät olleet auttaneet häntä, kun Filippos oli hyökännyt Pergamoniin kaksi vuotta aikaisemmin. Roomalaiset ja Attalos päättivät jatkaa sotatoimia Filipposta vastaan. Aluksi he valtasivat Oreuksen piirityksen jälkeen. Kuten aikaisemminkin, Attalos sai itse kaupungin sen jälkeen, kun roomalaiset olivat ottaneet kaupungista vankeja ja sotasaalista.[40] Tämän jälkeen Attalos otti osaa Eleusiin mysteereihin ja palasi Pergamoniin kahden vuoden poissaolon jälkeen.[41]

Vuoden 198 eaa. keväällä Attalos palasi Kreikkaan 23 sotalaivan kanssa. Androksella hänen laivastoonsa liittyi 20 rhodoslaista alusta. Yhdessä rhodoslaisten kanssa Attalos saattoi loppuun Euboian valloituksen, joka oli aloitettu edellisenä vuonna. Pian paikalle saapui myös roomalainen laivasto. Yhteistyössä laivastot valtasivat Eretrian ja Karystoksen. Tämän jälkeen ainoastaan Khalkis ei ollut liittolaisten hallussa.[42] Kun roomalaiset eivät onnistuneet valloittamaan Korinttia, he lähtivät Kerkyralle, samalla kun Attalos suuntasi laivastonsa Peiraieukseen.[43]

Vuonna 197 eaa. konsuli Titus Quinctius Flamininus kutsui Attaloksen Thebaan, missä boiotialaiset aikoivat päättää, asettuisivatko Rooman vai Makedonian puolelle. Attalos oli ensimmäinen puhuja kokouksessa. Yhtäkkiä hän lysähti kasaan kesken puheen, toinen puoli ruumistaan lamaantuneena.[44] Syyksi epäillään nykyään sydäninfarktia.[45] Attalos kuljetettiin takaisin Pergamoniin, missä hän kuoli seuraavana syksynä. Hän saattoi vielä ehtiä kuulemaan, että roomalaiset olivat kukistaneet makedonialaiset Kynoskefalain taistelussa.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attaloksen vaimo oli Apollonis, joka oli kotoisin Kyzikoksesta. He saivat neljä poikaa, joiden nimet olivat Eumenes, Attalos, Filetairos ja Athenaios (Apolloniksen isän mukaan). Kun Attalos kuoli, hänen vanhimmasta pojastaan Eumeneesta tuli kuningas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Livius, 33.21–22, kertoo että Attalos kuoli Corneliuksen ja Minuciuksen ollessa konsuleja (197 eaa.) ja ollessaan 72 vuotias. Attalos hallitsi 44 vuotta. Polybios, 18.41, kertoo myös Attaloksen eläneen 72 vuotta ja hallinneen 44 vuotta. Strabon, 13.4.2, kertoo, että Attalos hallitsi 43 vuotta.
  2. Strabon, 13.4.2, kertoo, että Eumenes ja Attalos olivat serkkuja. Pausanias, 1.8.1, kertoo samoin. Nykyajan tutkijat luulevat, että Strabon on hypännyt yhden sukupolven yli. (Hansen s. 26)
  3. Strabon, 13.4.2; Polybios, 18.41.
  4. Strabon, 13.4.2.
  5. Pausanias, 1.8.1.
  6. Livius, 38.16.
  7. Pergamonissa sijaitsevan muistomonumentin piirtokirjoituksen mukaan Ancient Texts Pertaining to Monuments Studied in ARHI 4010 (englanniksi)
  8. Pausanias, 10.15.2,3.
  9. Hansen, p. 35.
  10. a b c Polybios, 4.48.
  11. Hansen, p. 36.
  12. Polybios, 5.77.
  13. Polybios, 5.107.
  14. Polybios, 7.15–18.
  15. Polybios, 8.17–23.
  16. Polybios, 4.65.
  17. Livius, 23.33–34.
  18. Livy, 26.24.
  19. Livius, 27.29.
  20. Polybios, 9.42.
  21. Polybios, 22.11.
  22. Livus, 27.30.
  23. Livius, 27.30.
  24. Livius, 27.33.
  25. Livius, 28.5; Polybios, 10.42.
  26. Livius, 28.5–7; Polybios, 10.42.
  27. Livius, 28.7; Polybios, 11.7.
  28. Livius, 28.7.
  29. Livius, 29.10, 11.
  30. Polybios, 16.2.
  31. Polybius, 16.6.
  32. Hansen, s. 55.
  33. Polybios, 16.1.
  34. Livius, 31.2.
  35. Pausanias, 1.36.5–6; Livius, 31.9, 14.
  36. Livius, 31.14.
  37. Livius, 31.5–8.
  38. Livius, 31.28.
  39. Livius, 31.45.
  40. Livius, 31.46.
  41. Livius, 31.47.
  42. Livius, 32.16,17.
  43. Livius, 32.23.
  44. Livius, 33.1,2.
  45. Livius.org - Attalus I Soter (englanniksi)
  Edeltäjä:
Eumenes I
Pergamonin kuningas
 
Seuraaja:
Eumenes II