Armas Rauhamaa
Armas ”Ami” Artturi Rauhamaa (alun perin Nykopp, 18. joulukuuta 1894 Kurikka – 7. huhtikuuta 1983 Helsinki) oli suomalainen yleisurheilija, joka oli Suomen itsenäisyyden alkuvuosina parhaita suomalaisia seiväshyppääjiä. Koulutukseltaan hän oli Teknillisen korkeakoulun koneinsinööri.[1]
Ami Rauhamaa kasvoi ensi vuodet Kurikassa, josta hänen vanhempansa muuttivat isä Berndt Rauhamaan (ent. Nykopp (1868–1955)) työn mukana Kuopioon vuonna 1907, jossa Ami kävi ylioppilaaksi. Kouluaikana Ami oli innokas yleisurheilija edustaen aluksi paikallista SLU-seuraa, mutta siirtyi vuodesta 1912 edustamaan Kuopion Reipasta. Hänestä tuli 1910-luvulla seuransa Reippaan kansallisesti parhaita yleisurheilijoita päälajeinaan seiväshyppy ja korkeushyppy. Vuonna 1919 hän saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa seiväshypyssä ja uusi sen kahden vuoden päästä tekemällä samalla uuden Suomen ennätyksen 370 cm, joka säilyi Suomen ennätyksenä seitsemän vuoden ajan.[2] Olympiavuonna 1920 hän jäi kuitenkin SM-kisoissa neljänneksi Jussi Ruohon voittaessa kisan ja saadessa olympiamatkan Antwerpeniin. Rauhamaan vuoden 1921 Suomen ennätyksellä olisi Antwerpenissä taisteltu jopa mitaleista.[3] Urheilu-ura päättyi pian tämän jälkeen hänen päätettyään opiskelunsa.
Rauhamaa opiskeli Helsingissä Teknillisessä Korkeakoulussa koneinsinööriosastolla ja valmistui 1922 diplomi-insinööriksi. Hän toimi aluksi vuoteen 1924 asti Jämsänkosken paperitehtaalla käyttöinsinsinöörinä ja lopuksi teknisenä johtajana. Sieltä hän siirtyi insinööriksi Ilmailukouluun Helsingin Santahaminaan, jossa hän toimi lisäksi opettajana mekaanikkokoulussa, tähystäjä- ja ohjaajakursseilla. Lisäksi hän opetti vuosina 1928–1929 Kadettikoulun ilmailulinjalla ampuma- ja pommitusoppia. Sota-aikana vuonna 1941 hänet ylennettiin insinööri-majuriksi.[1]
Vuonna 1929 Rauhamaa erosi armeijan palveluksesta ja siirtyi liike-elämän palvelukseen. Vuonna 1935 hän siirtyi Helsingin kaupungin valmistavan poikain ammattikoulun tietopuolisten aineiden opettaja, jossa tehtävässä hän oli aina eläköitymiseensä 1961 asti. Vakituisen työn ohella hän toimi opetustehtävissä myös Helsingin teollisuuskoulussa ja Teknillisessä korkeakoulussa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]