Andreas Baader

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punaisen armeijakunnan tunnus.
Andreas Baaderin, Gudrun Ensslinin ja Jan Carl Raspen hauta.

Andreas Baader (6. toukokuuta 194318. lokakuuta 1977) oli saksalaisen terroristiryhmittymä Punaisen armeijakunnan johtohahmo. Lukionsa kesken lopettaneena Baader oli yksi harvoja ryhmittymän jäseniä, jotka eivät olleet opiskelleet yliopistossa.

Vuonna 1968 Baader ja hänen tyttöystävänsä Gudrun Ensslin tuomittiin vankeuteen tuhopolttoon johtaneesta frankfurtilaisen tavaratalon pommi-iskusta. Kaksi vuotta myöhemmin Baader pakeni vankilasta muun muassa tunnetun vasemmistojournalisti Ulrike Meinhofin avustamana. Paon jälkeen muodostettiin ryhmä, joka tunnettiin julkisuudessa yleisesti nimellä Baader-Meinhof, mutta joka kutsui itseään nimellä Punainen armeijakunta (saks. Rote Armee Fraktion, RAF).[1]

Vuosina 1970–1972 Baader ja RAF ryöstivät pankkeja ja tekivät pommi-iskuja rakennuksissa. Ryhmä sai lähtöpassit PLO:n isännöimältä harjoitusleiriltä Jordaniasta, jonne RAF oli mennyt hiomaan kaupunkisissin tarvitsemia taitoja.

Kiinnijääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. kesäkuuta 1972 Baader ja hänen toverinsa Jan-Carl Raspe ja Holger Meins pidätettiin pitkän tulitaistelun jälkeen Frankfurtissa. Baader ja Raspe olivat linnoittautuneet autotalliin, josta heidät saatiin ulos vasta sen jälkeen, kun Baaderia oli ammuttu jalkaan ja talli ammuttu täyteen kyynelkaasua.

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmän oikeudenkäynti oli pisin ja kallein Saksan historiassa ja ryhmää varten rakennettiin oma erityinen siipensä Stammheimin vankilaan. Oikeudenkäynnissä Baader esiintyi vähättelevästi ja häiritsi kaikin tavoin käsittelyn etenemistä, ja hänet jouduttiin poistamaan pitkiksi ajoiksi oikeussalista. Samasta syystä säädettiin myös erityinen laki, Lex Baader-Meinhof, jonka tarkoitus oli mahdollistaa ensinnäkin terroristien kanssa yhteistyössä olevien puolustusasianajajien toimiminen virassa ja toisaalta mahdollistaa oikeudenkäynti vastaajien ollessa poissa oikeussalista - ryhmän tapauksessa joko jatkuvan häiriökäyttäytymisen tai nälkälakosta aiheutuneen heikkouden takia. Lopulta, lähes kahden vuoden oikeudenkäynnin jälkeen, Baader, Raspe ja Ensslin tuomittiin elinkautiseen neljästä murhasta ja yli kolmestakymmenestä murhayrityksestä.

Itsemurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. – 18. lokakuuta välisenä yönä 1977 Andreas Baader ampui itseään niskaan Stammheimin vankila‎ssa, Stuttgartissa, selliinsä salakuljetetulla pistoolilla. Samaan aikaan selleissään myös Raspe ampui itsensä, Ensslin hirttäytyi ja ryhmän jäsen Irmgard Möller teki itsemurhayrityksen iskemällä itseään veitsellä useita kertoja.[1]

Viranomaisten mukaan ampuma-aseet sekä veitsen olivat salakuljettaneet vangeille näiden asianajajat. Asianajajat väittivät, että kyseessä olivat murhat eivätkä itsemurhat.[1]

Elokuvat aiheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaaja Uli Edel on ohjannut Punaista armeijakuntaa käsittelevän vuonna 2008 valmistuneen elokuvan Baader Meinhof Komplex.[2][3]. Vuonna 2002 valmistunut elokuva Baader Meinhof oli Christopher Rothin ohjaama.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Torsten Weper: Itsemurha vai murha. Tieteen Kuvalehti Historia, 2009, nro 6, s. 5. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  2. Der Baader Meinhof Komplex Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
  3. Ilkka Ahtiainen, Elokuva näyttää kauniit ja julmat terroristit, Helsingin sanomat 19.9.2008 s. C1 Verkkotiivistelmä