Anita Page
Wikipedia
Anita Page (4. elokuuta 1910 – 6. syyskuuta 2008) oli yhdysvaltalainen näyttelijätär.
Page syntyi New Yorkissa ja aloitti uransa 1920-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Hän oli 1930-luvun alkuvuosina Hollywoodin aktiivisimpia tähtiä, mutta ilmoitti lopettavansa uransa jo vuonna 1933, 23 vuoden iässä. Hän esiintyi vielä brittiläisessä elokuvassa 1936, mutta vetäytyi sitten hiljaiseloon.
Page palasi valkokankaalle vuonna 1996 kuuden vuosikymmenen tauon jälkeen. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella. Ennen kuolemaansa 98-vuotiaana hän oli ainoa elossa ollut vuoden 1929 Oscar-palkintojen jakotilaisuuteen osallistunut.

